keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Kipuja

.
Kasvukipuja

Strategic management of growth- kurssi on varmaan yksi parhaista, mitä tähän mennessä olemme opiskelleet. Luennoitsija kykenee käsittelemään aihetta teoreettisten viitekehysten kautta niitä kriittisesti tarkastellen. Tämä akateeminen opetustapa vaatii kylläkin aivojen asettamisen toiseen asentoon. Nyt ei anneta "seitsemän kohdan listaa, miten johtajan pitää toimia", vaan annetaan raaka-aineita omille ajatusrakenteille.

Toivottavasti Pihkala jaksaa jatkaa yritystään aktivoida meidät puhumaan kurssin loppuun asti. Osalle oppijoista aiheiden käsittelytapa tuntuu aiheuttavan kasvukipuja, joka näkyy hiljaiselona luokassa. Tai poistumisena tilasta.

Venäjää

Venäjän tehtävien tekeminen ei ole helpointa mahdollista puuhaa, ainakaan minulle. Aloittaminen on tuskallista ja kipuilevaa, mutta joka kerta työn kulmasta kiinni saatuani oppiminen on mukavaa. Pitää jatkaa hetken kuluttua tämänpäivän tehtävien tekemistä. Tunnin alkuun on aikaa 1 tunti 15 min...

Uintia

Eilen illalla kävin LrKT:en uintiharjoituksissa. On edelleen hämmentävää, miten paljon vettä tulee juotua reilun tunnin aikan - altaasta. Suu on auki väärissä kohdissa ja jos sen saan huohotukseltani kiinni, vuotaa nenä.

Illan kohokohta oli onnistunut selkäuinnin volttikäännös. Synkin hetki puolestaan oli törmääminen radalla väärää linjaa uineen kilpauimarin kanssa. Päät kopsahtivat aika kipakasti yhteen... Auts. Sattui kipeästi.

Nasi

HS otsikoi aamulla 18.3.2009, jotta venäläinen natsimaisesti käyttäytyvä nuorisojärjestö Nasi (meikäläiset) on tulossa Suomeen osoittamaan mieltään Pelko muurin takana- seminaaria vastaan. Käytän tarkoituksella sanaa natsi, vaikka mikään Neuvostoliiton eli Venäjän tekemä ei mitenkään voi olla natsimaista...

Tilanne on ongelmallinen. Ryhmä tulee Virosta, joten se ei tarvinne viisumeita. Toisaalta kyseessä on puhtaasti venäläinen ja Venäjän hallituksen (epä)suorasti tukema ryhmä, joka pyrkii vaikuttamaan Suomen sisäisiin asioihin. Järjestö on käyttänyt useaan kertaan väkivaltaa Venäjällä ja Virossa, joten sen toimintamenetelmät ovat tuomittavia. Tällaisen järjestön ei pitäisi saada lupaa toimia Suomessa.

Pyrkimys on selkeästi provosoida. Jos joku taho kieltää heitä toimimasta tai käyttää edes legitiimiä väkivaltaa, saa Nasi ja Venäjä syyn syyttää Suomea epäasiallisesta kohtelusta, painostuksesta ja/ tai syrjinnästä. Toisaalta, jos heidän annetaan toimia, saavat he lisää uskallusta toimia Suomessa uudestaan.

Ryhmän kannalta tilanne on naurettava. He tulevat osoittamaan mieltään eurooppalaista sananvapautta vastaan, mutta voivat tehdä niin vain, koska Euroopassa on sanan- ja ilmaisuvapaus... :)

Tällaiset järjestöt saavat voimansa julkisuudesta. Parasta olisi vaieta asia kuoliaaksi. Jos ja kun media ei reagoi eikä järjestöä huomioida, se kuihtuu pois tai vaihtaa toimintamenetelmiä. Sen on pakko.

Samalla kun suomalaiset viranomaiset hidastaisivat omaa toimintaansa käyttäen byrokratiaa rajalla ja muissa paikoissa, missä Nasi ja suomalaiset viranomaiset kohtaavat, aina kun mahdollista, olisi keinovalikoima varsin hyvä.

Venäläiset uniformupukuiset väkivaltaiset nuoret mellastavat Suomessa? Venäläinen tapa käsitellä vastaava, mutta käänteinen, tilanne olisi käyttää mellakkapoliisia hajoittamaan ei-toivottu mielenosoitus ja pidättää johtajat väkivaltaisesti ...
.