torstai 17. heinäkuuta 2008

Verenluovutus

Kävin otattamassa eilen, 16.7.2008, HIV- näytteen terveyskeskuksella. Hintaa tulee 13 euroa, joten opiskelujen talous ei aikakaan tähän kaadu.

Haaste tulee aikataulutuksesta. Venäjän viisumimääräykset vaativat, että HIV-tulos on enintään 4 viikkoa vanha maahantulopäivämäärästä laskettuna. Olen suunnitellut meneväni rajan yli 24.8.2008, joten testitulos saisi olla kirjoitettu aikaisintaan 24.7.2008. Koska lähden toiselle ulkomaanmatkalle 19.7.2008, en pääse antamaan verinäytettä myöhemmin.

Keskustelin terveydenhoitajien kanssa mahdollisuudesta viivästyttää tuloksen kirjoittamista muutamalla päivällä. Osa heistä suhtautui myönteisesti, mutta eivät uskoneet voivansa vaikuttaa asiaan. Toiset taas ottivat kannan että jos näin tekisivät, he pettäisivät viranomaisia!? Kaikeksi huipuksi heistä ei kukaan tiennyt, kuka todistuksen kirjoittaa.

Saa siis nähdä, mille päivämäärälle todistus tulee ja tuleeko siitä ongelmia rajalla. Tuskin.

Ei kommentteja: