Näytetään tekstit, joissa on tunniste pyöritys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pyöritys. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. lokakuuta 2008

Syke korkealla pöllöä jahdaten

Ruokaa!

Perjantaina 17.10.2008 tietojohtamisen projektikokouksen jälkeen kävin syömässä vaiheeksi päärakennuksen ruokalassa. Ruoka on sielläa halvempaa, valikoima on suurempi, opiskelijoita on enemmän ja tunnelma on parempi.

Tarjottimelle päätyi lihamureketta, riisiä, teetä, majoneesisalaattia, vehnäleipä ja makea paistettu puolikuu. Hinta 125 ruplaa eli noin 4 euroa.

Huomaa kuvassa alumiiniset lusikka ja haarukka. Muita ruokailuvälineitä ei ao. ruokalassa ole tarjolla.

Ei ihan kunnossa


Eilen, torstaina 16.10.2008, kävin ensimmäistä kertaa salilla viikon sairastamisen jälkeen. Juoksu ei kulkenut ollenkaan. Reidet olivat aivan tukossa. Pyöritystunnilla sykkeet huitelivat 15 pykälää korkeammalla kuin normaalisti.

Perjantaina aamupäivällä kävin punttisalilla. Voimatasot olivat alhaalla. Johtuneeko viikon harjoitustauosta, sairaudesta vai viikko sitten aloittamastani kreatiinitauosta?!

Mittasin lisäksi leposykkeen tänään perjantaina aamulla. Se oli 56 eli 4-6 pykälää korkeammalla kuin normaalisti. Kaikki tämä kertoo, että elimistö on edelleen rasitustilassa. Selvästi kroppa hakee vielä normaalitilaansa jonkin aikaa.

Huomenna aamulla käyn juoksemassa hidastahtisen pitkän lenkin. Odotan mielenkiinnolla elimistön tuntemuksia ja reaktioita. Kun vain malttaisin pitää sykkeet alhaalla... Laitetaanpa oikein julkisesti tavoite esille, niin josko se auttaisi asiassa. Tavoitesyke on 130 - 140.

Venäjän kielen juhla

Tiedekunnalla järjestettiin perjantaina illalla venäjänkielen juhla. Kaikki venäjänkielen opiskelijat olivat valmistelleet ryhmittäin esityksiä muiden naurettavaksi. Eh, anteeksi. Tarkoitan tietenkin nautittavaksi.

Me olimme kirjoittaneet esittelyn itsestämme, taustastamme, kotikaupungistamme, harrastuksistamme jne. Nämä pomisimme kuka paperista, kuka ulkomuistista. Lisäksi olimme harjoitelleet "Kalabok" näytelmän. Siinä pyöreä kalabok- leivonnainen karkaa pariskunnalta ja vierii tietä eteenpäin. Vastaan tulee eri eläimiä, jotka haluavat syödä leivonnaisen. Lopuksi kettu onnistuu yrityksessä ja tarina loppuu. Opetus? Jos olet tarpeeksi ovela ja osaat huijata, saat palkinnon.

Emme kai olleet täysin onnettomia, koska voitimme illan ensimmäisen palkinnon. Jokainen meistä sai tiedekunnan maskotin, valkoisen pöllön. Jos totta puhutaan, niin kyllä, olimme täysin onnettomia. Mutta tilanne on sama kuin ala-asteen joulujuhlassa. Ihmiset rakastavat eppuluokkalaisia, vaikka he tekevät näytelmässään jatkuvasti virheitä. Rakastava juuri siksi. Me olimme illan eput.

Ilta oli kaikkiaan aika mukava. Erityisesti mieleen jäi neljän tutorimme venäläinen tanssiesitys!
Epäilen, että jos Suomessa neljälle normaalille kandiopiskelijattarelle laitettaisiin päälle hyvin lyhyet mekot, pitkät mustat korolliset nahkasaappaat ja heidät pyydettäisiin tanssimaan vaihto-oppilaille, niin ei onnistuisi. Täällä sen sijaan nuoret naiset tekivät esityksen tyylillä ja omanarvontunnossa. On valitettavaa, että Suomessa naisellisuus on kadonnut lähes kokonaan elämästä ja olemisesta.

Uutta musiikkia

Uusia musiikkilöytöjä asuntolan tiedostopalvelimelta: The Horrors, Foo Fighters, Lapko, Kasabian, Louis Elliot, Poets of the fall, New model army ja Maniac street preachers. On kova työ kuunnella kaikkea, mitä löytyy!

Radio Jeravan

• Meiltä kysytään:
Mikä on työpäivän pituus sosialistisissa maissa?
• Me vastaamme:
Työpäivä on kahdeksantuntinen. Kahdeksasta aamulla kahdeksaan illalla.
.

maanantai 13. lokakuuta 2008

Elämä on palannut asuntolaan, näin haastellaan

Allekirjoituksella vettä

Lämmin vesi on palannut! Jippi-jee.

Naureskelimme päivällä, että todennäköisesti jos saamme lämpimän veden takaisin käyttöömme, meiltä vastapainona katkaistaan sähköt. Näin melkein kävikin. Tullessani tänään asuntolaan ja noustessani hissillä 6. kerrokseen, ei hississä ollut lainkaan valoja! Oli mielenkiintoista seisoa muiden ihmisten kanssa pimeässä muutaman kymmenen senttimetrin päässä toisistaan. :)

Sisääntulossa oli kuitenkin pieni mutka matkassa. Alakerrassa on kulkukortilla toimiva pyöröportti. Jos esimerkiksi henkilö ei ole maksanut vuokraansa, portti ei aukea. Pyrkiessäni sisälle kulkuni estyi. Hämmennyksen jälkeen minut ohjattiin hallintotoimistoon, jossa käteen lyötiin kuulakärkikynä. Jouduin allekirjoittamaan saaneeni asuntolan säännöt ja ilmeisesti sitouduin olemaan polttamatta huoneessamme. Tämä on ainakin tulkintani tapahtuneesta.

Naurettavaan ja lapselliseen kysymykseeni "miksi" sain vastaukseksi vain vihaisia ilmeitä ja tiukan käskyn allekirjoittaa. Mitäpä se tietenkään minulle tarkkaanottaen kuuluukaan, mihin nimeni pistin. En tosin ollut ainoa, joka marssitettiin tähän lempeään tilaisuuteen, joten en ole siis ainoa "paha setä". No höh.

Kuntoilematon

Ajattelin käydä tänään pyöritystunnilla, mutta kurkkuni on senverran ikävässä kunnossa, etten kehdannut mennä paikalle. Nytkin keuhkoputkia aristaa enkä halua taudin painuvan syvellälle. Liikkumattomuus alkaa aiheuttamaan vieroitusoireita. Pikkuhiljaa alkaa tuntumaan sekä fyysisesti että henkisesti pahalta.

Haastattelu

Kaksi opiskelijaa pyysi tänään minua auttamaan heitä valmistautumaan haastatteluun. He pyrkivät vuoden mittaiseen opiskelijavaihto-ohjelmaan CEMS yliopistoverkoston kautta. Simuloin heille pyrkimisprosessiin liittyvää haastattelua roolipelin avulla. Otin yliopiston ja/ tai elinkeinoelämän edustajan roolin ja pyrin esittämään samantyyppisiä kysymyksiä, joita heille luultavasti tulee vastaan.

Toivottavasti heille oli siitä enemmän hyötyä kuin haittaa. Minä ainakin nautin tilanteesta.

torstai 9. lokakuuta 2008

Keskiviikosta torstaihin

Opintoja

Tänään torstaina opiskelimme tietojohtamisen salattuja totuuksia. Luennoitsija on erinomainen. Hän teettää riittävästi töitä etukäteen artikkeleiden muodossa, joten luennoilla on aikaa keskustella ja jopa väitellä asioista. Lisäksi hän on riittävän avarakatseinen eikä pitäydy omassa "totuudessaan" vaan kuuntelee meitä opiskelijoitakin.

Kaikkiaan tällä hetkellä opiskelen seuraavia aineita:
- tietojohtaminen
- taloushallinto
- venäjän kieli
- laadulliset ja määrälliset tutkimusmenetelmät

Lisäksi toteutamme konsultointiprojektia JTI (Japan Tobacco International) yhtiölle. Ensi viikolla alkaa teknologiajohtamisen kurssi.

Töitä on sopivasti siten,että aika ei tule pitkäksi, mutta kun järjestelee, pystyy esimerkiksi urheilemaan riittävästi. Ja nukkumaan! Yritän nukkua 8-9 tuntia yössä. Muuten elimistöni ei pysy mukana touhissani.

Piristystä varsinaisiin opintoihin tuovat noin kerran kahdessa viikossa pidettävät vierailijaluennot. Eilen keskiviikkona PriceWaterhouseCoopers:in "head of operations"- nainen luennoi työpaikkahaastattelujen toteuttamisesta. Jotain uuttakin tietoa tuli vanhan asian lisäksi. Ei mennyt 1,5 tuntia täysin hukkaan.

Luennon päätteeksi kävin illallisella kolmen entisen kolleegan kanssa keskustan alueella. Kuulin erilaisia uutisia, mm. sen, että vuoden 2009 alusta olen uuden yrityksen palkkalistoilla. Minut siirretään vanhana työntekijänä AAGlobal:in kirjoihin. On jännittävä nähdä millainen työsopimus minulle tulee, sillä AACGlobal on ns. villi työnantaja. Mitään työehtosopimusta ei ole...

Venäjää

Tänään torstaina olen käyttänyt ensimmäisen kerran venäjän kieltä neljässä todellisessa tilanteessa.
  1. pyöritystunnin alussa olin polkemassa alkulämpimiä, kun saliin tuli uusi nainen. Hän kysyi minulta, osaanko avata hänen vesipullonsa. Hätäpäissäni vastasin tottumuksesta, etten puhu venäjää. Tämän jälkeen hän jatkoi kysymyksiä venäjäksi: mistä olen, mitä teen jne. Kaikkiin näihin vastailin "sujuvasti" venäjäksi. Osasin jopa kysyä mitä hän tekee! Hänen rauhallinen ja selkeä kysymystentekotapansa sai selityksen. Hän oli lehtitoimittaja :)
  2. pyöritys-tunnin jälkeen olin saunassa. Tunnilla ensimmäistä kertaa mukana ollut mies tuli paikalle ja kertoi ystävälleen tunnin kulusta. Osasin kysyä häneltä millainen tunti oli ollut ja ymmärsin vastauksen, "raskas"
  3. tunnin jälkeen kadulla eräs mies tuli kysymään missä on Malii- katu. Osasin vastata jotta "tuolla".
  4. heti perään tuli toinen mies kysymään tulta tupakkaansa. Hänelle osasin vastata, etten polta tupakkia.
Älkää nyt naurako siellä! Tähän asti en ole edes uskaltanut kuunnella, mitä toinen sanoo venäjäksi. Olen vain todennut heti, etten puhu venättää. En sitten yhtään. Nuo neljä tapahtumaa olivat pieniä askeleita ihmiskunnalle, mutta suuria loikkia minulle.

Mietelause

Herra R lausahti tänään illalla loistavan ajatelman.

"Tänään meni huonosti, mutta kuitenkin paremmin kuin huomenna."

tiistai 7. lokakuuta 2008

Liikettä laadulla

Liikuntoa

Maanantai-iltana kävin pyöritystunnilla, kuten tapanani on. Hieman lähti PK- harjoittelu ns. lapasesta. Mennä runttasin VK-MK alueiden rajalla, kun tuntui niin hyvältä. Vetäjä kävi pyörittelemässä pyöräni vastussäätöä pienemmälle ja minä veivasin sitä silmiensä välttäessä takaisin kireämmälle. Hiki lensi sanan varsinaisessa merkityksessä. Oli siinä luultavasti vieressä polkeneilla ensikertalaisnaisilla katselemista. Ja olihan heillä katseltavaa, kun adoninen vartaloni työskenteli notkean jouhevasti. Niin varmaan.

Tänään tiistaina kävin päivällä nostelemassa rautaa, kuten edelleen tapanani on ollut. Ihan ei ollut terävin mahdollinen suoritus. Tokkohan maanantai-illan touhulla olisi ollut jokin vaikutus asiaan? Nyt tiistai-iltana kaikki lihakset sanovat ""Apuva, apuva, aa-puu-va"!" James Potkukelkkaa lainaten.

Laadullista oppimista

Tiistaina alkoi uusi kurssi, "Qualitative and quantitative research methdos". Tämä luentosarja on jaettu SpbGU:n ja LUT:in välille siten, että venäläinen luennoitsija neiti B hoitaa laadullisen osuuden suomalaisen neiti P:n vastatessa määrällisestä puolesta. Kurssin alussa keskitymme vain laatupuoleen.

Yritän olla kovasti avomielinen, mutta kun voi ja voi. Ehkä oma pieni opettajan-/ valmentajan-/ luennoitsijan-/ kouluttajanurani vaikuttaa taustalla katsellessani kollegoiden työskentelyä.

Hyvää neiti B:ssä on se, että hän työskentelee yksityiselle tutkimusyritykselle. Tätä kautta hänellä on käytännön kokemusta ja mahdollisesti tapauskertomuksia tuomisinaan. Mutta, mutta...

Koulutusohjelmamme nimi on "Kansainvälinen teknologia- ja innovaatiojohtaminen" kurssin ollessa "Laadulliset ja määrällisen tutkimusmenetelmät". Neiti B näyttää kuitenkin keskittyvän vain ja ainoastaan kuluttajatuotteiden (saippuat) markkinatutkimusten tekemiseen! Painopiste tuntuu jäävän aika kauas yleisistä laadullisista tutkimusmenetelmistä ja teknologiasta. Toivottavasti tämänpäiväinen oli vain johdanto loppukurssin keskittyessä laajempaan kokonaisuuteen. (Kysymys: voiko laajempaan keskittyä?)

Lisäksi hänen englanninkielen taitonsa on hälyyttävän vajavainen. Yleisin adjektiivi, jota hän käyttää, on "intereeestink". Tällä tarkoitetaan mielenkiintoista, tärkeää, merkittävää, hyvää jne. Vastakohta "nnot intereestink" tarkoittaa tarpeetonta, väärää, mielenkiinnotonta tms. Jos neiti B ei halua kertoa jostakin, hän muotoilee sen sanamuotoon "Tis nnot intereestink vor juu". Mistä hän tietää mikä on minun mielestäni mielenkiintoista??? Aikamoinen ajatustenlukija tämä neitimme.

Kurssille tarvittavaa kirjaa ei ole laitoksen kirjastossa yhtään kappaletta! Kirjastonhoitaja ei löytänyt kurssikirjaluettelostaan edes luennoitsijan nimeä saati että olisi tiennyt mitä kirjaa kursilla käytetään. Oli tainnut jäädä tämä(kin) asia neiti B:ltä hoitamatta. Tilanne korjataan (?) siten, että neiti B monistaa kirjan osia meille. Meneehän se noinkin.

Luennon riemastuttavin kommentti oli, että neiti B:n mukaan laadullisella tutkimuksella löydetään totuus! "We study and analyze results to find the truth." Nyt kun vielä löydetään Graalin malja, niin maailma on valmis.

Mietelause

"Kun niitä vääntää palleista, niiden pää kääntyy.", nimettömän suomalaisen suurlähettilään kommentti Venäjästä lauantain Helsingin Sanomissa

torstai 2. lokakuuta 2008

Hikinen tupakkaprojekti ilman vettä

Konsultaatioprojektia

Pidimme aamulla konsultointiprojektin työryhmän ensimmäisen kokouksen. JTI (Japan Tabacco International) on antanut kaksi projektiaihetta, joista yritämme tehdä vain toisen. Aiheet olivat jotensakin:
  1. logistiikkastrategian suunnittelu tiettyjen parametrien vallitessa
  2. tilaus- toimitusketjun puskuroinnin suunnitelu
Yritämme suoriutua ensimmäisestä, jossa siinäkin on ohjaajamme mielestä riittämiin tehtävää. Menemme käymään JTI:n edustajan luona ensi viikolla saadaksemme tarkemman tehtävänannon. Sen jälkeen alkaakin hillitön ja päättymätön logistiikkateorioiden lukeminen. Koko logistiikka-asia on minulle aika tuntematonta aluetta. Jos olisin pysynyt Coca-Colassa, olisin todennäköisesti saanut helpommalla hyvän arvosanan. Toisaalta, tätä kautta opin varmasti enemmän ja kunhan saan hyväksytyn arvosanan niin kaikki on kunnossa.

Josko näillä opeilla voisin sitten autella herra S:ääkin huollon toimintakentällä Santiksen harjoituksissa....

Lisäksi kuulin juuri, että Coca-Colan projektiaihe on huono. Yritys antaa saman aiheen joka vuosi eikä heitä kiinnosta lopputulos lainkaan. Ryhmän saama kohtelu on tämän mukaista. :( Joten taisin olla onnekas vaihtaessani ryhmää.

Hiki valuu

Salilla tein yhdistelmäharjoitteen. Juoksin matolla 30 min VK- lenkin, jonka jälkeen poljin pyörityspyörällä 45 minuuttia PK tasolla. Matolla juokseminen on aika paljon tahmeampaa kuin asvaltilla. Kumimatto "imee" kengät itseensä, joten on vaikeampaa saada terävää ponnistusta aikaiseksi. Juoksumattosalissa on 10 mattoa pienehkössä tilassa. Vaikka ilmastointi on hyvä, hiki virtasi oikein reippaasti. Oli sellainen "äijäolo", kun hikitippoja roikkuu nenänpäässä jatkuvasti. Vaikken aikaisemminkaan pitänyt pitkiä hiuksia, niin täysin kalju pää on hankala hien kannalta. Vähäinenkin hiuskuontalo hidastaa hien valumista kiireestä kuin mangrovemetsä tulvavesimassoja konsanaan. Nyt hiki pääsee valumaan esteettä kaikkiin vääriin paikkoihin.

Pyörän päällä meinasi ns. pälli seota. Koettakaapa itse istua yksin pienessä huoneessa polkien paikallaan siten, että koko ajan tuntuu vähän pahalta. Hiki tunkee silmiin, reisiä pakottaa, kädet puutuvat, ja takapuolessa ei veri kierrä. Kaikkea sitä pitääkin ihmisen vapaaehtoisesti tehdä. Kivaa siis oli!

Palkinto tuli saunassa harjoituksen jälkeen. Aikakin yksi lukijoista tietää mitä tarkoitan, kun saa saliharjoituksen jälkeen saunan ainoana käyttäjänä istuskella lauteilla hörppien palautusjuomaa. Tätä saatiin tehdä aikanaan Bulsalla viikonloppuisin hyvässä seurassa.

Kävin samalla kertaa kokeilemassa myös IP-saunaa. Tässä asiayhteydessä IP ei tarkoita iltapäivää, eikä kokonaisuus "päiväkahveja". Lähes täydellisellä kuntosalillamme on suomalaisen ja turkkilaisen saunan rinnalla infrapunasauna. Idea on, että infrasäteily lämmittää syvemmälle kuin tavallisen saunan lämpö saaden kuona-aineet liikkeelle paremmin.

Tiedän, että ainakin yksi suomalaisista huipputriathlonisteista käytti IP-saunaa harjoitellessaan vuoden 2008 Hawaiin Ironman- kisoihin kuumuuden totutusharjoituksena. Vanha TV-sketsi, jossa kilpapyörälijä harjoittelee polkemalla saunan kiukaan päällä, ei ole siis täysin älyvapaa. Tai on se...!

Niin oli IP-saunakin. Älyvapaa. Meillä on samanlainen kotona parvekkeella kattoon ripustettuna. "Saunassa" oli yhdeksän Teesistä ostettua infralämmitintä seiniin kiinnitettyinä. Siinä sitä sitten istuttiin kylmässä huoneessa lämppärien välissä. Olo oli varsin samanlainen kuin kevättalvella Suomessa baarien terasseilla. Lukuunottamatta aurinkoa ja heiveröä lämmöntunnetta iholla. Ja olutta.

Olisi siinä varmaan hikikin tullut kun olisi riittävän kauan odotellut. Minulle tuli hiki jo sitä ennen odottaessani ihosyövän ilmestymistä. Ei tainnut olla minun puurokuppini (vrt. My cup of tea).

Vettä, vettä, enempi (lämmintä) vettä

Asuntolassa on hieman ankea olo. Ennakkoilmoituksen mukaisesti olemme ilman lämmitystä ja kuumaa vettä nyt kolmatta päivää. Meneehän se näinkin, mutta vähän on nuhjuinen olo. Muilla. Minä olen hakenut lämmön salin saunasta ja peseytymisen salin suihkuista.

Onneksi huomenna pitäisi taivaiden jälleen avautua.

Päivän mietelause

"No, mul on kotiasiat kunnossa, ja urheilu tuntuu kiinnostavalta." Timo Silakka

.

torstai 25. syyskuuta 2008

Kylmä kangistaa nopeasti ja muita pohdintoja

Mitäpäs, mitäpäs

Keskiviikkona 24sep2008 opin jälleen uusia asioita "managerial economics"- luennolla. Tutustuimme kustannusasioihin, eli kiinteisiin ja muuttuviin kustannuksiin, keskikustannuksiin, marginaalikustannuksiin, kustannusyhtälöihin, ja yrityksen koon antamaan kustannussäästöön. Tämä kaikki edelleen matemaattisesti tarkasteltuina.

Lisäksi heittäydyimme vallattomasti tutkimaan täydellisen kilpailun, monopolistisen kilpailun, oligopolian ja monopolian saloja. Luennoitsia, rouva S, on epäilemättä täydellisen kilpailun kannattaja. Vaikka ajankäyttö lähtikin vähän rukkasesta, hän käytti aikaa kuvatessaan miksi monopolit ovat matemaattisestikin vaarallisia. Vapaa kilpailu on hänestä se, joka on autuaaksi tekevä asia.

Voi näitä idealisteja.

Tarkastellaan vaikkapa kilpailun aiheuttamaa kaaosta, joka riehuu Ameriikan yhdysvalloissa pankkisektorilla. Voitontavoittelu ja pelkkä taloudellinen pohdinta ovat ajaneet yritykset järkiperäisesti ja todellisessa maailmassa kestämättömään tilanteeseen.

Toinen esimerkki vapaan kilpailun todellisista vaikutuksista on Maailmanpankin edesottamukset. "Auttaessaan" kehittyviä maita yleensä lainoituksen ehtona on järjestelmällisesti kohdemaan markkinoiden vapauttaminen täydelliselle kilpailulle.

Tuotoksena on ollut useimmissa maissa oman maatalouden täydellinen romahtaminen ja maan joutuminen täysin ulkomaisen dumppauskaupan kohteeksi. Vapaa kauppa maiden välillä kun useimmiten tarkoittaa puolinäkyvän peilin kaltaista tilaa. Minä saan myydä vapaasti sinulle, mutta sinä et saakaan myydä vapaasti minulle. Kehittyvä maa joutuu kokemaan kaupan kilpailun kovuuden, mutta ei pääse itse nauttimaan kaupan tuomista voitoista. Pelisäännöt ovat kivoja, mutta kun kaikki eivät reaalimaailmassa niitä noudata. Valtioiden on kontrolloitava liiketoimintaa välillä aika reippaastikin ja suojattava omia strategisia sektoreitaan.

Pidettäköön Suomessakin ruokahuolto, energiantuotanto, yms. strategiset sektorit suomalaisomistuksessa ja tuotanto pyörimässä. Vaikka sitten taloudellisesti hieman kannattamattomastikin. Yhteiskuntarauhasta ja - turvallisuudesta joutuu ja kannattaa vähän maksaakin!

Kävelyä

Keskiviikkona kävin illan ratoksi kävelemässä vähän kaupungilla ja tutustumassa Letny- puistoon. Olipas hieno paikka! Pitkät käytävät, lukuisat patsaat, soittajat jne. antoivat syksyn lehtipuiden väriloistolle ihastuttavan lisän. Suosittelen!

Illalla oli mukava kävellä Nevskillä ja katsoa ihmisvilinää. Silmiin pistivät lukuisat rullaluistelijat, jotka pujottelivat ihmisten joukossa kuin rinteessä konsanaa. Katukäytävä on hyvässä kunnossa, joten vierintäkitkaa on ilmeisen vähän. Mukavalta näytti, mutten taida sittenkään tuoda omia luistimiani tänne. Tuleehan kohta talvikin. Ei tämä kaupunki sentään Singaporen rantapuiston kaltainen luistelupaikka ole. Muistoja, muistoja...

Josta tulikin, apropos, mieleeni. Ex-kolleega otti Singaporesta yhteyttä ja tarjosi työpaikkaa! Erään yliopiston Singaporessa toteutettavat MBA- ohjelmat kaipaavat johtajaa, ja minä olisin kai kelvannut?! Onpas heillä surkea tilanne, kun vilttiketjukin kelpaisi kentälle. Hetken aikaa mietin, mutta onneksi (?) järki voitti. Hoidetaan peli ensin kotiin täällä Venäjällä. Myöhemmin sitten...

Metro

Metrolla kotiin. Olin edesvastuuton ja otin metron rullaportaissa valokuvan! Metrohan on täällä strateginen kohde, jota ei saa kuvata. Taitaa tämäkin kaupunki olla alapuolelta yhtä emmentaalijuustoa, ihan kuten Moskova tai Helsinki. Maanalaiset tilat on suunnitelut osin siviili- ja osin sotiaalliseen käyttöön.

Tällaiset näennäissäännöt ovat ymmärrettäviä, mutta nykyisellä teknisellä kalustolla kuvaaminen on niin helppoa, että valvonta on täysin mahdotonta. Kyse on toki enemmän periaatteesta ja saadanhan sillä estettyä jatkuva ja voimaperäinen kuvatiedustelu.

Kustannuksia

Käteisen rahan olen nostanut seinästä käyttäen sekä Visa- että MasterCard- kortteja. Kummallakin näyttää olevan hyvin samanlaiset kustannukset. 10 000 ruplan eli noin 280 euron nostosta joudun maksamaan käsittelykuluja 9 euroa.

Ei ole ihan ilmaista, mutta vaivattomuus ja käteisin rahan säilyttämisen turvallisuus ovat toisessa vaakakupissa painavina punnuksina.

Olen hyvin onnellinen, että kotoa löytyy (ihme)naiseni, joka auttaa minua tarkastamaan korttilaskut ennen niiden maksamista. Näin pääsen kiinni kuluihin ja pystyn hieman kontrolloimaan, että maksan vain siitä mistä luulenkin maksavani. Kiitos, Prinsessa!

Ja sitten

Tässä tätä. Ja nyt kotiin sillä kylmä kangistaa nopeasti. Suomeksi sanottuna tiskaamaan aamiaisastiat ja lukemaan taloustieteitä. Illalla juoksemaan matolle PK- lenkkiä ja jälkeen suoraan pyörittämään, vaikka onkin lepoviikko. Teen noin 50% normaaleista harjoitteista ja jätän kaikki VK- osuudet pois.

perjantai 12. syyskuuta 2008

Vetinen voitto ja muuta ei-niin-kuivaa asiaa

Vettä, vettä!
---------------
Olin väärässä. Saunaan on saatu vettä. Päästynäni muutama päivä sitten kuntosalilta kotiin, lähetin kiuasvalimistaja Harville viestin, jossa totesin koko suomalaisen saunakulttuurin olevan vaarantuneena. Harvian tuotepäällikkö otti yhteyttä ja pyysi minua tulostamaan heidän kotisivuiltaan venäjänkieliset kiukaan käyttöohjeet. Koska oma lehmäni oli ojassa, tein juuri näin.

Torstaina mennessäni pyöritystunnille (spinning), kävin ojentamassa ao. ohjeen suurelle johtajalla. Oli siinä kahdella venäläisellä naisella, johtaja ja englantia vähän osaava myyntihenkilö, naurussa pitelemistä. Yrittivä varmaan ottaa selvää olenko tosissani, hullu vai tsuhna (eli suomalainen musikka).

Yhteisen naureskelun saattamanan lähdin vaihtamaan vaatteen ja pyörittämään. Tunnin jälkeen johtajattaren naama pilkisti oviaukosta ja hän kertoi kaiken olevan kunnossa! Ja vot, saunassa oli kuparinen kiulu ja nappo! Autuas ilme kasvoillani heittelin vettä kiukaalle kauhistuneiden venäläisten katsoessa ympärillä touhujani. Tullessani jäähdyttelemästä takaisin saunaan, kukaan ei ollut ottanut mallia ja alkanut saunamajuriksi.

Näin on todistettu, että ystävällisellä asenteella jopa Venäjää voidaan muuttaa!

Ego kasvaa
---------------
Kävin tänään hakemassa kielikäännökset egoilijoilta. Lopullinen hinta olikin vain 4005 ruplaa. MITIM- päällikkö otti ne vastaan tiedekunnan hallinto-osastolla. Jouduin luovuttamaan myös alkuperäiset suomalaiset insinööritodistukseni. Paperit lähtevät Moskovaan, jossa niitä hämmästellään pari kuukautta. He kuulemma muun muassa tarkastavat, että alkuperäinen todistus on aito. Siis mitä? Eikös apostille ja sen notaarin vahvistama käännös venäjäksi ole tehty juuri täta varten? No, on hyvä että he työllistävät itsensä. Kunhan eivät hukkaa papereitani!

Kysyin, oliko toimistolle jo tuotu useita käännöksiä. Hm, ei ollut. Olin ensimmäinen. No kappas vain...! Onpahan tuokin nyt tehty, vaikka paperit eivät lähdekään eteenpäin ennenkuin kaikkien paperit ovat toimistolla käytössään. Taitaa Nevassa vettä virrata toinenkin hehtolitra, ennenkuin tuo tapahtuu.

Novgorod, here we (do not) come
-----------------
Kansainvälinen toimisto oli suunnitellut tulevaksi sunnuntaiksi yhteismatkaa Novgorodiin. Se on siirtynyt hamaan tulevaisuuteen, koska toimiston suurvisiiri ei ole saanut tarvittavia tietoja Novgorodista. Onhan näitä viikonloppuja tulevaisuudessakin. Nyt voin tehdä sunnuntaina mitä haluan. Olisikohan uusintaretki Ermitaasiin aiheellinen?

Tietämystä
----------------
Olemme aloittaneet tietojohtamisen ryhmätyön. Koska muiden ryhmäläisten työskentely ei oikein ole lähtenyt käyntiin, lähetin perjantaina aamulla paimenkirjeen. Ilmoitin ottavani ryhmän johtajuuden haltuuni. Pyysin heitä lisäämään omat yhteystietonsa perjantai-iltaan mennessä. Lisäksi kannustin kaikkia tuottamaan materiaalia sivustolle siten, että jokaisesta aiheesta on edes jotain olemassa perjantaihin 19.9.2008 mennessä. Pyysin myös pitämään huolta siitä, että jokainen tekee töitä. Saa nähdä mitä tapahtuu.

Viestintä kunnossa
--------------
Asuntolan internetyhteys ei kuulu 150 euron kuukausivuokraan. Liittymästä maksetaan 6 ruplaa megatavulta + 50 ruplaa kuukaudessa. Kävin torstaina lisäämässä Unikassa- automaatilla rahaa tililleni. Käyttöliittymä oli venäjäksi, enkä löytänyt oikeaa kohtaa millään. Onneksi kaksi venäläistä opiskelijatarta auttoivat minua. Sain siirrettyä 200 ruplaa jonkun ID numeron tilille, jonkin televiestimen käytön maksamiseksi. Suuren jännityksen kanssa tarkastin torstaina illalla, ja voitto jälleen. Raha oli ilmestynyt käyttööni!

Perjantaina kävin soveltamassa opittua ja lisäsin samalla automaatilla 1000 ruplaa tilille. Otin varmuuden vuoksi kameralla kuvat eri valikkorakenteen haaroista voidakseni toteuttaa itseäni uudestaan myöhemminkin.










Titan luonnossa
-----------
Eilen, eli torstaina, kävin ihmettelemässä luonnontieteellisen museon aarteita. 50 ruplan hintaan pääsin opiskelijana totemaan, että museo on täynnä näyttäviä diaraamoja. Erilaisia täytettyjä, säilöttyjä, kuivattuja, maalattuja, vahattuja jne. elukoita on enemmän kuin kykenin tiedostamaan. Näin myös Petteri Mahtavan (eli Pietari Suuren) täytetyn sotahevosen Lizetta:n sekä hänen kaksi koiraansa. Toinen oli aika mahtavan kokoinen hurtta Titan.

Jälkipuhe
--------------
Viesti Suomeen ja tietylle metallialanyritykselle: älkää teettäkö työntekijöillänne niin pitkiä työpäiviä vierailla paikkakunnilla. On tärkeää, että työntekijät ehtivät takaisin kotikaupunkeihinsa ja liikuntaharrastuksiinsa. Prinsessa parka :(