.
Olen taas Suomessa.
Vierailin meinaan maistraatissa ja tein muuttoilmoituksen siirtyen takaisin Suomen vakituiseksi asukkaaksi.
Samalla reissulla hain jouluajan oopperaesitykseen tutustumista varten Carmen:in äänitteen kirjastosta.
Edelleen pääsin viimeinkin luovuttamaan 450 ml itsestäni Punaisen Ristin veripalvelun hoteisiin. Nyt on kevyt olo :) Josta tulikin mieleeni, että 3.12.2009 kannattanee selata Hufvudstadsbladet:in numeroa. Siellä saattaa olla upeaa kuvamateriaalia viisaiden kommenttieni kera!
.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste artikkeli. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 2. joulukuuta 2009
keskiviikko 20. toukokuuta 2009
Lopun kautta kesään
.
Lopun alkua
Vähiin käy ennenkuin loppuu. Tulevana perjantaina, eli kahden yön päästä, on viimeinen tentti. Sen jälkeen odottaa kolmen kuukauden loma, jonka päättää muutto Tanskaan syksyn opintoihin.
Tri- kilpailuja
Eilen juostessani 45 min peruskuntolenkkiä tuumailin kesää. Ajatukseni on ollut keskittyä kesän aikana aktiiviseen tekemättömyyteen. Kalenteriin olen laitellut neljä pikamatkan tri-kisaa, joista kolme on kesäkuulla. Elokuun alussa olisi pikamatkan SM- kilpailut Kuopiossa, jonne tekisi mieli mennä. Tulisi nähtyä suuremman kisan tunnelmaa, sekä Suomen parhaita suorituksia. Itse voisi osallistua joko kuntosarjaan, tai sitten kilpasarjaan...
Edellisenä viikonloppuna (1.-2.8.) on Nokialla "superviikonloppu", jolloin kisataan pikamatkalla, puolikkaalla ja pitkällä matkalla. Tuossa viikonlopussa olisi mielenkiintoista mennä seuraamaan pidempien matkojen suorituksia oppimielessä.
Opinnot
Eilen illalla sain luettua markkinoinin kurssikirjan tenttiin tulevat kappaleet loppuun. Näin ainakin olen ymmärtänyt. Tentin aineisto on:
Täälle päivälle ja huomiselle, helatorstaille, jää luettavaksi ylläolevan listan kohdat 2-4. Lisäksi kirja pitää selata vielä kertaalleen.
Gradu
Elisessä graduseminaarissa Jantunen ja Asikainen kommentoivat tutkimussuunnitelmaani.
Jantunen esitti, että poistaisin käyttämistäni teoreettisista viitekehyksistä Minzberg:in strategiamallin, koska se ei Jantusen mukaan tuo mitään lisäarvoa. Lisäksi Jantunen pyysi miettimään, mitä annettavaa tutkimusella on akatemialle; ovatko tulokset yleistettävissä? Oma ajatukseni on, etteivät ole. Jantunen oli eri mieltä.
Asikainen ehdotti, että piirrään käyttämistäni kolmesta (kahdesta, jos Minzberg jätetään pois) teoreettisesta viitekehyksestä oman synteesikaavion. Tämä kaavio esittäisi minun tutkimuseni kannalta tärkeimmät konseptit ja muuttujat.
Pelkään, että en malta viettää kesää täysin opinnoitta. Aika varmasti tulen lukemaan graduun liittyviä aineistoja, ja kirjoittelemaan gradun teoriaosuutta. Tuntien itseni, en malta olla tekemättä eri asioita ja touhuamatta kesänkään aikana.
Kilpailukyky
IMD (www.imd.ch) on arvioinut jälleen kerran maailman maiden taloudellista kilpailukykyä vuotuisessa THE WORLD COMPETITIVENESS SCOREBOARD:issaan. Suomi on ottanut hyvä harppauksen nousten viimevuoden 16. sijalta yhdeksänneksi. Arvioituja maita on 55.
Arviointiin vaikuttavat voimakkaasti käytetyt kriteerit. IMD määrittelee kilpailukyvyn seuraavasti:
“How nations and businesses are managing the totality of their competencies to achieve greater prosperity”. Competitiveness is not just about growth or economic performance but should take into consideration the “soft factors” of competitiveness, such as the environment, quality of life, technology, knowledge, etc. This helps explain why some countries, the US, Japan, the UK, Nordic economies and small, open economies like Hong Kong, Singapore and Switzerland are able to maintain their rankings in the top league despite short-term disruptions. Too much focus on short-termism helped trigger the crisis!
(http://www.imd.ch/research/publications/wcy/upload/scoreboard.pdf)
Arvioinnissa on siis mukana taloudellisten elementtien lisäksi ympäristö, elämän laatu, tietämys jne. Tarkempia arviontikriteerejä en valitettavasti löytänyt. Kuitenkin www.imd.ch- sivuston audiolähetyksen mukaan 2/3 käytetysta datasta on numeraalista, ja 1/3 asiantuntijapohjaista arvointia. Kriteerejä on yli 300.
Suomen linja ei ole valtiona ja kansakuntana lainkaan huono! Hyvä me!! MITIM ohjelman toinen maa, Venäjä, on sijalla 49 pudoten viimevuodesta kaksi sijaa alaspäin...

- Mohr, Jakki, Sanjit Sengupta and Stanley Slater (2010) Marketing of high technology products and innovations. Upper Saddle River (NJ): Pearson Education.
- Two articles from the Business Press. Article 1. Article 2.
- Two Harvard Business School cases
- Powerpoint slides
Täälle päivälle ja huomiselle, helatorstaille, jää luettavaksi ylläolevan listan kohdat 2-4. Lisäksi kirja pitää selata vielä kertaalleen.
Gradu
Elisessä graduseminaarissa Jantunen ja Asikainen kommentoivat tutkimussuunnitelmaani.
Jantunen esitti, että poistaisin käyttämistäni teoreettisista viitekehyksistä Minzberg:in strategiamallin, koska se ei Jantusen mukaan tuo mitään lisäarvoa. Lisäksi Jantunen pyysi miettimään, mitä annettavaa tutkimusella on akatemialle; ovatko tulokset yleistettävissä? Oma ajatukseni on, etteivät ole. Jantunen oli eri mieltä.
Asikainen ehdotti, että piirrään käyttämistäni kolmesta (kahdesta, jos Minzberg jätetään pois) teoreettisesta viitekehyksestä oman synteesikaavion. Tämä kaavio esittäisi minun tutkimuseni kannalta tärkeimmät konseptit ja muuttujat.
Pelkään, että en malta viettää kesää täysin opinnoitta. Aika varmasti tulen lukemaan graduun liittyviä aineistoja, ja kirjoittelemaan gradun teoriaosuutta. Tuntien itseni, en malta olla tekemättä eri asioita ja touhuamatta kesänkään aikana.
Kilpailukyky
IMD (www.imd.ch) on arvioinut jälleen kerran maailman maiden taloudellista kilpailukykyä vuotuisessa THE WORLD COMPETITIVENESS SCOREBOARD:issaan. Suomi on ottanut hyvä harppauksen nousten viimevuoden 16. sijalta yhdeksänneksi. Arvioituja maita on 55.
Arviointiin vaikuttavat voimakkaasti käytetyt kriteerit. IMD määrittelee kilpailukyvyn seuraavasti:
“How nations and businesses are managing the totality of their competencies to achieve greater prosperity”. Competitiveness is not just about growth or economic performance but should take into consideration the “soft factors” of competitiveness, such as the environment, quality of life, technology, knowledge, etc. This helps explain why some countries, the US, Japan, the UK, Nordic economies and small, open economies like Hong Kong, Singapore and Switzerland are able to maintain their rankings in the top league despite short-term disruptions. Too much focus on short-termism helped trigger the crisis!
(http://www.imd.ch/research/publications/wcy/upload/scoreboard.pdf)
Arvioinnissa on siis mukana taloudellisten elementtien lisäksi ympäristö, elämän laatu, tietämys jne. Tarkempia arviontikriteerejä en valitettavasti löytänyt. Kuitenkin www.imd.ch- sivuston audiolähetyksen mukaan 2/3 käytetysta datasta on numeraalista, ja 1/3 asiantuntijapohjaista arvointia. Kriteerejä on yli 300.
Suomen linja ei ole valtiona ja kansakuntana lainkaan huono! Hyvä me!! MITIM ohjelman toinen maa, Venäjä, on sijalla 49 pudoten viimevuodesta kaksi sijaa alaspäin...
.
torstai 2. huhtikuuta 2009
RefWorks
.
Osallistuin yliopiston tietohallinnon Origon järjetämään viitetietohallinnan ohjelmiston RefWorks:in käyttökoulutukseen torstai-illan aluksi. Tunnin aikana saimme perusteet ottaa käyttöön ja soveltaa ohjelmistoa omiin tarpeisiin.
Ohjelmisto tukee omien käsinsyötettävien viitetietojen hallintaa, käsittelyä sekä puoliautomaattista siirtoa tekstinkäsittelyohjelmiin.
Suurimpana hyötynä on kuitenkin mahdollisuus viedä ohjelmaan tietoja suoraan sähköisistä artikkelitietokannoista sekä yliopistokirjastojen kirjallisuustietokannoista. Viitetiedon mukana voi siirtää artikkelin abstraktin. Lisäksi RefWorks:istä pääsee useimmissa tapauksissa suoraan kyseiseen artikkeliin.
Ohjelma kykenee muokkaamaan viitetiedot noin 300 erilaiseen muotoon riippuen siitä, mihin lehteen, julkaisuun, kokoelmaan jne. artikkeli on menossa. LUTin käyttämä Harvard- muoto on luonnollisesti tuettujen mallien joukossa. Omia muotoja voi muotoilla varsin vapaasti.
Kokeilin ohjelmaa kasvustrategioiden artikkelini teossa tässä torstai-illan aikana. Hyvin toimi! Kun viitteen kirjoittaa kerran, useampien viittausten tekeminen samaan artikkeliin onnistuu yhdellä painannuksella. Jos samoja viitteitä käyttää toisaalla myöhemmin, niiden löytäminen on hyvin helppoa kootusta säilytyspaikasta.

tiistai 24. maaliskuuta 2009
Julkimoita
.
Ilta-Sanomat julkaisi lauantaina 21.3.2009 Plus- liitteessään jutun suomalaisopiskelijoista Pietarin teatterikoulussa. Kainalojuttuna oli muutama sana teknologiajohtamisen opiskelijoista Karhusesta ja Raatikaisesta Pietarissa.
Jos joku ei ao. juttua nähnyt, minulla on se PDF- muotoisena tiedostona.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009
Ilta-Sanomat
.
Kehoitan pitämään silmät auki tulevan viikonlopun Ilta-Sanomien Plus-liitteen osalta...

sunnuntai 18. tammikuuta 2009
Artikkelin tiedot
.
Löytyihän sen mukavanhankalan artikkelin tiedot:
Spender J-C. 1996. Making knowledge the basis of a dynamic theory of the firm. Strategic management journal. Vol. 17. pp 45-62.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)