Kun opinnot ovat tauolle, ei verkkolokiin tule kirjoiteltua läheskään samaa määrää asiaa kuin lukuvauoden aikana. Koetetaan nyt kuitenkin tuottaa edes kerran viikossa tietoa tapahtumista ja sattumuksista.
Triathlon-kisat
Tiistaina 9.6. osallistuin paljon mainostamaani elämäni ensimmäiseen pikamatkan triathlon-kilpailuun. Pikamatka tarkoittaa 750 metrin uintia, 20 kilometrin pyöräilyä ja 5 kilometrin juoksua.
Keli oli sateisen viileä. Ilma oli puistattavat 11 astetta, mutta kisapaikan Vantaan Kuusijärven vesi oli sentään 15 astetta.
Saavuin huoltajani kanssa paikalle tuntia ennen kilpailu alkua. Aloitin lämmittelyn käänteisessä järjestyksessä. Ensin varttituntia juoksua tihkusateessa, jonka päälle pyöräilyä muutama kilometri vesisateessa. Tämän jälkeen aloitin varusteiden sijoittelun vaihtopaikalle pienen kuusikon sisään. Näin sain kengät ja muut kuivanapidettävät varusesineet sateensuojaan.Märkäpuvun pukemisen jälkeen ajattelin käydä lämmittelemässä uimallakin, mutta tällä kohtaa tein ratkaisevan virheen, enkä mennytkään veteen. Vesi tuntui liian kylmältä, joten otin lämpöjä rannalla venyttelyn yhteydessä. Samalla kuuntelin kilpailuohjeistusta.
Pari minuuttia ennen kilpailun alkua painuin veteen ja otin muutamia vetoja rannan tuntumassa. Itse lähtöön sijoittauduin pääryhmän taakse ja sivulle, etten jäisi nopeampien uimareiden alle ja tönityksi.Alkumerkin kuultuani painoin kelloni käyntiin ja aloitin ryhmän mukana alkukiihdytyksen. Tässä tuli uinnin seuraava virhe: sain elimistön maitohapoille ensimmäisten kymmenien sekuntien aikana. Edessäni aloitti pari uimaria hitaammin kuin minä, joita onneton lähdin vielä kiertämään reipasta vauhtia saaden aikaiseksi happivelkaa.
Pian lähdön jälkeen huomasin, että joukko hajaantuu kolmeen osaan: kärki irtosi reipasta vauhtia, pääjoukko veteli rauhallisemmin vapaauinnilla, kun taas perään jää erilaisia rinta-/koira-/perhosuintityylejä yhdistelevä ryhmä. Itse olin pääjoukossa, ja ajattelin hidastaa uintiani, koska en ollutkaan jäämässä viimeiseksi. Vaan tämäpä ei onnistunutkaan. Tai sain vauhtia hidastettua, mutta elimistöni ei laskenutkaan tehoa. Sydän paukutti korkeilla kierroksilla, happivelka kasvoi enkä saanut rauhallisesta rytmistä kiinni alkuunkaan. Tässä vaiheessa huomasin kolmannen virheeni: päivän syönnit. Olin onneton nauttinut lounaalla kananmunia, jonka lisäksi iltapäivällä olin syönyt tekemiäni liian raskaita energiapatukoita. Nämä ainesosat eivät olleet sulaneet vatsassa, vaan ruoansulatuselimistössä oli kovasti ähky olo. Tämä hankaloitti hengittämistä entisestään!
Virhesaldo alkoi olla varsin mittava:
- väärä ruokavalio -> ähky -> hengitysvaikeudet
- ei lämmittelyä uimalla -> kylmä vesi hankaloitti hengittämistä ja teki siitä pinnallisen
- liian kova alku -> happivaje
- lihakset maitohapoilla -> suuri hapen tarve
Kierre alkoi viemään minua hiljalleen pakokauhuun, koska tunsin, etten (muka) saa riittävästi ilmaa. Järven tumma vesi teki oman osansa, koska näkyvyys oli erittäin heikko. Yritin uida selälläni saadakseni ilmaa, mutta selkäuinti hengästytti entistä enemmän...
Kulminaatio oli lähes varma tunne siitä, että hukun keskelle järveä.
Onneksi (tai epäonneksi) kilpailussa ei ollut turvavenettä. Jos se olisi ollut saatavilla, olisin päästänyt itseni kauhunsekaisesta rintauinniksi muuttuneesta selviytymiskappailusta pyytämällä sen vierelleni keskeyttääkseni. Nyt ainoa vaihtoehto oli uida vastarannalle ja keskeyttää siellä.
Saatuani itseni rannan tuntumaan ja jalan rantamutaan, katosi kuitenkin selviytymiseen pakottava tunne saman tien. Pohdin muutaman hetken kaikkia niitä satoja tunteja, jotka olin talven mittaan laittanut harjoitteluun. Takana oli ollut viimeisen puolen vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia viikossa juoksua, pyöräilyä, uintia, punttisalia, venyttelyä ja tiedon hankkimista. Tähänkö se nyt jäisi?
Pirskutarallaa, tuumasin, ja ponnistin itseni uintiin rannan myötäisesti. Uinti ei edelleenkään ollut rentoa, mutta pääsin sentään vapaauinnilla eteeenpäin. Ensimmäisellä kääntöpoijulla happivelka palasi osittain, ja jouduin toisella suoralla uimaan pitkä siivun rintauintia. Toisessa poijissa jouduin jopa roikkumaan hetken saadakseni hengityksen tasaantumaan.
Kaikesta huolimatta taistelin itseni rantaan ja vaihtopaikalle runsaasti aikaa käyttäneenä, noin 100 metriä ylimääräistä uineena - ja itseeni erittäin tyytyvisenä. Olin voittanut itseni henkisesti. Mitä muuta sitten tapahtuisikaan kisan aikana, olin saanut itselleni "voiton".Vaihtopaikalla huoltajani käski rauhoittumaan ja siirtymään pyöräilyn alkuun kävellen. Näin teinkin ja itse pyöräily lähti liikkeelle kohtuullisesti. Tunne ei ollut koko aikana rento, mutta sain itsestäni kohtuullisesti irti. Edes jalat eivät kohmettuneet, vaikka märät shortsit, vesisade, 11 astetta ja ajoviima eivät olleetkaan lämpimin mahdollinen yhdistelmä.
Juoksuun siirtyminen onnistui jo hyvin. Juoksu kulki kankeasti ja hyvin pienellä askeleella. Tästä huolimatta jaksoin jopa kiristää loppua kohti hieman!
Kokonaisaika taisi olla 1.23.43. Olin ottanut tavoitteekseni kisan läpipääsyn ja se toki onnistui. Kauden tavoitteeni pikamatkalle on 1.20.00. Kuusijärven matkat ovat vähän "sinnepäin", ehkä 700 m / 20 km / 5,3 km, joten tarkkaa tavoiteajan alittamista ei oikein voi pitää merkittävänä saavutuksena.
Lopputuloksena on kuitenkin, että jatkan kisaamista! Seuraava kilpailu on 23.6. samaisessa paikassa. Tavoitteenani on tasainen ja rauhallinen kokonaissuoritus ilman tavoiteaikaa.
Triathlonkaudan pääkilpailukseni olen laittanut elokuun alussa Kuopiossa pidettävät pikamatkan SM- kilpailut. Siellä 1.20.00 on tarkoitus alittaa oikeilla matkoilla.
Harjoittelu jatkuu... :)
.
