Näytetään tekstit, joissa on tunniste Venäjä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Venäjä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Maturiteetti

.
Maturiteetti

Päivä lähti käyntiin myöhässä asemalta poispuksuttaneella junalla Lappeenrantaan. Kaksipäiväinen maturiteetti/ pre-defence - seminaari on toiseksiviimeinen (?) tilaisuus opintojen yhteydessä.

Lomakesulkeisia

Samassa yhteydessä pyrin palauttamaan 1B ja 1C- lomakkeet, jotka liittyvät LUTin hallinnollisiin asioihin. 1C- lomakkeen yksi liitteistä on "Fulfillment of oblications". Siihen pitää kerätä allekirjoitukset ja leimat taloustoimistosta, vahtimestareilta, kirjastosta, laitokselta sekä oppilaskunnalta.

Nopeasti kävi ilmi, että tätä lomaketta ei enää käytetä! Tästä huolimatta puhumisella, vitsailulla ja argumentoinnilla sain kuin sainkin vaadittavista (sic) paikoista puumerkit. Tulipahan tavattua uusia ihmisiä ja vierailtua uusissa toimistoissa :-) Oikeasti prosessi hoituu nykyään sähköisesti.

Tämä kiertokävely olisi ollut parempi tehdä opintojen alussa! Yliopisto olisi tullut tutuksi.

Rahansiirtoja

Maksoin GSOM in edustajalle 200 ruplaa gradun painatuskustannuksia varten. Venäjälle gradu lähtee kahtena kappaleena, mutta sidonta tapahtuu paikanpäällä.
.
.

torstai 1. huhtikuuta 2010

Gradutusta, ja hatutusta

.
Gradua

Olen kirjoitellut gradun pohdintaa huolimatta epävarmuudestani oikeasta rakenteesta. Otin luettavakseni teoriapohjani. Kun siinä tulee esille ilmiö, jonka havaitsin kohdeyrityksissä, kirjoitan asiasta pohdintaa pätkän. Jokaiseen tällaiseen kohtaa teen lähdeviittauksen ao. teoriaan päin. Tarkoitus on, että kaikkea käyttämääni teoriaa hyödynnetään pohdinnan yhteydessä.

Eilen ohjaanani antoi palautetta koko graduluonnoksesta. En ole menossa kohti kaameaa tuhoa, mutta joitain muutoksia pitää tehdä.
  • Rakennetta pitää muokata ja kappaleita siirtää ympärinsä
  • Otsikoita pitää vähentää ja niiden numerointia muuttaa
  • Kuvien otsikot pitää siirtää kuvan alapuolelta yläpuolelle
  • Tekstin sisällä olevat lähdeviittaukset pitää muokata erilaiseen muotoon (tämä vaatii pientä muokkausta RefWorks- alustalla)
  • Henkilökeskeisestä kirjoitustyylistä pitää siirtyä asiakeskeiseen tyyliin
Aikaa gradun jättämiseen on kolme viikkoa. Sisäänjättöpäivä on 21.4.2010!

Haastattelu

Teekkarilehti Aalef julkaisi 18.3.2010 numerossaan haastatteluni. Sisältö on lähes samansisältöistä, mistä puhuin.... Noh, jos totta puhutaan niin artikkelisti Mikko Reinikainen on tehnyt hyvää työtä. Sivun ulkoasusta en sitten annakaan yhtä hyvää arviota. Artikkelin keskellä on suuri mainosvalokuva, joka ei mitenkään liity aiheeseen. Mikäli taittaja ei sitten yritä viestiä minulle silmälasien tarpeesta.

Kohti yhteiskunnan onnea

Täytin LUTilla sihteerin avustuksella tammi-helmikuun työaikailmoituksen korjauskirjauksia. En ollut epähuomiossa (tai tietokatkoksen takia) tehnyt päivittäin "töitä 7.25 tuntia" kirjauksia. Kävi ilmi, että jokaiseltä päivältä pitäisi tehdä erillinen paperilla oleva korjausilmoitus, jonka allekirjoittaa tekijä, esimies ja olikohan se nyt dekaani. Minun tapauksessani papereita olisi pitänyt täytellä noin 40 kappaletta! Teimme rohkean liikeen ja täytimme ilmoituksia vain 1 per viikko toivoen, että nämä hyväksytään.

Seuraava työrupeama oli tehdä maalis- ja huhtikuulle työaikailmoitukset sähköiseen järjestelmään. Kirjautumistappeluiden ja tietokoneen vaihdon jälkeen pääsin naputtelemaan sihteerin opastuksella jokaiselle menneelle ja tulevalle työpäivällä saman tekstin "7,25". Lukuunottamatta kuutta päivää vuodelle 2010 ja kahta päivää vuodelle 2011, joille merkittiin lomaa 7,25 tuntia.

On se hienoa, että yliopistot ovat mukana talkoissa luodessamme onnellisempaa yhteiskuntaa. professori, tutkimussihteeri (?) ja tutkimusassistentti käyttävät yhteensä noin 2 työtuntia siihen, että järjestelmä saa tiedon "7,25" kahdeksankymmenen päivän kohdalle... Tämä jälkeen joku käsittelee papereita, lähettelee niitä allekirjoitettavaksi, vie uudestaan järjestelmään jne.

Oi, jäi mainitsematta, että toisessa järjestelmässä minun tuli vielä anoa ne ansaitsemani 8 lomapäivää. Tämän anomuksen esimies käsittelee, hyväksyy, kirjaa jne.

Venäläinen tutkinnottomuus

Kävin pienen pohdinnan LUTn kauppatieteiden laitoksella ja tein lopulta päätökseni: pitäköön tunkkinsa.

Jätän venäläisen tutkintojärjestelmän tällähaavaa oman onnensa nojaan enkä lähde enää hankkimaan jälleen uusia apostilleja Australiasta. Tämä päätös pohjautuu saamaani tietoon Pietarista, jonka mukaan uusista papereista "saattaisi olla hyötyä.". Kun tietää, kuinka tuuliviirimäisesti venakot tekevät hallinnollisia päätöksiään, ei turhaa työtä kannata tehdä etukäteen ja valmistellen. Saattaahan olla, että jo nyt sisällä olevat paperit yllättäen sitten käyvätkin!

En taida olla ainoa, jolla on ongelmia itänaapurin kanssa. Suomalaiset tradenomit ovat tehneet alemman korkeakoulututkintonsa kolmessa vuodessa, joka ei isovenäläisten mukaan ole mitenkään mahdollista. Tiedon oppimiseen kun menee neljä vuotta.... Näin ollen näitä tutkintoja ei Venäjällä nyt hyväksytäkään, joten maisteriksikaan ei voi sitten valmistua. Tosin MITIM- ohjelmaan nämäkin opiskelijat ovat päässeet sisään ja menestyneet opinnoissaan paremmin kuin hyvin.

Eivät taida eurooppalainen ja venäläinen ajattelutapa kohdata vielä tälläkään vuosisadalla. Hyvä niin.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Viestejä ja tarkistuksia

.
Lähetin sähköpostia gradun kohdeyrityksille ja pyysin heitä ilmoittamaan, josko haluavat muutoksia tekemiini yritysanalyyseihin.

Neljännelle kohdeyritykselle lähetin tiedon, joka pohjautuu keskusteluuni ohjaajani kanssa - haastattelua ei enää tarvita. Ehkä parempi näin, sillä yhteistyö tämän yrityksen kanssa on ollut hieman haastavaa...

Tarkastin lisäksi yhden yrityksen historia-aikajanan vasten heidän sisäisen tietokannan tietoja. Muutamia pieniä muutoksia tuli tehtyä, lähinnä teknologiseen kehitykseen. Heillä oli tallennettu mukavia pieniä anekdootteja kuten tapaus, jossa venäläiset rajavartijat pysäyttivät Helsinki - Pietari junan rajan läheisyyteen. Syynä oli ao. yrityksen henkilökunnan ex tempore antama Microsoft Windows- käyttäjäkoulutus rajavartijoille :)
.

torstai 18. helmikuuta 2010

Proopuskat Venäjälle

.
Saan järjestymään apostillejen viennin Pietariin Herra A osasi kertoa, että herra B on menossa tänään itään linja-autolla. B ottaa paperini mukaan, ja toimittaa ja Pietarissa herra C:lle. Herra C ei vielä tiedä asiaa, mutta vienee propuskat ystävällisesti käännettäväksi ja notaarille leimattavaksi.

Hienoa!
.

torstai 11. helmikuuta 2010

Venäjällä seminaarisoitumassa

.
Matka Venäjälle

Sain kertaviisumin ja junalipun matkatoimiston kautta ongelmitta. Keskiviikkoiltana hieman kello 18.00 jälkeen nousin venäläiseen Tolstoi- junaan, asettauduin makuuhyttiini ja aloitin matkan Pietaria kohti. Matka oli miellyttävä, jos kohta hytissä oli ainakin riittävän lämmintä. Seinän mittari näytti 26 astetta.

Sovitusti tapasin Lahden jälkeen junassa toisen MITIM opiskelijan, jonka kanssa vaihdoimme kuulumisia viimeisen 1,5 vuoden tapahtumista junan ravintolassa istuen ja teetä särpien. Tunnelma oli leppoisa ja mukava!

Laatokan rautatieasemalla meillä oli hotellin autonkuljettaja odottamassa kyyditäkseen meidät majoitukseen. Ystäväni oli varannut siistin hotellihuoneen muutaman korttelin päästä yliopiston laitokselta. Asettuminen aloilleen ja nukkumaan tapahtui hiljalleen. Meneehän siihen hieman aikaa, että sielu ehtii mukaan.

Graduseminaari

GSOM järjestää kahden päivän graduseminaarin, joka on kaikille MITIM 2010- opiskelijoille pakollinen. Edelliseen seminaariinhan en Kööpenhaminasta päässyt.

Jokaiselle on varattu 30 minuuttia oman gradututkimuksen esittelylle ja ohjaajien (vast.) kysymyksille. Tarkoitus on hyvä, mutta ainakin yksi paikallisista naisprofessoreista onnistuu olemaan harvinaisen kannustamaton. Hän haukkuu ja moittii jokaisen esityksen alusta loppuun. Mikään ei ole hyvin.

Ohjeistus seminaaria varten on tullut harmittavan myöhään. Saimme päivien ohjelman tietoomme vasta keskiviikkona kello 16.33. Olin tällöin jo matkalla juna-asemalle ja luin sähköpostin junassa kännykällä. Olihan tieto saattanut tulla tietenkin myöhemminkin, vaikka sitten torstaina aamulla paikanpäällä....

Esityksissä on tullut hyvä tapa esittää tutkimusaiheen diskurssi kalanruotomuodossa. En tiedä onko tämä vaadittu edellisen graduseminaarin yhteydessä, vai mistä tapa on tullut. Onneksi oma esitykseni on vasta kello 14.00, joten minulla on ollut aamupäivällä aikaa viritellä oma kaavioni.

Ohjelmasta näin ensimmäistä kertaa myös venäläisen ohjaajani nimen, apulaisprofessori Andrey Panibratov. Herraa en ole tosin vieläkään nähnyt.

Seminaariin piti tuoda oma gradu kahtena paperikopiona. Näin olen tehnyt ja kykenen luovuttamaan seminaarin puheenjohtajalle 38- sivuisen luonnokseni. Vaitiolovaatimuksesta en kuitenkaan tiedä. Olenhan allekirjoittanut sopimuksen, jonka mukaan gradua ei saa käsitellä ulkopuoliset henkilöt. Lisäksi olen sitoutunut tiedottamaan luottamuksellisuudesta käsittelijöille. Kaipa nämä ehdot täyttyvät, kun sanon luottamuksellisuudesta henkilölle, joka ottaa vastaan luonnoskopiot.

Päivän ajatus

Ihminen on tullut vanhaksi, kun menneiden muisteluun menee enemmän aikaa kuin tulevaisuuden suunnitteluun.

Minulla on vielä paljon ajatuksia tulevaisuudelle... :)

torstai 28. tammikuuta 2010

Graduseminaarin matkajärjestelyitä

.
Venäjän viisumihakemus on jätetty ja junaliput varattu. Reissusta tulee pikainen: keskiviikkona sisään ja perjantaina ulos.

Graduseminaari, täältä tullaan!
.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Sekalaista päivitystä

.
Melontaa

Marjanimen melojien kurssikalenteri alkaa hahmottumaan. Tietoja on osoitteessa http://marjaniemenmelojat.fi/mame/kalenteri.php Uusiakin aiheita on suunnitteilla, mutta ne tuon julki vasta kun asioista on saatu sovittua tarkemmin yhteistyökumppaneiden kanssa.

Gradu

Gradun kirjoittelu etenee pikkuhiljaa. Maanantaisin ja keskiviikkoisin, jolloin on venäjäntunnit, gradu tahtoo jäädä vähemmälle. Matkoineen kieliopintoihin menee 5 tuntia kerrallaan. Jos samaan päivään yrittää vielä saada urheiluharjoituksen, ei keskittyneelle kirjoittelulle jää paljoakaan aikaa.

Tapasin muutama päivä sitten yhden kohdeyrityksen toimitusjohtajan. Hän on kovasti avulias ja innostunut aiheesta. Haastattelen häntä helmikuussa tietolähteenä. Tätä ennen pitää muodostaa haastattelurunko, ja järjestää haastattelun äänitysjärjestelmä.

Venäjälle

Helmikuun alussa on Pietarissa graduseminaari. Matkaa varten täytyy hankkia viisumi ja junalippu. Tällä hetkellä viisumia varten tarvitaan:
  1. Voimassa oleva ehjä  alkuperäinen passi, jonka tulee olla voimassa 6kk viisumin päättymisen jälkeen.
  2. Virheetön anomuskaavake, selkeällä käsialalla ja täydellisesti täytettynä. Katso ohjeet
  3. Yksi passikuva, kooltaan 3,5 x 4,5 cm, korkeintaan 3kk vanha.
  4. Todistus voimassa olevasta matkavakuutuksesta, tarkista täältä onko vakuutuksesi konsulaatin standardien mukainen.
Hotelli on varattu, samoin miellyttävä hotelliseura.


Juoksua

Ilmoittauduin Prinsessan kanssa tulevaksi viikonlopuksi Endurancen 24- tunnin juoksuun talkooväeksi. Numeroidut hullut kiitävät sisäradalla 24 tunnin aikana mahdollisimman pitkälle. Huiput kerkiävät 200 km paremmalle puolelle! Huoltoa ja kannustusta tarvitaan suorituksen aikana reilusti. Tästä keikasta tulee mielenkiintoinen.
.

perjantai 15. tammikuuta 2010

Kankea, kankeampi, venäläinen byrokratia

.
Jotenkin en jaksa olla edes ihmeissäni.

Aikaisemmin saadun tiedon perusteella luulin, että suomalaisten korkeakoulututkintoni tunnustaminen venäläisessä Opetusministeriössä olisi mennyt kerralla läpi. Vaan tieto olikin väärä.

LUTin hallintoväki ilmoitti pahoitellen, että venäjältä tulleissa papereissa lukee, että minun on todettu suorittaneen "sekundäärinen" tutkinto, joka ei olekaan edes alempi korkeakoulututkinto. Tämä siitä huolimatta, että olen saanut Suomessa Opetushallitukselta (OPH) tutkintojen rinnastuspäätöksen. Päätöksen mukaan suomalainen insinööritutkintoni ja australialainen MBA- tutkintoni yhdessä vastaavat alempaa korkeakoulututkintoa. Päätöksessä ei ole tarkennettu, mikä alempi korkeakoulututkinto on kyseessä.

Ilmeisesti Venäjällä on olemassa kahdenlaisia kandidaatintutkintoja eli ns. Bachelor- tutkintoja. Osa tulee yliopistoista, osa sen alapuolelta. Venäjän opetusministeriö ei ole ilmeisesti käsitellyt tai tunnustanut OPHn päätöstä lainkaan, vaan todennut kandidaatintutkintoni olevan ei-yliopistollinen tutkinto!

Kun vuonna 2008 olen hakenut Suomessa apostilleja, vein maistraattiin insinööritodistukseni sekä OPHn päätöksen. Kumpikin dokumentti oli suomenkielinen. Näille sain apostillen. Nämä kaikki on vuorostaan käännätettty Pietarissa Ecotranslation- yrityksessä venäjäksi ja käännökset ovat notaarin virallisiksi todistamia.

Nostrifikaatioprosessiin on Venäjällä Moskovaan (?) lähetetty:
- suomalaiset apostillet
- notaarin todistamat venäjänkieliset käännökset
- alkuperäinen insinööritutkintotodistukseni
- alkuperäinen lukiotodistukseni

Nostrifikaatioprosessista tullut venäjänkielinen päätös mainitsee kuitenkin vain insinööritutkintoni. Päätöksessä ei ole (ilmeisesti) mitään mainintaa OPHn paperista. Näin alempaa korkeakoulututkintoani ei ole huomioitu alkuunkaan.

Olen ollut yhteydessä LUTin hallintoon, koulutusohjelmamme johtajaan, ja OPHn Tutkintojen tunnustaminen ja kansainvälinen- osastoon. Seuraava vaihe luultavasti on, että:
  1. Opetushallituksen päätös täytyisi saada englanninkielisenä ja siitä tulisi selvästi käydä ilmi, että MBA + insinöörin tutkintoyhdessä rinnastetaan yliopistotason BBA tutkinnoksi
  2. Tämän jälkeen täytyisi hakea uusi apostille insinööritodistukseen, MBA todistukseen ja opetushallinnon päätökseen
Nämä kaikki tullaan luultavasti lähettämään uudestaan Venäjälle käännettäväksi, notarisoitavaksi, prosessoitavaksi, hämmästeltäväksi ja silputtavaksi.

Jos joku osaa tehdä byrokratiasta kömpelön ja kankean, niin venäläinen virkamies. Voi herranen aika sentään....!
.

maanantai 28. syyskuuta 2009

Hiekkaa

.
Liutaan Venäjälle, pitkästä aikaa. Upea taide-esitys hiekkalaatikolla...!

http://www.wimp.com/crazysand/

Tämä kunnianosoituksena kaikille taiteilijoille ja väritutkielmien tekijöille!
.

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Venäjän opiskeluajan kustannukset

.
Sain kaivettua esille viime syksyn Pietarin ajan kuittini. Laskettuani kulut yhteen, pääsin 109 033 ruplaan. Tämä on 19.8.2009 vaihtokurssilla 2 422 euroa. Tähän pitää laskea lisää 300 euroa, jolloin aika hyvin suuntaa-antava syksyn kustannusarvio on 2 700 euroa.

Tämä summa sisältää asumiset, matkat, ruoat jne. Vakuutukset, kirjat ja muut Suomessa toteutuneet kustannukset eivät ole kuitenkaan summassa mukana.
.

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Lopun kautta kesään

.
Lopun alkua

Vähiin käy ennenkuin loppuu. Tulevana perjantaina, eli kahden yön päästä, on viimeinen tentti. Sen jälkeen odottaa kolmen kuukauden loma, jonka päättää muutto Tanskaan syksyn opintoihin.

Tri- kilpailuja

Eilen juostessani 45 min peruskuntolenkkiä tuumailin kesää. Ajatukseni on ollut keskittyä kesän aikana aktiiviseen tekemättömyyteen. Kalenteriin olen laitellut neljä pikamatkan tri-kisaa, joista kolme on kesäkuulla. Elokuun alussa olisi pikamatkan SM- kilpailut Kuopiossa, jonne tekisi mieli mennä. Tulisi nähtyä suuremman kisan tunnelmaa, sekä Suomen parhaita suorituksia. Itse voisi osallistua joko kuntosarjaan, tai sitten kilpasarjaan...

Edellisenä viikonloppuna (1.-2.8.) on Nokialla "superviikonloppu", jolloin kisataan pikamatkalla, puolikkaalla ja pitkällä matkalla. Tuossa viikonlopussa olisi mielenkiintoista mennä seuraamaan pidempien matkojen suorituksia oppimielessä.

Opinnot

Eilen illalla sain luettua markkinoinin kurssikirjan tenttiin tulevat kappaleet loppuun. Näin ainakin olen ymmärtänyt. Tentin aineisto on:
  1. Mohr, Jakki, Sanjit Sengupta and Stanley Slater (2010) Marketing of high technology products and innovations. Upper Saddle River (NJ): Pearson Education.
  2. Two articles from the Business Press. Article 1. Article 2.
  3. Two Harvard Business School cases
  4. Powerpoint slides
Mainitut kaksi artikkelia käsittelevät Sony:a ja SAP:ia. Lähde on Wall Street Journal. Tapaukset kertova Netflick:istä ja Lenovo:sta. Kalvot ovat Senguptan sekä Sergey P. Kouchtch:in esittämiä.

Täälle päivälle ja huomiselle, helatorstaille, jää luettavaksi ylläolevan listan kohdat 2-4. Lisäksi kirja pitää selata vielä kertaalleen.

Gradu

Elisessä graduseminaarissa Jantunen ja Asikainen kommentoivat tutkimussuunnitelmaani.

Jantunen esitti, että poistaisin käyttämistäni teoreettisista viitekehyksistä Minzberg:in strategiamallin, koska se ei Jantusen mukaan tuo mitään lisäarvoa. Lisäksi Jantunen pyysi miettimään, mitä annettavaa tutkimusella on akatemialle; ovatko tulokset yleistettävissä? Oma ajatukseni on, etteivät ole. Jantunen oli eri mieltä.

Asikainen ehdotti, että piirrään käyttämistäni kolmesta (kahdesta, jos Minzberg jätetään pois) teoreettisesta viitekehyksestä oman synteesikaavion. Tämä kaavio esittäisi minun tutkimuseni kannalta tärkeimmät konseptit ja muuttujat.

Pelkään, että en malta viettää kesää täysin opinnoitta. Aika varmasti tulen lukemaan graduun liittyviä aineistoja, ja kirjoittelemaan gradun teoriaosuutta. Tuntien itseni, en malta olla tekemättä eri asioita ja touhuamatta kesänkään aikana.

Kilpailukyky

IMD (www.imd.ch) on arvioinut jälleen kerran maailman maiden taloudellista kilpailukykyä vuotuisessa THE WORLD COMPETITIVENESS SCOREBOARD:issaan. Suomi on ottanut hyvä harppauksen nousten viimevuoden 16. sijalta yhdeksänneksi. Arvioituja maita on 55.

Arviointiin vaikuttavat voimakkaasti käytetyt kriteerit. IMD määrittelee kilpailukyvyn seuraavasti:

“How nations and businesses are managing the totality of their competencies to achieve greater prosperity”. Competitiveness is not just about growth or economic performance but should take into consideration the “soft factors” of competitiveness, such as the environment, quality of life, technology, knowledge, etc. This helps explain why some countries, the US, Japan, the UK, Nordic economies and small, open economies like Hong Kong, Singapore and Switzerland are able to maintain their rankings in the top league despite short-term disruptions. Too much focus on short-termism helped trigger the crisis!

(http://www.imd.ch/research/publications/wcy/upload/scoreboard.pdf)

Arvioinnissa on siis mukana taloudellisten elementtien lisäksi ympäristö, elämän laatu, tietämys jne. Tarkempia arviontikriteerejä en valitettavasti löytänyt. Kuitenkin www.imd.ch- sivuston audiolähetyksen mukaan 2/3 käytetysta datasta on numeraalista, ja 1/3 asiantuntijapohjaista arvointia. Kriteerejä on yli 300.

Suomen linja ei ole valtiona ja kansakuntana lainkaan huono! Hyvä me!! MITIM ohjelman toinen maa, Venäjä, on sijalla 49 pudoten viimevuodesta kaksi sijaa alaspäin...
.

torstai 14. toukokuuta 2009

Monta asiaa sekaisin

.
Gradu

Aamulla kävin tapaamassa gradun ohjaajani. Reipas ja hyvähenkinen professori oli lukenut tutkimussuunnitelmani version 0.9.0 ja kerännyt jatkotyöstöä varten muutamia artikkeleita. Keskustelimme teoriapohjasta ja suunnasta, johon lähden suunnitelmaa viemään. Lisäksi sain Saarenkedolta lainaksi yhden kirjan, josta saan lisää perusteita työlleni.

Pyrin muokkaamaan suunnitelman ensi tiistaiksi versioksi 1.0.0. graduseminaaria varten.

Seuraava haastava työ on pyrkiä saamaan kohdeyrityksen eräs johtajista kiinni suunnitelman esittelyä varten. Tarkoitus on saada ao. yrityksestä neljä tytäryhtiötä gradun tutkimuksen kohteeksi. Konsernitason taustatuki olisi luonnollisesti enemmän kuin suotavaa.

Markkinointia

Aamupäivän nautinto oli kuunnella aina niin iloista ja ystävällistä professori Senguptaa ja hänen ajatuksiaan markkinoinnista.

Kuten eräs opiskelija totesi, saimme tunnissa enemmän asiaa kuin edellisen luennoitsijan kanssa kahdeksassa tunnissa... Kun Senguptalle oli varattu kokonaiset neljä tuntia, tuli asiaa taas roppakaupalla.

Venäjän tentti

Jouduin jättämään markkinointiluennosta kuitenkin osan pois, sillä venäjän tentti alkoi jo kello 13.15. Virittelin kovalla tarmolla kolmelle sivulle tietämiäni ja arvaamiani asioita kieliopista, sanastosta jne. Noudatin periaatetta, että voimalla voi korvata taitoa. :)

Kello 15.15 alkoi ennakkoilmoituksen mukaan kuullun ymmärtäminen. Tätä osiota odotin malttamattomasti, sillä kielioppi ei ole vahvuuteni. Pietarissa tuli kielen kuuntelua suhteellisesti aika runsaasti, joten ajattelin kerääväni hyvin tarpeellisia irtopisteitä tästä osioista.

Muuten hyvä suunnitelma, mutta kielistudiossa kävikin ilmi, että "Venäjä 2"- tasolla ei olekaan kuunteluita. Pöh, ei sitten.

Suuri tuntematon asia on, pääsenkö tästä tentistä eli kurssista läpi. Jos tarvitsisi veikata, niin en.

Uintia

Päivän päätteeksi kastoin itseni Lappeenrannan kaupungin uimahalliin, jossa uin oman ohjelman:
  • 200 m vapaauintia rauhallisesti
  • 200 m rintauintia
  • 200 m potkuja laudan kanssa
  • 200 m käsivetoja lättäreillä
  • 200 m reipasta vapaauintia
  • tauko
  • ja sama uudestaan
  • päälle 50 metriä kelluskelua
Yhteensä 2050 metriä, joka tuntui hyvältä.

Vaihtoasioita

Ryhmämme takaisin Venäjälle syksyksi lähtevillä suomalaisopiskelijoilla on harmituksen aihe. Jonkinlaisesta hallinnollis-taloudellisesta kriisistä johtuen Pietarin pään venäläisopiskelijoita ei tulekaan Suomeen syksyksi 2009. Vastavuoroisesti suomalaiset eivät sitten saa lähteä Pietariin!

Taustat ovat tuntemattomia, mutta tämä aiheuttaa monelle kiukkua, ymmärrettävästi. Moni on tullut MITIM- ohjelmaan nimenomaan sen takia, että yhteisohjelma tarjoaa mahdollisuuden opiskella kummassakin maassa. Erinäköisistä syistä moni haluaisi opiskella venäjällä lisää, eikä tämä nyt onnistukaan! Näistä opiskelijoista tuntuu, että heille nimenomaan luvattuja asioita ei tapahdu.

Todella ikävää. Toivottavasti tähän tulee vielä muutos.

Tuleva tentti

Huomenna kertaan huomisen iltatentin aineiston. Tentin aihe on "Economics of innovation and intellectual capital". Professori Jantusen mukaan kysymyksiä tulee seuraavasti:
  • aineistona luennot ja kaksi artikkelia
  • maksimipistemäärä 100 pistettä. Tämä jakautuu luennoitsijoiden kesken näin: Dermanov 30, Toivonen 30, Kyläheiko 20, Jantunen 20
  • Dermanov asettaa monivalintatehtäviä sekä avoimia kysymyksiä
  • Toivoselta lyhyitä määrittelytehtäviä, yhteensä 10 kysymystä
  • Kyläheikon kolme tärkeintä asia ovat: focus, focus, focus
  • Jantunen haluaa esseitä
Kurssin arvionti tulee kesäkuun alkuun mennessä

Viikonloppu

Viikonlopun suunnitelmissa on kävellä jonkunmatkaa reppu selässä sekä käydä jossakin polkupyörien ryhmäajossa. En ole koskaan kokeillut enkä oppinut ryhmäajon saloja saati peesauksen perusteita. Näitä olisi nyt tarkoitus kokeilla.

Vaihtoehtoja ovat Keravan Kevätpolkaisu tai HePo:n yhteislenkki.
.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Ilta-Sanomat

.
Kehoitan pitämään silmät auki tulevan viikonlopun Ilta-Sanomien Plus-liitteen osalta...
.

Kipuja

.
Kasvukipuja

Strategic management of growth- kurssi on varmaan yksi parhaista, mitä tähän mennessä olemme opiskelleet. Luennoitsija kykenee käsittelemään aihetta teoreettisten viitekehysten kautta niitä kriittisesti tarkastellen. Tämä akateeminen opetustapa vaatii kylläkin aivojen asettamisen toiseen asentoon. Nyt ei anneta "seitsemän kohdan listaa, miten johtajan pitää toimia", vaan annetaan raaka-aineita omille ajatusrakenteille.

Toivottavasti Pihkala jaksaa jatkaa yritystään aktivoida meidät puhumaan kurssin loppuun asti. Osalle oppijoista aiheiden käsittelytapa tuntuu aiheuttavan kasvukipuja, joka näkyy hiljaiselona luokassa. Tai poistumisena tilasta.

Venäjää

Venäjän tehtävien tekeminen ei ole helpointa mahdollista puuhaa, ainakaan minulle. Aloittaminen on tuskallista ja kipuilevaa, mutta joka kerta työn kulmasta kiinni saatuani oppiminen on mukavaa. Pitää jatkaa hetken kuluttua tämänpäivän tehtävien tekemistä. Tunnin alkuun on aikaa 1 tunti 15 min...

Uintia

Eilen illalla kävin LrKT:en uintiharjoituksissa. On edelleen hämmentävää, miten paljon vettä tulee juotua reilun tunnin aikan - altaasta. Suu on auki väärissä kohdissa ja jos sen saan huohotukseltani kiinni, vuotaa nenä.

Illan kohokohta oli onnistunut selkäuinnin volttikäännös. Synkin hetki puolestaan oli törmääminen radalla väärää linjaa uineen kilpauimarin kanssa. Päät kopsahtivat aika kipakasti yhteen... Auts. Sattui kipeästi.

Nasi

HS otsikoi aamulla 18.3.2009, jotta venäläinen natsimaisesti käyttäytyvä nuorisojärjestö Nasi (meikäläiset) on tulossa Suomeen osoittamaan mieltään Pelko muurin takana- seminaaria vastaan. Käytän tarkoituksella sanaa natsi, vaikka mikään Neuvostoliiton eli Venäjän tekemä ei mitenkään voi olla natsimaista...

Tilanne on ongelmallinen. Ryhmä tulee Virosta, joten se ei tarvinne viisumeita. Toisaalta kyseessä on puhtaasti venäläinen ja Venäjän hallituksen (epä)suorasti tukema ryhmä, joka pyrkii vaikuttamaan Suomen sisäisiin asioihin. Järjestö on käyttänyt useaan kertaan väkivaltaa Venäjällä ja Virossa, joten sen toimintamenetelmät ovat tuomittavia. Tällaisen järjestön ei pitäisi saada lupaa toimia Suomessa.

Pyrkimys on selkeästi provosoida. Jos joku taho kieltää heitä toimimasta tai käyttää edes legitiimiä väkivaltaa, saa Nasi ja Venäjä syyn syyttää Suomea epäasiallisesta kohtelusta, painostuksesta ja/ tai syrjinnästä. Toisaalta, jos heidän annetaan toimia, saavat he lisää uskallusta toimia Suomessa uudestaan.

Ryhmän kannalta tilanne on naurettava. He tulevat osoittamaan mieltään eurooppalaista sananvapautta vastaan, mutta voivat tehdä niin vain, koska Euroopassa on sanan- ja ilmaisuvapaus... :)

Tällaiset järjestöt saavat voimansa julkisuudesta. Parasta olisi vaieta asia kuoliaaksi. Jos ja kun media ei reagoi eikä järjestöä huomioida, se kuihtuu pois tai vaihtaa toimintamenetelmiä. Sen on pakko.

Samalla kun suomalaiset viranomaiset hidastaisivat omaa toimintaansa käyttäen byrokratiaa rajalla ja muissa paikoissa, missä Nasi ja suomalaiset viranomaiset kohtaavat, aina kun mahdollista, olisi keinovalikoima varsin hyvä.

Venäläiset uniformupukuiset väkivaltaiset nuoret mellastavat Suomessa? Venäläinen tapa käsitellä vastaava, mutta käänteinen, tilanne olisi käyttää mellakkapoliisia hajoittamaan ei-toivottu mielenosoitus ja pidättää johtajat väkivaltaisesti ...
.

lauantai 13. joulukuuta 2008

Rauhanturvaamista?

.
HSn verkkosivusto uutisoi 12.12.2008 seuraavasti: "Venäjän puolustusministeri Anatoli Serdjukov tarjoaa Suomelle vanhojen neuvostoaseiden modernisointia Naton standardien mukaisiksi ja ehdottaa samalla yhteisiä rauhanturvaamisen harjoituksia."

Mitenköhän herra Serdjukv määrittelee rauhanturvaamisen? Jos muistan oikein, Venäjä lähetti Georgiaankin "rauhanturvaajia" Rokin solan läpi panssarijalkaväkidivisioonan kärjessä.

Yhteinen rauhanturvaharjoitus olisikin mukava juttu Suomelle. Venäläiset voisivat saapua yhteisiin harjoituksiin vaikka nyt ensialkuun pääkaupunkiseudulle. Näissä harjoituksissa venäläisten sotilaiden kansainvälinen kokemus lisääntyisi, samalla kun he oppisivat tuntemaan suomalaista kulttuuria. Toki harjoitusten yhteydessä järjestettäisiin myös yhteisiä karttaharjoituksia sekä maastontiedusteluja. Näin venäläisten rauhanturvaajien luonto- ja paikallistuntemuskin kasvaisi.

Harjoitusten jälkeen rauhaa rakastavat venäläiset joukot voisivat sitten jäädä paikoilleen puolustamaan Suomessa asuvien venäläisten oikeuksia. Samalla joukot olisivat valmiita torjumaan Suomeen kohdistuvaa erikseen nimeämätöntä "ulkopuolista" uhkaa (lue: NATO).

Mistäköhän venäläisestä strategian oppikirjasta tämä ehdotus on kaivettu? Tämä kuuluu sarjaan "Mainilan laukaukset". Niiden jälkeenhän fasistinen ja imperialistisesti toimiva laajentumishaluinen Suomi riistokapitalistiporvarihallituksen johdolla hyökkäsi rauhaa rakastavan Neuvostoliiton kimppuun. Agressio tuotti suunantonta mielipahaa punalipputelakoiden iskurityöläisille, jotka hiki piippalakissa takoivat vasaroillaan voittamattomia aseita hyökkäävien natsifasistilaumojen kukistamiseksi.
(ylläolevassa tekstissä on käytetty runkona www.hs.fi keskustelusivustolta nimimerkki "Karjalainen":sen ajatuksia)

Näistä ehdotuksista saisi sketsisarjan televisioon, jos ehdotukset eivät olisi niin vakavia.

Josko nyt pitäydytään tämän(kin) ehdotuksen ulkopuolella...

Radio Jerevan

• Meiltä kysytään:
Meillä on tapana, että sabotöörit karkoitetaan Siperiaan. Kuitenkin Siperia on sosialistinen paratiisi. Eikö olisi tarkoituksenmukaisempaa lähettää sabotöörit lännen kapitalistiseen helvettiin?
• Me vastaamme:
Periaatteessa kyllä. Siinä vain saattaisi olla se riski, että sabotööritoiminta yleistyisi tavattomasti.
.

maanantai 8. joulukuuta 2008

Staraya Russa

.
Laitoksemme GSOM (Graduate School of Management) oli järjestänyt opiskelijoilleen ilmaisen ekskursion Venäjän yhteen vanhemmista kaupungeista, Staraya Russa:an. Kun aikataulu sopi näppärästi kalenteriini, lähdin minäkin tarkastelemaan Venäjää uudesta kulmasta.

Kokoontuminen oli Primorskaya metroasemalla inhimilliseen kello 08.00 aikaa sunnuntaina. Unisia, virkeitä, puheliaita, hiljaisia ihmisenpoikia oli kerääntynyt paikalle kymmenkunta. Bussi oli varattu 40 hengelle, joten tilaa oli riittävästi.

Menomatka meni vieruskavereiden kanssa puhellessa ja maantietä katsellessa. Staraya Russa on lähes suoraan etelään Pietarista, ehkä hieman kaakkoon heilahtaen. Tie on kohtuullisen hyväkuntoinen nelikaistainen moottoriliikennetie. Jolla liikennettä tuntuu olevan. Varsinkin rekka-autoja on jonossa jatkuvasti, jonka lisäksi tienvarrella oli pysähtyneenä toinen mokoma.

Maisemana reitti on tylsä, mutta ankea. Koko matka on lättänää kuin Pohjanmaalla konsanaan. Pilvet roikkuivat alhaalla ja sumu peitti armeliaasti ränsistyneitä pikkukaupunkeja tien varrella. Pariin otteeseen matkaa virkisti sentään poliisin tarkastuspiste, joille meidätkin pysäytettiin. Toinen näytti olevan tilapäinen kulunvalvontapaikka, kun taas toinen oli kiinteä pömpeli. Pysähdykset eivät olleet kuitenkaan pitkiäkään. Kuskin juttuamisen jälkeen meidät päästettiin takaisin tien päälle. Juu, ja kerran pysäytimme vessakäyntiä varten moottorihotellin viereen. Oheinen kuva on edustavin kuvakulma, joka siitä paikasta löytyi.

Isomman lounaspysähdyksen pidimme Veliky Novgorod:issa. Kaupunki on 150 km Pietarista kaakkoon. Ajoaikaa Pietarista meni 3 tuntia!

Novgorod oli keskiajalla kaupunki ja sen alaisuuteen syntynyt Novgorodin valtio, ensin ruhtinaskunta, sitten vuodesta 1136 kauppatasavalta. Novgorodin alueella asui esi- ja varhaishistoriassa itämerensuomalaisia ryhmiä. Viikingeillä oli merkittävä rooli Novgorodin varhaishistoriassa. Vähitellen kaupunki kuitenkin ympäristöineen slaavilaistui kielellisesti ja kulttuurisesti. Siitä tuli myöhemmin yksi hansaliiton kaupan keskuksia. Novgorodia on pidetty yhtenä sydänkeskiaikaisen Euroopan kehittyneimmistä yhteiskunnista. (fi.wikipedia.org)

Kaupungissa on käsittääkseni upea vanha osa, jota emme kuitenkaan tällä matkalla nähneet. Pääsimme tarkastelemaan vain keskustan katuja.

Ruokala oli normaalin oloinen, jossa valikoimaa oli tiskissä neljän-viiden ruokalajin verran. Nutustin suolaista ja rasvaista pekonikeittoa tumman leivän kera. Särpimenä kuumaa vettä. Ruokakeskusteluna napoleonilainen oikeuskäsitys, rangaistuslaitoksen merkitys nyky-yhteiskunnassa ja moraali.

Staraya Russa on noin 50 000 asukkaan pikkukaupunki 100 km Novgorodista etelään. Asuinpaikka on perustettu 900 luvulla, jos kohta ensimmäiset kirjalliset viittaukset ovat vuodelta 1076. Kaupunki on palanut, tuhottu ja valloitettu lukuisia kertoja vain noustakseen aina uudestaan tuhkasta. Mm. ruotsalainen armeija suomalaisine sotilaineen on käynyt voitokkaasti taistelemassa alueella.

Merkittävin nähtävyys on kuitenkin nykyisin museona oleva Dostoyevskin kesätalo. Siellä hän kirjoitti novellit The possessed ja The brothers Karamazov. Itse kaupunki on mukana jälkimmäisessä novellissa nimellä Skotoprigonievsk. Kaupungista löytyy mm. ravintola, jonka yläkerrassa kirjassa syödään useita illallisia. Kirjailija luki paljon sanomalehtiä ja tarkkaili ympäristöään. Hänen otti ideansa ja juonensa kirjoihin todellisista tapahtumista! Näin ollen ei ole yllättävää, että asuinkaupunki päätyy kirjan sivuille. Museossa saimme venäjänkielisen opastetun kiertokävelyn.

Kävimme lisäksi ajelemassa kaupungilla pysähtyen muutaman kirkon luona. Oli mielenkiintoita havaita, että molemmat päivän kahdesta oppaasta keskittyivät lähes kokonaan kirkkojen historiaan sekä 2. maailmansodan natsi-fasistien (termi on täällä jatkuvasti ja jokaisessa ao. asiayhteydessä käytetty) tekemisiin. Erilaisia patrioottisia muistomerkkejä tuntuu olevan enemmän kuin maitokauppoja. Saksalaiset olivat alueella syksystä 1941 kevättalveen 1944. Yksi pysähdys oli myös mineraalipitoista vettä ja mutaa hyödyntävän parantolan luona.

Eniten omaa sydänalaani liikautti yksi kirkoista, joka oli rakennettu kaupungin läpi virtaavan joen mutkaan. Tätä vesiväylää ovat esi-isämme, viikinkien mukana, kulkeneet kauppareissuillaan mennessään Mustallemerelle. Saatoin kuvitella joenmutkan takaa lipuvaksi raskassoutuisen moniairoisen pohjoismaalaisen puuveneen soutulaulun säestämänä...

Paluumatka sujui hitaanvarmasti kuohuviinivetoisen laulun säestämänä. Tunnelma oli hilpeän iloinen loppuun asti. Sain ikuistettua videokameraani mm. (hyvinkin) moniäänisen Venäjän kansallislaulun.

Saldo: 11 tunnin matka, josta 2 tuntia perillä. Ehdottomasti ajankäytön väärti!
.

lauantai 6. joulukuuta 2008

Itsenäisyyspäivä 2008

.
Jääkärit

Jääkäriliike syntyi sortovuosina kiinnostuksen herättyä itsenäiseen Suomeen. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä 1914 Suomessa yleisesti toivottiin Venäjän tappiota. Ylioppilaspiireissä syntyi jääkäriliike, joka otti päämääräkseen Suomen irrottamisen Venäjästä. Kaiken kaikkiaan 1 895 vapaaehtoista aloitti jääkärikoulutuksen 1915–1918. Heistä 1 261 osallistui vapaussotaan, kaikki valkoisten puolella.

Vapaussota

Vapaussota käytiin Suomen senaatin, eli laillisen hallituksen, sekä kapinallisten, Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien joukkojen, välillä 27. tammikuuta – 16. toukokuuta 1918. Neuvosto-Venäjä tuki punaisia ja Saksan keisarikunta avusti valkoisia, jotka saivat tukea myös ruotsalaisilta vapaaehtoisilta.

Pietarissa valtaa tavoitelleet V. I. Leninin johtamat bolševikit painostivat tuellaan ja vaatimuksillaan suomalaista työväenliikettä, punaisia, vallankumouksen toteuttamiseen.

Työväestön järjestyskaartien eli punakaartien aseistautuminen ja radikalisoituminen, erityisesti marraskuun 1917 suurlakon aikana, ruokki maassa pelkoa, uhkakuva-ajattelua ja poliittista väkivaltaa sekä muutti myös valtaryhmien sisäisiä valtasuhteita.

Vuonna 1917 lakkoliikkeet ratkesivat pääasiassa työntekijöiden eduksi. Kiistan lopputulos kohotti työväestön itsetuntoa ja uskoa joukkovoimaan mutta katkeroitti työnantajia taloudellisten menetysten ja lakkoihin liittyneiden levottomuuksien takia. Lisäksi työläiset olivat käyttäneet vaatimustensa tukena paikoin venäläisiä sotilaita.

Bolševikit myönsivät maalle itsenäisyyden joulukuussa 1917, mutta valtasivat menettämiään alueita myöhemmin takaisin kansallisuuspolitiikastaan huolimatta "avunpyyntötaktiikkaa" käyttäen. V. I. Lenin olisikin halunnut Suomen säilyvän entisen emämaan yhteydessä sotilas-, suurvalta- ja myös sisäpoliittisista syist. Leninillä oli varaa ja mahdollisuuskin esiintyä Suomen suunnalla aatteellisena kansojen itsemääräämisoikeutta kunnioittavana bolševikkina. Se ei estänyt neuvosto-Venäjää tukemasta Suomen punaista kaartia. Punaisten voitto olisi helpottanut bolševikkien epävarmaa asemaa.

Lopulta punakaartien ja venäläisten sotilaiden uhka siirsi valtiollisen päätösvallan maltilliselta enemmistöltä suoraa aseellista toimintaa kannattaville ja siihen koulutetuille miehille.

Sotilaallinen toiminta alkoi 17.–20. tammikuuta työväenkapinallisten tunkeuduttua Viipurissa paikallisen suojeluskunnan asevarastoon ja valkoisten saatua haltuunsa punaisten Mikkeliin suunnatun kiväärilähetyksen.

Suojeluskuntien johtoon kutsuttiin C.G.E. Mannerheim, ja ne julistettiin Suomen senaatin armeijaksi 25. tammikuuta 1918.

Punakaartit olivat vahvistumassa Leninin Pietarista lupaaman aselastin myötä 26.–27. tammikuuta. Punaisten puolella nostettiin punainen lyhty Helsingin työväentalon torniin vallankumouksen alkamisen merkiksi illalla 26. tammikuuta 1918. Suomen Punaisen kaartin joukot määrättiin liikekannalle 27. tammikuuta 1918 klo 23 lähtien.

Etelä-Pohjanmaalla suojeluskunnat alkoivat kenraali Mannerheimin 25. tammikuuta antamalla käskyllä riisua venäläisiä varuskuntia aseista 28. tammikuuta 1918 yöstä alkaen.

Vapaussota oli syttynyt.

Neuvosto-Venäjä tuki punaista Suomea asetoimituksin ja Neuvostohallitukselle uskollisilla joukko-osastoilla. V.I. Lenin totesi: "Me lähetämme suomalaisille aseita, mutta emme kelvottomaksi osoittautuneita joukko-osastoja", mutta Neuvostohallitus lähetti sotilasosastoja Pietarista Suomeen. Neuvosto-Venäjän hallitus ja sen joukot julistivat myös sodan Suomen vastavallankumouksellisille valkokaartilaisille.

7 000–10 000 venäläissotilasta oli eri tavoin aktiivisia vuoden 1918 sodassa. Heistä 1 000–4 000 sotilasta taisteli 100–1 000 miehen osastoina ajoittain eri puolilla rintamia. Helmikuun 1918 loppupuoliskolle asti joitakin venäläisiä upseereita toimi punakaartien sotatoimien johdossa: eversti M. Svetshikov Länsi-Suomessa ja I. Jeremejev Itä-Suomessa. Vapaussotaan osallistuneiden venäläissotilaiden määrä ja merkitys väheni Saksan ja Venäjän välisten sotatoimien alettua uudelleen. Joukot joko hajosivat tai niitä siirrettiin suojaamaan Pietaria, ja sen jälkeen neuvosto-Venäjän tuki punaisille oli valtaosin aseapua. Venäläisten sodan loppuun asti jatkunut sotilaallinen toiminta Karjalankannaksella tuki punaista kaartia, mutta sen päätarkoitus oli Pietarin puolustaminen.

Vapaussota päättyi, kun venäläiset sotilaat vetäytyivät 14.5.1918 Karjalankannaksella Inon linnoituksesta, jonka tuhotut tykkiasemat valkoiset miehittivät 15.5.1918. Suomen Punainen kaarti oli lyöty. Kenraali Mannerheim järjesti armeijansa kunniaksi suuren voitonparaatin Helsingissä 16.5.1918.
(teksti osin ja kuva lähteestä fi.wikipedia.org)

Hyvää itsenäisyyspäivää 2008!

.

tiistai 2. joulukuuta 2008

Todistus ja nostrifikaatio

.
Olen saanut sähköisessä muodossa tiedon insinööritodistukseni tultua hyväksytyksi Venäjällä. Tätä prosessia varten alkuperäinen todistukseni ja sen liitteet lähetettiin Moskovaan. Kävin kysymässä GSOMin MITIM päälliköltä neiti A:lta, milloin saan todistuksen takaisin. Vastaus oli "kolmen kuukauden kuluessa". Kun muistutin lähtevämme takaisin Suomeen tammikuun lopussa, hän ilmoitti lähettävänsä todistukset postissa... Saattaa olla, että olen nähnyt todistukseni viimeisen kerran tässä elämässä.

Nostrifikaatio maksoi 4 962 ruplaa. Sain tänään käteisenä takaisin 38 ruplaa, koska maksoin etukäteen 5 000 ruplaa. Lisäkustannuksia tulee vielä jonkin verran, sillä joudun käännättämään lukiotodistukseni venäjäksi ja vahvistuttamaan käännöksen notaarilla. Eihän tässä mitään. LUT eli Suomen valtio eli minä verovelvollisena maksan...
.

Suomi takana

.
Palailin eilen, ma 1.12.2008, illalla takaisin Suomesta. Matkan annin voisi kiteyttää seuraaviin huomioihin:
  • juna on mukavampi matkustusväline kuin bussi: olen kulkenut Pietari-Helsinki väliä kummallakin joukkoliikennevälineellä. Juna on ympäristöystävällisempi, nopeampi, turvallisempi, siinä on enemmän tilaa liikkua, työnteko on mahdollista ja nukkuminen onnistuu paremmin. Hintaerokaan ei ole merkittävä absoluuttisesti arvioituna.
  • Helsinki on huomattavasti kansainvälisempi kaupunki kuin Pietari: Helsingissä kuulee enemmän eri kieliä, katunäkymässä on useampia etnisiä ryhmiä ja erilaisuutta hyväksytään paremmin.
  • henkilöautolla ajaminen on tylsää: kiersin sukulaisrinkulan Helsinki - Ylöjärvi - Jyväskylä - Pihtipudas - Jyväskylä - Helsinki. Ajomatkaa tuli yhteensä lähes 1000 km ruuhkaisilla, pimeillä ja sateisilla runkoväylillä. En löydä mitään myönteistä asiaa ajamisesta.
  • sukulaisten tapaaminen on mukavaa: pääsin juttelemaan jonkin verran eri sukulaisten kanssa ja päivittämään kuulumiset. Tuli tarkasteltua sukulaisten uusia taloja, koesaunottua saunoja, juhlittua syntymäpäiviä jne.
  • koti on paras paikka olla: siistiä, tavarat löytyvät paikoiltaan, ruoanlaitto helpompaa, tarvittavat urheilumahdollisuudet lähellä, yöseura erinomaista..
  • juoksulenkki lumisateisessa maalaismaisemassa on hyvää fyysistä ja henkistä rentouttavaa tekemistä: Suomessa näkee jo Helsingissäkin, että ilmanlaatu on merkittävästi parempaa kuin Pietarissa. Tämä ero korostuu mentäessä maaseudulle. Rauhalliset pikkutiet, naamalle lässähtävät räntähiutaleet ja touhutippa nenänpäässä ovat parempia kuin sata jänistä.
  • verenluovutus vaatii sitkeyttä: ennen Venäjälle lähtöä yritin luovuttaa verta. Ei onnistunut. Edellisestä luovutuskerrasta oli 2 päivää liian vähän. Nyt käydessäni Helsingissä yritin jälleen luovuttaa. Ei onnistunut. Venäjällä asuva ei kelpaa luovuttajaksi asumisen aikana eikä 3 kuukautta takaisinmuuton jälkeen.
  • uiminen alkaa tuntumaan mahdolliselta lajilta: Pietarissa olen päässyt keskittymään vain juoksuun, pyöräilyyn ja kuntosaliin. Pietarissa en valitettavasti ole onnistunut uimaan käytännössä ollenkaan. Pari uintikertaa olen sentään pystynyt järjestämään käydessäni Suomessa. Suureksi yllätyksekseni olen huomannut että tästä huolimatta uinti sujuu sentään välttävästi. Tunteja ja kilometrejä ei luonnollisesti ole tullut mitenkään riittävästi syksyn 2008 aikana. On kuitenkin ollut henkisesti hyvä huomata, että on täysin mahdollista lisätä uinnin määrää keväällä 2009 ilman suuria ongelmia.
  • Prinsessa on hyvä elämänkumppani: kaikessa yksinkertaisuudessaan.
  • olen ylpeä pojistani: menemättä taustoihin ja vanhoihin tapahtumiin, olen enemmän kuin onnellinen syksystä 2008. Nuoret herra A ja J ovat kasvaneet fyysisesti ja ennenkaikkea henkisesti huimasti.
.

tiistai 25. marraskuuta 2008

Merimiinat ja Petsamo

.
Helsingin Sanomat kirjoitti verkkosivullaan 25.11.2008 otsikolla "
Kaasuputken tieltä räjäytetään vanhoja miinoja".

Talvisodan ja jatkosodan aloittajavaltio ja syyllinen joutuu taiteilemaan vanhojen miinojensa kanssa. Yhtään miinaa ei olisi Suomenlahdessa ainakaan suomalaisten laskemana ilman Venäjän (Neuvostoliiton) agressiota. (Kuva lainattu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Merimiina)

Tämä uutinen herättikin minussa idean vaihtokaupasta. Luvataan Venäjälle, että Suomi ei vastusta kaasuputkea jos Venäjä antaa Petsamon takaisin! Putki on Venäjälle strategisesti niin tärkeä, että vaihto voisi onnistuakin. Baltian maat pitävät jo valmiiksi huolta siitä, että vaihtoehtoisia maalla kulkevia vetolinjoja ei ole.

Venäjä itse osaa lehmänkauppojen tekemisen. Kun suomalainen laivayhtiö joutui lopettamaan Helsinki-Pietari välin reittiliikenteen syksyllä 2008, yritti se saada Pietarin kaupunkia mukaan lisärahoitukseen. Yksi syy, miksi Pietari kieltäytyi yhteistyöstä oli, se, että venäläisillä ei ole viisumivapautta. Kaksi täysin toisiinsa liittyvää asiaa komplattiin yhteen ilman silmän väräystäkään.

Tehdään samanlainen liitos: saatte laskea kaasuputken, jos saamme Petsamon takaisin!
.