Ongelmanaapuri

.
Alakerran naapurilla on ongelma: yläkerran naapuri.

Siivousinnon siivittämänä pyyhin pölyt, imuroin ja pesin vessan. Kerrankin pesin pöntön takaa pienet koloset vahvalla pesuaineella. Tyytyväisenä tepastelin raikkaassa asunnossa suunnitelleen lounaan laittamista. Vaan katso ja kuuntele, ovi ilmoitti jonkun pyrkivän luokseni. Alakerran neiti kysyi varovasti, mitä olin tehnyt vessassa? Rinta rottingilla kerroin hienosta taloudenpidostani. Hieno ja hieno, hänen vessansa katto valuu vettä!

Asuntoni omistajat ovat remontoineet asunnon vessan pintoja myöten. Ilmeisesti vesieristys on kuitenkin jäänyt vajaaksi... Nyt odottelen, että naapuri ottaa yhteyttä taloyhtiöön, asunnon omistajaan ja vesieristysliittoon. Kauhulla odotan milloin vessani puretaan atomeiksi, seiniä kuivatellaan, uusia eristeitä asennetaan ja pölyä levitellään ympärinsä.

Tilanteen ollessa sopiva kysyin samalla yleista asumismukavuutta alemmalla tasolla. Pienen hymistelyn jälkeen hän kertoi, että askeleeni kopsahtelevat raskaina aamulla herättäen hänet. Näin voipi kyllä olla. Heräilen helposti neljältä tai viideltä, kyllästyn makoiluun ja lähden liikkeelle. Kanta-astujien sukuun kuuluvana haen tukevaa otetta maasta. Lopputuloksena on kiukkuisena (?) kesken uniensa heräävää naapuri.

Kuka opettaisi minulle niukasti maanpinnan yläpuolella tapahtuvaa leijuntaa? Tai ehkä sittenkin pyrin muistamaan, että varpailla kävely on hyvää jalkapohjaharjoitusta varsinkin aamuyöllä :)

Hienoa, että naapuri mainitsi asiasta. Koetan olla häiritsemättä häntä - tiedän kuinka raivostuttavaa on, kun lähiasukkaat käyttäytyvät idiottimaisesti...

Täällä haisee

Artikkeleita

Lauantai meni tehokkaasti opintojen parissa. Tavasin teknologiajohtamisen artikkelit ja siirryin tietojohtamisen puolelle.

Teknologiajohtamisen puolella käsitykseni innovaatioiden käytöstä liiketoiminnan tukemiseen on laajentunut. Yrityksen oman T&K osaston tarpeellisuus verrattuna ulkoisten kehityslähteiden käyttöön on saanut selkeyttä. Lisäksi olen tuumaillut artikkelien kautta teolllisuusalojen jatkuvien kehitysaskelien ja murrosmaisten revoluutioiden eroja sekä yritysten vastauksia niihin.

Psykedeliaa

Vaikka viikonlopulle tekemäni opiskeluaikataulu on jo pettänyt, kävin illalla Gaz21 musiikkiluolassa kuuntelemassa Klever- yhtyeen (http://www.myspace.com/kleverrr) soitantoa. Luola on oikeasti väärä sana, sillä paikka sijaitsee kerrostalon vintillä.

Yhtye pitää Pietaria kotipaikkanaan. Soitanto on kokeilevaa instrumentaalimusiikkia tyylisuuntana psykedeelis-itsenäinen (psychedelic-independent-music). Jokainen soittaja tuo esitykseen jotain omaa ja erityistä, joka kuvaa musiikin ja elämän välisiä yhteyksiä. Solisti toi ainakin mukanaan erityisiä puhallinsoittimia. Hän taisi ehtiä soittamaan 12 erilaista instrumenttia nokkahuilusta luutorven ja okariinon kautta kumiletkuun.

Oheinen kuva on kopioitu sivustolta http://www.myspace.com/kleverrr

Haisee

Tänään sunnuntaina ohjelmassa on kämpän siivous (täällä haisee...). Emme ole saaneet puhtaita lakanoita 1.10.2008 jälkeen, imuria ei ole löytynyt pariin viikkoon ja pölyt ovat saaneet laskeutua rauhassa pinnoille pitkän aikaa. Lisäksi keittiö pitää siivota. Toinen tämän kämpän asukkaista jättää ruokaroiskeet siivoamatta ja ruoka-aineiden kappaleet lattioille, pöydille ja mihin niitä nyt sattuukaan tippumaan... Erityisesti keittön lattia on -sanoisinko - mielenkiintoinen.

Lisäksi tänään luetaan tietojohtamista, venäjää sekä markkinatutkimusmenetelmiä.
.

Yö ulkona ryhtiliikkeen edellä

Valmisteluja

Lauantai-ilta meni opiskelijakonventtiin lähtöä odotellessa. Opiskelin venäjää, laittelin ruokaa, luin Dostojevskiä ja leikin hiustenleikkuukoneella. Tylsistymiseni eteni siihen pisteeseen, että hurautin loputkin hiuskuontalostani pois. Säästyypähän taas hieman rahaa shamppoossa.

Tiedekuntamme paikallisopiskelijat olivat järjestäneet iloksemme paikalliseen soittoruokalaan Manhattaniin konventin. Heidän rytmimusiikkiyhteyeensä soitteli (todella hyvin!), tiskijukka soitti musiikkia gramofonilla ja ihmiset opiskelivat tämäntyyppisissä tapahtumissa tarjolla olevia oppiaineita. Tämä tarkoittaa estetiikkaa, alkoholipolitiikkaa ja vertailevaa erotiikkaa.

Pimeä taksi

Manhattaniin menimme lähikadulta napatuilla pimeillä takseilla. Täällähän joukkoliikenne on järjestetty paremmin kuin hyvin. Metron, bussien, sähköonnikoiden, raitiovaunujen, pikkubussien ja virallisten taksien lisäksi jokainen yksityisauto on potentiaalinen pimeä taksi. Kadunvarressa käsivarttaan verryttelevä jalankulkija saa kyytitarjouksen, jos ei toiselta, niin viimeistään kolmannelta ohiajavalta autolta. Hintaneuvottelujen jälkeen kyyti joko kelpaa tai ei. 3-4 hengen kyyditys asuntolaltamme keskustaan maksaa yhteensä 200 ruplaa. Iltaisin hintapyynnöt ovat korkeampiakin ollen esimerkiksi 600, mutta 200 ruplalla pääsee kun pysäyttää riittävän monta autoa.

Kyydit eivät luonnollisesti ole täysin vaarattomia. Epäonninen ranskalainen tuttavamme ryöstettiin jokin aika sitten ajonmatkan päätteeksi. Ehkä olosuhteillakin oli vaikutusta asiaan. Hän oli noussut vahvassa etanolitoksikologisessa tilassa yksin autoon. Kuljettaja oli pysäyttänyt auton sivukadulle, jolloin paikalle oli tullut kaksi miestä teräaseiden kanssa. Onneksi ainoat tappiot olivat rahallisia ja materiaalisia.

Paikalla

Ilta, tai oikeastaan yö, meni mukavasti. Bileet alkoivat kello 24.00..?! Jutustelin pyrkien kiertelemään eri ihmisten parissa. Luonnollisesti uusi hieno kampaukseni herätti huomiota. Samoin juomavalintani. Eräskin nuori nainen tuli paheksumaan kolajuomaani, koska siinä on niin paljon sokeria. Olut olisi kuulemma ollut terveellisempää! Mutta kun kevytkolavirvoitusjuomia ei ollut tarjolla!

Pelasin loistavalla ammattitaidollani illan aikana myös pöytäjalkapalloa. Tiedättehän tuon puulaatikon, jonka ilmatilassa metallitakojen varassa roikkuvia ukkeleita pyöritetään hullun raivolla pyrkien saamaan pallo vastustajan maaliin ennenkuin koko hökötys hajoaa? Osoittauduin pelissä yllättävän hyväksi. Koska en osaa pelata tuota(kaan) peliä ollenkaan, lähinnä olin tekemättä mitään. Tällä taktiikalla ukkelini eivät olleet pallon tiellä sen sinkoillessa hallitsemattomasti laatikon seinämältä toiselle. Pelaajaparini rajut laukaukset pääsivät näin esteettä vastustajan maaliin minun pelaajahahmojeni välistä.

Kokeilin myös taitojani, (lue: taidottomuuttani) biljardissa. Hävisin kaikki yksin- ja kaksinpelini... No, toki olisin voittanut jos olisin halunut, mutta kohteliaana miehenä halusin antaa vastustajalle voitoniloa.

Suurin järkytys muulle juhayleisölle taisi olla kuitenkin esiintymiseni tanssilattialla. Muilla ainakin oli hauskaa seuratessaan hytkymistäni musiikin mukana. Huomattakoon, että en kirjoita "musiikin tahdissa". Diskohumpan lisäksi notkutin lantiotani mm. rock-musiikin rytmein.

Takaisin

Paluumatkalla nappasimme yökerhon edestä pimeän taksin sopien maksuksi samaiset 200 ruplaa. Minulla ei kielitaito vielä riittäisi hintaneuvotteluihin, mutta onneksi irlantilaisvahvistuksemme herra J hoiti asian tyylikkäästi kotiin. Tarjosimme kyydin samalla parille venäläiselle opiskelijaystävättärellemme.

Kulkuneuvo oli tyyliltään hyvin lähellä ns. amis-toyotaa. Ladaan oli viritelty wunderbaumia, ledivaloja takaikkunalle ja keinonahkapenkkiä. Auton tekninen kunto olikin sitten jäänyt vähemmälle huomiolla. Pelkääjän puoleisen ikkunan saimme kiinni siten, että kuljettaja kipaisi ulos autosta ja nosti ikkunan paikalleen ulkopuolelta. Jarrut(kin) autosta löytyivät. Parasta niistä oli se, että hidastuvuusvoimien takia ei ollut ongelmia pysyä penkissä kiinni. Jarrutettaessa vauhti hiipui tasaisen hitaasti, onneksi kuitenkin joka risteyksessä (juuri ja juuri ) ennen edessäajavia autoja.

Valitettavasti kuljettaja ei tuntenut reittiä asuntolallemme. Ensimmäisen suunnistusyrityksen jälkeen saavuimme takaisin lähtöpaikkaamme! Toiselle yritykselle kaivoin kartan taskustani. Takapenkillä nöpöttäen luimme sitä kännykän valossa ohjaten kuljettajaa eri risteyksissä oikeahkoon suuntaan. Kävi ilmi, että minä tunsin kaupungin koko seurueesta ehdottomasti parhaiten. Kuljettajalla ei ollut mitään hajua ilmansuunnista venäläisystävillämme ollessa tuntumaa suuntiin vielä vähemmän. Suurin haaste oli saada oma räikkösemme uskomaan minun ohjeitani. Joissakin risteyksissä porhalsimme väärään suuntaan, mutta lopulta saavuimme yhtenä kappaleena kotikulmille.

Matkalla mmme edes joutuneet kahden OMON- sotilaan pysäyttämäksi, vaikka jäimmekin norkoilemaan heidän kulunvalvontapisteensä viereen pohtiessamme seuraavaa reitinvalintaa. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, miten valko-harmaisiin mastopukuihin sonnustautuneet kalasnikoveja kantavat ammattilaiset hoitavat tarkastustilanteen!

Perille saavuttuamme havaitsimme, että asuntolan ovi oli lukossa. Vartija pitää turvallisuussyistä (?) oven säpissä aamuyön avaten sen vasta kello 06.00. Jos saavut paikalle ennen sitä - odotat ulkona. Jokunen aika sitten italian lahja maailmalle herra G oli hermostunut odottamiseen ja lyönyt oven sivuikkunan rikki kello 05.55. Tämäkään toiminto ei auttanut sisäänpääsyssä etuajassa, koska kaksikerrosikkunasta oli sisempi jäänyt edelleen ehjäksi.

Toinen sankari puolestaan oli nukkunut yhden aamuyön tunnit pihalla odottaen ovien armollista aukeamista. Edelleen kolmas veijari oli yrittänyt kiertää vartijan kiipeämällä ensimmäisen kerroksen ikkunasta sisään. Tuloksena vartijan yritys saada tämä yrittäjä häädettyä kokonaan pois asuntolasta...

Topakka vartija ei sitten millään suostu aukaisemaan alaovea asukkaille ennen tuota maagista kello 06.00. Ei, vaikka vartija on koko ajan alakerrassa oven vieressä. Tai no, aukaisee hän toki, jos hänelle maksaa siitä erikseen. Onhan tämä sentään Venäjä. :)

Tämä alaovitemppuilu kuulostaa ulkopuolisesta varmasti samankaltaiselta käytökseltä, jota voisi odottaa 15 vuotiaiden rippikoululeirillä. Asukkaat yrittävät hiipiä sisään ja ulos tuvistaan valvojien yrittäessä ottaa heitä kiinni. On tietysti hyvä, ja täysin asiallista, että 20 - 45 vuotiaita asuntola-asukkaita pompotetaan lähes mielivaltaisesti oman asuinpaikkansa suhteen. Ei siinä mitään. Vallan osoittamistarve tavalla a) tai b) on psykologisesti täysin ymmärrettävää. Jos kohta sosiologiselta ja (sanottakoon nyt suoraan) maalaisjärjen kannalta asia on täysin käsittämätön! Pellejä mitä pellejä.

Ainoa positiivinen puoli asiassa oli, että odotusajan 20 minuuttia saattoi käyttää tehokkaasti tutustumalla aikaisemmin takaisin tulleisiin romanialaiseen ja turkkilaiseen opiskelijattareen. He asuvat samassa asuntolassa (no niin tietysti, kun kerta odottivat saman oven takana... höh) opiskellen kansainvälistä suhdepolitiikkaa (international relations).

Kun kysyin tuntevatko he asuinkumppaniani herra Q:ta, sain vastaani epäuskoisen riemastuneen kikatuksen! Tajuttuaan että minä olen se henkilö, josta heidän kurssikaverinsa herra Q on useaan kertaan puhunut, ei riemulla ollut rajoja. Minusta ja "kehityskeskusteluistamme" on kuulemma puhuttu jopa heidän tiedekunnassaan asti. Turkkilainen neiti halusi oikein kädestä pitäen kiittää minua siitä, että olin ollut tiukkana. Tämän enempää en sitten saanutkaan lisätietoja lukuunottamatta epämääräisiä viittauksia huhuihin, joita tiedekunnassa kuulemma liikkuu?! Voi noita nuoria naisia ja heidän loppumatonta juorutoimintaansa.

Nukkumaan aamubanaanin jälkeen kello 06.15. Levotonta unta, jossa taustamusiikkina soi koko ajan diskojumputus.

Ryhtiliike

Sunnuntaipäivän ryhtiliikkeeseen kuuluu asunnon siivoaminen sekä venäjän kielen opiskelu. Kuvamateriaali ryydittäköön ryhtiliikkeeseeni tutustumista.

Voittajan olo Neuvostoliitossa

Neuvostoliitossa

Lauantaiaamupäivä osoitti riemukkaasti ettei Neuvostoliito ole mihinkään kadonnut. Käydessäni viikon pitkällä lenkillä (100 min), juoksin teollisuusalueen halki. Erään suuren tehtaan portin yläpuolella oli neljä suurta pyöreää kilpeä. Ensimmäisessä oli tehtaan nimi, kahdessa seuraavassa ylväästi poseeraava Lenin ja neljännessä - CCCP. Mitäpä niitä tekstejä jokaisessa vallankäänteessä muuttelemaan. Jos ja kun historian pyörä kääntyy taas takaisinpäin, niin tehdas on edelleen ajantasalla :)

Päivän toinen "tervetuloa itään"- episodi tapahtui imurin kanssa. Kävin etsimässä 5. kerroksesta yhteistä imuriamme ja löysinkin sen. Aloittaessani imurointia ihmettelin kun rakkine ei toimi. Hetken asiaa tarkasteltuani huomasin virtajohdossa jotain hämmentävää. Ilmeisesti edellinen käyttäjä oli kaivannut koiraansa. Hurtan sijaan hän oli ulkoiluttanut imuria hinaten sitä perässään johdosta, lopputuloksena kaapelin katkeaminen suojavaipan sisällä. Suureksi mysteeriksi jää, miten kaapelit olivat tulleet suojavaipan ulkopuolelle ja katkenneet. Toki blogiin olisi saanut jännittävää kirjoitettavaa jos olisin käpelöinyt johtoa töpselin ollessa edelleen seinässä.

Vein imurin takaisin, ja siellä se on edelleen käyttöönotettavana käytävällä. :O

Luolamiehenä lähdin metsästämään uutta imuria. Löysin alakerrasta remonttimiesten jäljiltä toisen imurin, jonka nappasin mukaani mitään kyselemättä. Usein on parempi pyytää anteeksiantoa kuin lupia! Heti kun käynnistin imurin huoneessamme, ryntäsi paikalle seuraava puhtauden kannattaja herra Z pyytäen imuria seuraavaksi itselleen. Tähän en kuitenkaan suostunut. Jos Z ei palauttaisi imuria paikalleen, ongelma olisi minun. Niinpä hänen (ymmärrettävistä) vastusteluistaan huolimatta kannoin imurin koko matkan takaisin alakertaan ja laitoin huuverin takaisin alkuperäiselle paikalleen. Pilatusmaisesti pesin käteni tulevaisuuden tapahtumista. :)

"Takaisin itään"- episodi numero 3 tapahtui lakanoiden kanssa. Yllättäen käytävän ilmoitustaululle oli lauantaiaamuna ilmestynyt lappu, jonka mukaan lakanaoita vaihdetaaan tänään huoneessa 500. Hilipatihippaa paikalle, jossa (yllätys, yllätys) ei ollut ketään paikalla.

Asuinkumppanini herra Q lähti tiedustelumatkalle ja törmäsi sattumoisin siivoajaan toisaalla rakennuksessa. Pienellä painostamisella Q oli saanut naisen palaamaan huoneeseen 500. Pikaisella toiminnalla saimme kuin saimmekin lakanat ja pyyhkeet vaihdettua! Oi tätä puhtauden ylistystä: imuroidussa huoneessa puhtaat lakanat!

Voitto

Päivän voittojuhla oli lähes sananmukainen. Lenkillä törmäsin (virtuaalisesti) kahteen naiseen, jotka olivat pystyttäneet jonkun kilpailun rastipisteen kadunristeykseen. Heilä oli mukanaan kaksi lippua, joista toinen oli musta-valkoruudullinen maalilippu. Juostessani heidän ohitseen yritin saada lipunheilautuksen. Huutelin heille kannustavasti "Finnish? Did I win?" ja nostelin käsiäni ylös kuin Viren konsanaan. Ensimmäisellä ohituksella lopputuloksena oli vain hämmentyneitä katseita. Palatessani samaa reittiä takaisin tunnin kuluttua, he olivat jo tilanteessa melkein mukana. Nyt sain samaisen pelle-esityksen palkaksi pari vaivaantunutta hymyä.

Päivän mietelause

Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, että puolet maailman ihmisistä ovat keskimääräistä tyhmempiä?