sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Blogi sulkeutuu matkalla uusiin tehtäviin

.
Kiitän kaikkia lukijoitani matkaseurasta MITIM- opintojen maailmaan. Tämä blogi sulkeutuu tälläerää tähän. Päivitän kuitenkin tulevaisuudessa ainakin tapahtumia, jotka liittyvät venäläisen tutkintotodistuksen saamiseen.

Kaksi vuotta ovat olleet ehdottomasti antoisia ja arvokkaita. Olen tyytyväinen, että valitsin tähän johtavan polun monista mahdollisista.

Palaan elokuun 18. päivä 2010 työelämään, uusiin tehtäväviin AAC Global Oy:ssä. Olemme johtava kansainvälistymispalveluja tarjoava toimija Pohjoismaissa. Palveluvalikoimaamme kuuluvat kielikäännökset, lokalisointi, terminologiapalvelut, dokumentointipalvelut sekä kieli-, monikulttuuriviestintä-, ja kansainvälinen johtamiskoulutus. Yrityksemme sivut ovat osoitteessa www.aacglobal.com.

Nimikkeeni tulee olemaan "Senior Manager" eli varttuneempi päällepäsmäri . Työkenttäni on "Competence development" eli "kyvykkyyden kehityksen" saralla. Tuen kansainvälisen liiketoimintamme kasvua tällä palvelusektorilla, olen tuotepäällikkönä "Management and Organizational development" (kyvykkyyden ja organisaatiokehityksen) tuotteissa ja johdan pitkäaikaisia kansainvälisiä koulutuksen asiakasprojekteja.

Quod scripsi scripsi.
 .

torstai 1. heinäkuuta 2010

Herra Maisteri

.
Minua voi tästälähin kutsua Herra Maisteriksi!

Keskiviikkona 30.6.2010 oli opintojeni viralliset päättäjäiset. Noin 130 muun opiskelijan joukossa valmistuin kauppatieteiden maisteriksi "Master's Degree Program (CBU) in Business and Administration - International Technology and Innovation Management (MITIM)- maisteriohjelmassa. Tämän lisäksi sain ekonomin arvon.

Englanniksi tutkinto on Master of Science (Economics and Business Administration) in accordance with the Master's Degree Program (CBU) in Business and Administration - International Technology and Innovation Management (MITIM).

Valikoituja tietoja tutukintotodistuksen liitteestä:
  • koulutusohjelma: kauppatiede
  • pääaine: International Technology and Innovation Management
  • sivuaine: Business Administration in CBU (CBU on Cross-Border University)
  • Pro Gradu tutkielman arvosana: magna cum laude approbatur (M)
  • pääaineen laajuus yhteensä: 66 opintopistettä
  • pääaineopintojen laajuudella painotettu keskiarvo: 4,50 / 5,00
  • yleisarvosana: kiitettävä
  • opintojen laajuus yhteensä: 125 opintopistettä
  • opintojen laajuudella painotettu keskiarvo: 4,36 / 5,00
  • yleisarvosana: erittäin hyvä
Saimme sekä englannin- että suomenkielisen tutkintotodistuksen sinetillä. Kummastakin saimme lisäksi oikeaksitodistetun jäljennöksen.

Annoin suomenkielisen alkuperäisen tutkintotodistukseni samantien LUTin opintosihteerille Essi Reposelle. Hän toimittaa sen apostillen kera Venäjälle käännettäväksi ja edelleen nostrifikaatioon. Tarkoitus on yrittää
hankkia tällä paketilla vielä kerran venäläistä tutkintotodistusta. En tainnut olla ainoa yrittäjä, sillä Essillä oli syli täynnä todistuksia... :)

Onnittelut kaikille valmistuneille!
.

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Tukevia viimetöitä

.
Tukea?

Kelan kansainvälisen opintotuen yksikkö otti yhteyttä ja kuunteli kahden virkailijan voimin tilanteeni. Loppupäätelmänä he totesivat, että olen oikeutettu opintotukeen, jos opintoni jatkuvat Pietarissa. Minun tulee täyttää verkossa lomake OT-3 ja lähettää sähköpostilla hakemuksen liitteeksi todistus opinnoista.

Pyynnöstäni GSOM lähetti sähköisessä muodossa leimatun todistuksen, jossa todetaan minun opiskelevan GSOMissa - kesäkuun 30. päivään asti! Näin kai asia on, opintoni päättyvät, vaikken saakaan opintojani päätökseen...

Joka tapauksessa tuolla todistuksella en voi tietenkään hakea opintotukea heinäkuulle. Pitää ryhtyä tarkastelemaan yleistä asumistukea.


Gradun viimeiset työt

Lähetin 24.6. ohjaajalleni professori Saarenkedolle graduni koosteen kalvosarjana. Tämä oli pyydetty Tekesiä varten. Samassa yhteydessä lähetin tutkimuksen lyhennelmän (Business case handbook) ja sitä tukevan kalvosarajan kohdeyritykselle. Nämä olivat viimeiset vaaditut ja luvatut työsuoritteet.

Tehty!
.

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Raha-asioita

.
Opintojen jälkeinen elämä ja henkilökohtainen rahapolitiikka mietityttää.

Olen ollut kahden vuoden opintovapaani alkuosan aikuisopintorahalla. Kun opintorahakausi päättyi, olin neljä kuukautta LUTissa tutkimusapulaisena määräaikaisessa työsuhteessa. Viimeiset kaksi kuukautta, touko- ja kesäkuun 2010, olen saanut opintotukea.

Opintovapaani päättyy 18.8.2010, jota ennen työnantajani ei luonnollisesti maksa palkkaa. Taloudellisesti ongelmaksi jää LUTin valmistujaispäivän 30.6. ja 18.8. välinen aika. Millä elää ja ostaa ruokaa?

Soitin kaupungin sosiaalitoimeen ja tiedustelin mahdollisuutta saada asumistukea. Vartin keskustelun jälkeen virkailija totesi, että voin toki hakemuksen lähettää, mutta päätös tulee olemaan kielteinen. Avopuolison tulot kun asketaan nettotuloihin. Menoihin lasketaan peruselämiseen menevät laskennalliset 365 euroa (noin) per henkilö per kuukausi. Kahden hengen taloudessa tämä tekee noin 710 euroa/ kk. Lisäksi asunnon vastike, asuntolainan korkokulut, sähkö, vesi ym. hyväksytään. Jos susiparin toisen puoliskon nettotulot ylittävät edellämainitut kulut, tukea ei tule. Päättelimme, että näin tulisi kohdallani käymään. Prinsessa on siis elatusvelvollinen minua kohtaan. Mitähän hän saa vastineeksi kululleen? Vai onko kyseessä investointi?

Seuraava soittokohteeni oli Kelan opintoasioita hoitava yksikkö. Kerroin tilanteen: opiskelen kaksoistutkintoa, joista toisesta valmistun 30.6.2010. Toinen yliopisto, GSOM, ei saa aikaiseksi tutkintopaperia ennenkuin joskus myöhemmin. Olenko edelleen opiskelija ja oikeutettu opintotukeen? Eipä osannut viskaali vastata, vaan lupasi ottaa selvää palaten asiaan tulevalla viikolla.

Jos opintotukeakaan ei tule, viimeinen (?) pysäkki on Kelan yleinen asumistuki. Tuota en ryhdy vielä numerosta 020 692 201 selvittämään, koska he haluavat tietää, olenko opiskelija.
.

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Väärin...!

.
Olinkin tulkinnut gradun arvosanat väärin. Komitealta saamamme arvosanat koskevatkin vain Venäjää. Arvosanani on viisiportaisessa venäläisessä asteikossa "Excellent". Heillä hyväksyttyjä portaita on ilmeisesti kolme: excellent, good, satisfactory. Näiden alla on kaksi hylättyä porrasta.

EUn alueella käytetään ETCSn seitsenportaista asteikkoa:
  • A     Erinomainen
  • B     Erittäin hyvä
  • C     Hyvä 
  • D     Tyydyttävä
  • E     Välttävä
  • FX   Hylätty; vaatii lisää työtä
  • F     Hylätty; vaatii paljon lisää työtä
Komitea siis ilmoitti, että graduni olisi euroopplaisessa asteikossa B, erittäin hyvä. Tämä on kuitenkin tapauksessani kaiketi "mukava tietää"- asia.

Suomessa arvosteluasteikko on myös 7-portainen, mutta latinankielinen. Siinä taso cum laude approbatur on eräänlainen perustaso pro gradu -tutkielmalle, jossa sekä asiasisältö että metodien hallinta on kohdallaan. Näin tietää kertoa Turun yliopiston sivusto, ja jatkaa. Cum lauden gradu on vankka "perusgradu". Erilaiset miinukset tai plussat vaikuttavat puolestaan arvosanaa laskevasti tai nostavasti siten, että kokonaisuudessaan arvosanojen keskeisiä vaatimuksia voi kuvata seuraavasti:
  • Approbatur: tutkimuksen metodissa ja/tai asiasisällössä runsaasti vakavia puutteita.
  • Lubenter approbatur: tutkimuksen metodissa ja/tai asiasisällössä selvästi havaittavia puutteita.
  • Non sine laude approbatur: tutkimuksen metodissa ja/tai asiasisällössä lieviä puutteita.
  • Cum laude approbatur: hyvä pro gradu, perusasiat kohdallaan.
  • Magna cum laude approbatur: hyvä pro gradu, perusasiat kohdallaan ja lisäksi selkeästi havaittava pyrkimys itsenäiseen ajatteluun.
  • Eximia cum laude approbatur: itsenäiseen ajatteluun perustuva tutkimus, joka on tehty erityisellä huolella ja vakuuttavalla metodilla.
  • Laudatur: Erinomainen aineiston ja metodin hallinta, itsenäistä kehittelyä ja riittävään lähdeaineistoon perustuvia tieteellisesti vakuuttavia tuloksia.
15.6.2010 saamani tiedon mukaan ohjaajani esittävät graduni arvosanaksi Suomessa M eli magna cum laude approbatur.

Helsingin Yliopiston sivujen mukaan tarkastajat (yleensä ykköstarkastaja) laativat kirjallisen lausunnon, jossa tutkielmaan luonnehditaan ja arvioidaan ja sille esitetään arvosanaa. Minun tapauksessani tarkastajat näyttävät olevan ohjaajani. Gradun tekijä, minä, saa lausunnon nähdäkseen ennen muodollisesti arvosanasta päättävää tiedekunnan kokousta ja hänellä on mahdollisuus ilmaista tyytymättömyytensä. Omassa tapauksessani näin ei tapahdu, vaan olen tyytyväinen esitettävään arvosanaan.
.

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Gradun arvosana

.
Venäläiset ovat päästäneet kaikki esittäjät läpi. Itse sain gradun arvosanaksi "Excellent" venäläisen järjestelmän mukaan ja "B" suomalaisen järjestelmän mukaan.
.

Gradun puolustamista

.
Toukokuun puolessa välissä sain venäläiseltä ohjaajaltani palutetta gradustani. Venäläiseen gradun arvostelukäytäntöön kuuluu, että varsinaisen arvioinnin antaa kuitenkin 3. osapuoli. Minun tapauksessani arvioijana on ollut Senior Lecturer Olivier Bartrand GSOMista. Hän on kirjoittanut yhden sivun mittaisen asiakirjan, jonka sain tietooni 11.6.2010. Hänellä oli joitakin asioita, joihin hän oli tyytyväinen. Luonnollisesti hän löysi työstäni huonojakin puolia.

Lopullisen arvosanan antaa kuitenkin julkisen puolustustilaisuuden komitea. He kuuntelevat opiskelijan noin 15 min mittaisen esityksen, tekevät kysymyksiä, tutustuvat ohjaajien lausuntoihin ja ottavat huomioon arvioijan lausunnon.

Oma esitykseni LUTilla on nyt ohi. Esitykseni noudatti annettua rakennetta:
  • Title (English and Russian)
  • Research project
  • Research problem
  • Hypothesis (Framework)
  • Contribution of the work
  • Theories and models
  • Empirical Results
  • Conclusions
  • Contact information

Esityksen jälkeen vastailin muutamaan kysymykseen, kuuntelin ohjaajien lausunnot (puoltavat) sekä vastasin muutamaan Bertrandin kirjallisesti esittämään kysymykseen.

Päivän päätteeksi saamme kuulla komitean antamat gradun lopulliset venäläiset arvosanat. Jännää...!

Huom: kuvassa en ole minä, vaan opiskelijaystäväni.

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Haapapuron maastoissa

.
Kesäinen lauantai kutsui suunnistamaan Veikkolan suuntaan Haapapurolle. Nimellisesti 5 km rata oli juoksumatkaltaan 6.15 km.
Juoksureittini on kartalla punaisena viivana. GPS- paikannuksella reitti löytyy lisätietoineen osoitteessa http://sportstracker.nokia.com/nts/workoutdetail/index.do?id=2601882
.

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Uusi huhu...

.
Uudempi huhu kertoo, että valmistujaiset ovat sittenkin 2. heinäkuuta Pietarissa. Onhan tässä noita päiviä vielä kuulla lisää huhuja :)
.

torstai 3. kesäkuuta 2010

Valmistujaiset Venäjällä - nyt tai myöhemmin

.
Valmistujaisjuhla Pietarissa on heinäkuun 2. päivä kuluvaa vuotta.

Tai ainakin sen pitäisi olla. Opiskelijoiden piirissä kiertävän huhun mukaan tilaisuutta tullaan siirtämään hamaan tulevaisuuteen. Syynä on Pietarin valtionyliopiston päätös muuttaa todistusten mallia kaksikieliseksi. Niinpä jokaisen hallintovirkailijan tulee lähteä koulutukseen, jonka lisäksi ohjelmoijien tulee kirjoitella uutta koodia tietokoneille jne...

Virallista tietoa tästä ei tietenkään ole tullut. Katsotaan nyt. Toinen epätietoisuutta valava asia on valmistujaisten iltajuhla ja sen hinta. Saamamme epämääräisen tiedon mukaan lippa maksaa 100 euroa! Vai oliko se sittenkin 40 €? Oli miten oli, en ole ajatellut matkustaa itään tätä varten.

Saattaahan tässä lopulta käydä niinkin, että uusi rakas nostrifikaatiokierros ehtii sittenkin valmistua ennen kuin GSOM saa valmistujaisjuhlat valmiiksi :)
.

perjantai 28. toukokuuta 2010

Julkinen gradun puolutus uusien kujeiden kanssa

.
Gradun puolustaminen venäläisen järjestelmän mukaisesti on tulossa 14.6.2010. Jokaiselle opiskelijalle on varatttu 30 min, jonka aikana opiskelija esittelee työnsä ja sen tulokset. Tämän jälkeen arviointiraati ja yleisö voi  esittää kysymyksiä. Esityksen ja työn perusteella muodostuu venäläisen tutkinnon arvosana niille, jotka tutkinnon saavat.

Oma esitykseni on kello 14.00. Olen jo muokannut kalvosarjan sekä valmistellut esitystäni. Ajattelin vielä lukea graduni kertaalleen läpi muistaakseni, mitä olen kirjoittanut. Pitääkin hakea postista painetun ja sidotun gradun oma kappaleeni.

Kesäkuun lopussa, 30. päivä, onkin sitten vuorossa toivottavasti suomalaisen tutkinnon vastaanotto. Rehtori antaa todistukset, juomme kuohuviiniä, hörppäämme kakkukahvit, ja lähdemme kotikonnuillemme.

Venäläisen tutkinnon kanssa on yliopistolla suunniteltu uusia kujeita. Meille, jotka emme ole päässeet venäläisestä nostrifikaatiosta läpi annetaan ensin suomalainen maisterintutkinto. Tämä on sitten ajatuksena lähettää Venäjälle nostrifikaatiota varten. Ajatuksena on, että vaikkei alempi korkeakoulututkinto kelvannutkaan, niin jos ylempi sentää kelpaisi.
.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Opintojen viimeisiä käänteitä

.
Pahoittelen pitkää taukoa kirjoittamisessa. On varmaan syytä päivittää erilaisia opintotapahtumia taannehtivasti.

30.4. lähetin gradun lopputarkastukseen molemmille ohjaajille. Pyysin heitä lähettämään mahdolliset kommentit 13.5 mennessä. Saamamme ohjeistuksen mukaan gradun tulee olla painettu ja toimitettu LUTiin kahtena kopiona viimeistään 18.5.

13.5. sain illalla sähköpostilla venäläisen ohjaajan kommmentit. Tämä oli ensimmäinen (!) kerta, kun hän on ollut missään yhteydessä minuun. Herra oli lukenut työni ja kommentoi sitä asiallisesti parin sivun verran. Muutosesityksiä oli varsin runsaasti, joista osa oli aika perustavaa laatua olevia. Pohdin asiaa hetken verran ja päätin olla tekemättä muutoksia. Minulla olisi aikaa tehdä työtä maksimissaan kolme päivää (pe - su). Maanantaina 17.5. olisi pakko saada gradu painatukseen. Mutta muutoksien tekeminen vaatisi uuden lopputarkastuskierroksen! Lisäksi en saanut mitään loppukommentteja suomalaiselta ohjaajaltani, joten kuvittelen hänen olleen tuotokseen tyytyväinen. Aika loppuisi väistämättä kesken. Lisäksi en ole lainkaan tyytyväinen venäläisen työpanokseen edellisten 4-5 kuukauden aikana, joten miksi reagoisin häneen nyt? Ensimmäinen kontakti minuun päin 3 päivää ennen työn päättämistä?

17.5. olin yhteydessä LUTin suojissa toimivaan digipainoon ja tiedustelin gradun painatusta. Sain sovittua, että he tuottavat kuusi kopiota sähköpostilla lähettämästäni gradun pdf- muotoisesta alkuperäisversiosta. Kaksi menee kansitta LUTin kautta GSOMiin. Neljä kopiota lupasivat toimitta kirjansitomolle Lappeenrannan talousalueella (Kirjansitomo Hulkkonen). Näin tapahtuikin jo saman päivän aikana!

17.5. lähetin postitse tutkimusapulaisen työsuhteen päättämisilmoituksen LUTiin. Samoihin aikoihin pyysin saada työtodistuksen sekä verokortin takaisin. Molemmat tulivat nopeasti ja asiallisesti. Kiitos!

18.5. LUT ilmoitti, että gradu tulee lähettää sähköisessä muodossa kummallekin ohjaajalle 21.5.2010 mennessä. Tämä kuulemma nopeuttaa arvosteluprosessia.

20.5. sähköiseen postilaatikkoon putosi allekirjoitettavaksi plagiarismivakuutus, "Anti-plagiarism statement". Tämä tuli tulostaa, allekirjoittaa ja toimittaa kaukokopiona (l. telekopio l faksi) tahi sähköpostilla GSOMille. Vakuutuksessa opiskelija ilmoittaa, että pro gradu ei sisällä plagioituja osioita. Jäljensin paperikopion sähköiseen muotoon, ja liitin sen kuvana sähköpostin liitteeksi.

24.5. saapui LUTista sähköposti, jossa kerrottiin nostrifikaatioprosessin etenemisestä. Vuonna 2010 yliopistolla on ollut huomattavia ongelmia saada asioita toimimaan kumppanien kanssa Venäjällä. Näyttää siltä, että useampi Suomen kiintiössä MITIM 2010- ohjelmaan päässyt opiskelilja jää valmistumatta Venäjältä. Suomalainen maisterintutkinto pitäisi olla hieman varmempi tulos. Heinäkuun 2. päivä on GSOMissa valmistujaistilaisuus, johon on mahdollista mennä. Vaan miksi menisi, jos paikanpäällä saa seisoskella taka-alalla saamatta todistusta? Lisäksi ilosta saa maksaa matkat, viisumit, majoitukset jne.

25.5. soittelin kirjansitomoon ja tiedustelin gradun neljän kopion kansitustilannetta. Työ on ollut valmiina, vaan eivät ole osanneet toimittaa niitä eteenpäin. Sovimme, että he lähettävät kolme kopiota kauppatieteiden laitokselle LUTiin työni ohjaajalle Saarenkedolle. Yksi kopio lähtee postissa minulle laskun kera.

.

lauantai 1. toukokuuta 2010

Vappusuunnistusta

.
Vappupäivän juhlavin ja lähestulkoon mukavin tapaus oli Paloheinän iltarastit. GPS- reitti on osoitteessa http://sportstracker.nokia.com/nts/workoutdetail/index.do?id=2436820

Alla on reittini karttapohjalla.

Juoksumatka oli 8,22 km, aikaa meni 1:06:59.
.

Linnoitteita ja gradu

.
Gradu lähti, taas

Gradu lähti lopputarkastukseen ohjaajille. Toivottavasti saan painatusluvan pian, sillä kaksi paperikopiota pitää toimittaa LUTille 18.5.2010 mennessä.

Maastopyöräilyä

Perjantain mukava ulkoilu ulottui Kivikon ja Rajakylän alueelle maastopyörällä. Alueella on suuri määrä ihastuttavia polkuja ja tykkitien pohjia ajettavaksi. Kulttuurihistoriaa näkyy myös 1. maailmansodan linnoiterakennelmissa.

Lenkin karttatiedot ovat osoitteessa http://sportstracker.nokia.com/nts/workoutdetail/index.do?id=2433766
.

torstai 29. huhtikuuta 2010

Arvosana ja kommentteja

.
Pre-defence, ja samalla maturiteetin, tilaisuus on ohi. Saamiamme yleisiä kommentteja:
  • esittäjän nimi tulee laittaa jokaisen kalvon alalaitaan
  • ei saa tehdä liian kauniita kalvoja
  • pukeutumisen tulee olla siistiä
  • esityksen tulee olla "akateeminen"
Kaikki eivät valitettavasti päässeet läpi. Nämä henkilöt saavat uuden tilaisuuden 14.5.2010.

Saamani arvosana on B.
.

Lomakkeita ja painatuslupia

.
Palautin LUTille seuraavat lomakkeet liitteineen:
  • Assesment Application for Master's Thesis (1B)
  • Approval for the degree of Master of Science (Econ. & Bus. Admin.)  (1C)

Kun saan ohjaajaltani luvan painattaa gradun ja toimitan 2 + 2 gradukopiota yliopistolle, opintojen pitäisi olla aika valmiita. Jäljelle jää vain 14.6.2010 pidettävä "defence"- tilaisuus.

Kuunnellessani päivän mittaan muiden "pre-defence" esityksiä tein eilan saamani ehdotukset korjauksista graduuni. Muunnan tiedoston huomenna (?) PDF- muotoon ja lähetän tiedoston liitetiedostoineen lopputarkastukseen. Toivottavasti saan painatusluvan piakkoin, koska lähden lomalle toukokuun alussa reiluksi viikoksi.
.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Maturiteetti

.
Maturiteetti

Päivä lähti käyntiin myöhässä asemalta poispuksuttaneella junalla Lappeenrantaan. Kaksipäiväinen maturiteetti/ pre-defence - seminaari on toiseksiviimeinen (?) tilaisuus opintojen yhteydessä.

Lomakesulkeisia

Samassa yhteydessä pyrin palauttamaan 1B ja 1C- lomakkeet, jotka liittyvät LUTin hallinnollisiin asioihin. 1C- lomakkeen yksi liitteistä on "Fulfillment of oblications". Siihen pitää kerätä allekirjoitukset ja leimat taloustoimistosta, vahtimestareilta, kirjastosta, laitokselta sekä oppilaskunnalta.

Nopeasti kävi ilmi, että tätä lomaketta ei enää käytetä! Tästä huolimatta puhumisella, vitsailulla ja argumentoinnilla sain kuin sainkin vaadittavista (sic) paikoista puumerkit. Tulipahan tavattua uusia ihmisiä ja vierailtua uusissa toimistoissa :-) Oikeasti prosessi hoituu nykyään sähköisesti.

Tämä kiertokävely olisi ollut parempi tehdä opintojen alussa! Yliopisto olisi tullut tutuksi.

Rahansiirtoja

Maksoin GSOM in edustajalle 200 ruplaa gradun painatuskustannuksia varten. Venäjälle gradu lähtee kahtena kappaleena, mutta sidonta tapahtuu paikanpäällä.
.
.

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Yksiöasukkaista kuva

.
Ensimmäinen potentiaalinen maahanmuuttajapariskunta on käynyt tarkastelemassa yhtä yksiöistäni.

Ohessa on kuva eräästä asunnosta. Toinen asukasehdokkaista istuu lukaalin oikealla puolella oksan toisella puolella noin 1 metrin päässä etuseinästä.

Maastopyörälenkki ja elektroniikan testausta

.
Kävin maastopyörälenkillä ja koekäytin paikannusjärjestelmää. Tulokset ovat alla olevan linkin takana.
Nokia Sports Tracker Beta
.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Yksiöitä tarjolla

.
Rahatilanne on sen verran hyvä, että päätin sijoittaa. Hankin kolme yksiötä, jotka laitoin tarjolle vähävaraisille maahanmuuttajille itä-Helsingin alueella.

Toivottavasti niihin löytyvät muuttajat piakkoin. Olisi ikävä, jos kaikilla tulijoilla olisi jo koti, jolloin asunnot jäisivät käyttämättä.

Yritän saada kuvia näytille piakkoin.
.