Näytetään tekstit, joissa on tunniste yritys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yritys. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. helmikuuta 2010

Itella saa arvosanan "välttävä"

.
Polkupyörätilauksen viimeisetkin osat saapuivat lopulta perille.

Lähetyksessä oli kolme kollia, joista kahdesta kotiini oli tuotu pakettikortit. Kolmannesta kollista ei sitten ollutkaan mitään tietoa, ei edes pakettikorttia. Otin yhteyttä lähettäjään, sain lähetystunnuksen, jäljitin paketin Itellan terminaaliin, soitin Itellalle ja pyysin heitä toimittamaan sen oikeaan paikkaan. Tämä on jo tuttua tarinaa.

Tuntuu, että kun asiat lähtevät menemään tietyn paketin osalla pieleen, niin suunta jatkuu pitempään.

Eilen olin aamusella kotona. Eteisessä touhutessani huomasin, että postiluukusta oli jätetty pakettikortti. Sen mukaan Itella oli yrittänyt tuoda paketin, mutta koska en ollut kotona (?!?), paketti on saatavissa kello 12.30 jälkeen postikonttorista.

Yritin soittaa Postiin ja pyytää uutta toimitusta. Puhelinjärjestelmä kertoi jonotusajan olevan - tauko - (eri äänellä) yksitoista - tauko - minuuttia. (äänityypin vaihto takaisin alkuperäiseen).

Otin auton, ja ajoin postiin kello 12.40. Pakettia ei löytynyt... Pyysin saada tavata veijarin, joka oli "yrittänyt" tuoda paketin minulle aamulla. Ei ollut tavattavissa, vaikka olikin takahuoneessa. Mistäkö tiedän? No kas kun asiakaspalveluhenkilö kävi jututtamassa tätä :=/

Tietojärjestelmä kertoi, että pakettia oli yritetty tuoda kaksi kertaa. Muutama päivä sitten ja nyt sitten aamulla. Ensimmäisellä kerralla alaovi oli ollut kiinni ja toisella en ollut paikalla. Kuulemma.

Pyysin etsimään pakettia vähän terhakammin. Ja kas, sieltähän se löytyy rullakosta. Rikkinäisenä.

Olin hieman pahana. Kerroin harmistustani:
  • ensimmäisellä tuontikerralla eivät muka päässeet alaovesta, mutta saivat tuotua kahden muun paketin kortit sisälle asti
  • paketista ei jätetty korttia
  • paketti vietiin väärään terminaaliin
  • minä otan yhteyttä UKhon, jäljitän paketin, soitan Itellalle ja pyydän paketin palauttamista omaan konttoriin
  • pakettia yritetään tuoda uudestaan ollessani kotona, mutta postiluukusta jätetään vain kortti. Kun en ole kotona...?
  • kun tulen postiin hakemaan pakettia luvatun ajan jälkeen, pakettia ei löydy
  • paketti on rikki
Myönteistä asiassa on, että a) paketti löytyi ja b) asiakaspalvelija oli ystävällinen. Vaan muuten Itella ei nyt sitten onnistunutkaan suorituksessaan.
.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Chainreactioncycles.com - ja voihan nenä!!

Tämä ei voi olla totta...!?

Olen odottanut koko päivän kotona uupuvia Chainreactioncycles.com:in (CRC) paketteja saapuvaksi kuriiripalvelun GLS:n tuomina. Paketit ovat olleet matkalla 12. ja 16.9. lähtien.

Kun alkoi näyttämään huonolta, kurkistin GLS:n seurantajärjestelmään. Toisen paketin kohdalla lukee "Stored" and toisen "Inbound to GLS location". Jos ne olisivat tulossa, tilan pitäisi olla "Out for delivery on GLS vehicle "

Soitin heille ja hups, juu, olivat taas jääneet varastoihin. Kahteen eri varastoon... Mutta tuovat kyllä huomenna....

Niin varmaan, mutten voi enää odottaa kolmatta (!) päivää kotona heidän rikottuja lupauksiaan. Olin hieman pahana, koska tämä oli toinen kerta peräkkäisinä päivinä, kun sopimuksesta huolimatta jakelua ei tehdä.

Vaan minkäs mahtaa. Koettavat saada jakelun suoritetuksi ensi viikolla maanantaina.

Korvauksista he eivät suostuneet keskustelemaan, joten lähetin pitkän mutta tiukanystävällisen viestin CRClle. Valitin heidän palvelutarjoajansa onnettoman huonoa suorituskykyään ja kysyin, miten CRC aikoo tulla vastaan.

Saa nähdä, mitä kirjoittelevat. Tästä riippuu, tulenko koskaan käyttämään tätä yritystä pyöräilytarvikeostoihini...

Minua ei kiinnosta, onko logistiikkatoiminnot ulkoistettu vai ei. Minua kiinnostaa palvelutaso, josta olen maksanut CRClle. He hoitavat asiat eteenpäin.

Huh, johan helpotti...

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Disney liiketoimintana?

.
Disney on elokuvatuotannossaan selkeästi kierrättänyt osia eri elokuvien välillä.

Katso video

Onko Disney:
  • taidetta tuottava organisaatio, jolloin kierrätys on eettisesti arvelluttavaa vai
  • liiketoimintaa ja itselleen arvoa keräävä yritys, jolloin kierrätys on hyväksyttävää tuotantotehokkuuden näkökulmasta?
Yhtiö on joka tapauksessa kyennyt hankkimaan osittaisen monopoliaseman aikaansaaman tuotannontekijöiden harvinaisuuden ja arvostuksen (relative temporary monopoly scarcity and valuation increase) käyttämällä asiakkaisiin suunnattua vipua (leveraging customers) mielikuvan (bränd) muodostamisen avulla.

Olipas lause... :)
.

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Hyvää kommentointia!

Suomessa majaansa pitävä erityisasiantuntija kommentoi järkevästi kirjoitustani osakekurssista ja sen yhteydestä yrityksen toimintaan. Lainaan häntä alla kursivoidun tekstin kohdilla. Oma alkuperäinen tekstini on normaalina tekstinä.

Voitto vs. jatkuvuus

"Lista olettaa, että yrityksen päämäärä on osakkeenomistajien omistuksen arvon kasvattamisen. Tämä ei tietenkään saisi olla yrityksen olemassaolon päämääränä.

Suosittelen sinulle seuraava (sic) nettisivu (sic): http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20060624
5§ Toiminnan tarkoitus
Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenoimistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin.

Siis, Suomen laki nimenomaan pakottaa osakeyhtiöitä kasvattamaan osakkeenomistajien omistuksen arvoa."

Näin laki osakeyhtiöstä taitaa Suomessa kertoa. Oma kommenttini käsitteli kuitenkin yrityksen toimintaa yleisellä tasolla, maasta riippumatta.

Lisäksi hyväksyn täysin sen, että yrityksen perimmäinen tavoite on voiton tuottaminen omistajilleen. Kuitenkin tämä tavoite on jatkuva, joten voittoa on tuotettava myös tulevaisuudessa. Yrityksen tulee siis (lainkin mukaan) maksimoida nykyinen ja tulevaisuuden voitto. Yritystalouden teorioiden mukaan tämä maksimoi myös yrityksen arvon. Yrityksen arvon kasvattaminen on parempi tavoite, kuin voiton kasvattaminen.

Huomattakoon, että tulevaisuuden voittojen saaminen vaatii jatkuvuutta, eli yrityksen on oltava olemassa huomennakin. Tämä puolestaan ei toteudu, jos sidosryhmien vaatimuksiin ei vastata tyydyttävästi.

Näin ollen vain jatkuvuuden varmistaminen mahdollistaa maksimaalisen voiton. Maksimaalinen voitto puolestaan tarkoittaa yrityksen arvon kasvattamista. Kuitenkin yrityksen päätöksenteon ajatusmallina jatkuvuus on turvallisempi ja parempi viitekehys kuin yksinkertainen voiton tavoittelu!

Pakkokonkurssi

"Yrityksen taseen yksi tili on "oma osakepääoma". Tämä lasketaan kertomalla osakkeiden määrä osakekurssilla. Jos yrityksen oma pääoma laskee tietyn rajan alle verrattuna alkuperäiseen kokonaisarvoon, on yritys haettava konkurssiin.

Käsittääkseni tämä uusi laki ei enää sisältää pakkokonkurssia (23§)."

Tämä oli minulle uusi tieto! Kiitos!

NPV

"Mitä tulee NPVeen, eilisen vetäjä kehui menetelmää ja sanoi että se johtaa parempaa (sic) investointipäätökseen kuin muut menetelmät (PB tai IRR).
Olen kuitenkin samaa mieltä että tulevaisuudet tuotot ovat vaikea (sic) arvioida."

Kyllä, yrityksen sisäisissä investointipäätöksissä NPV on käyttökelpoinen. Ainakin useimmissa tapauksissa. Perustutkimuksen osalla laskentaa on kuitenkin vaikea toteuttaa, joten osa tutkimuksen ja tuotekehityksen projekteista on katsottava "pakollisiksi" kustannuksiksi. Tällöin ne tulkitaan ns. sunk cost- tyyppisiksi.

Alkuperäinen kirjoitukseni kuitenkin käsitteli osakekurssia ja sen muodostumista. Osakkeiden ostaja ja myyjä eivät laske yrityksen yksittäisen projektin tuottoa, vaan koko yrityksen osaomistamisen antamaa tuottoa. Tämä tuotto muodostuu kahdesta komponentista:
  • osakkeen arvonnousu
  • osinkotuotto
Näitä ennustettaessa NPV on lähes käyttökelvoton, kuten kaikki muutkin laskentateoreettiset mallit. Tämä ei toki tarkoita, että malleja ei voisi tai saisi käyttää. Niitä pitääkin käyttää, mutta tästä huolimatta osakkeen hinta ei todellisuudessa seuraa lähes lainkaan laskentaanalyysin tuloksia!.

Pääajatukseni on, että yritysjohdon pitäisi kiinnittää vähemmän huomiota osakekurssiin ja enemmän huomiota yrityksen päivittäiseen toimintaan!

Kiitos!

Vielä kerran, kiitos kommenteista. Jatketaan keskustelua!
.