maanantai 9. maaliskuuta 2009

Vapaaehtoistyötä

.
Istun aamupalalla yliopiston ruokalassa. Tarjolla on aamuisin puuroa, jolla päivä lähtee hyvin liikkeelle. Kuppia kahvia, jogurtti ja juustoleipä täydentävät kokonaisuuden.

Tulin syömään tänne, koska kämpän aamiaistarvikevarasto ammottaa tyhjyyttään. Tein viikonlopun yhteiskunnallista vapaaehtoistyötä enkä ehtinyt huolehtia ruokaostoksista ennen sunnuntai-iltaa.

Helsingin Sanomien pääkirjoitus 8.3.2009 oli otsikoitu "Vapaaehtoistyön arvo kasvaa työttömyyden lisääntyessä". Kirjoitus ottaa kantaa siihen, että vapaaehtoistyön lisääntyessä on pidettävä huolta siitä, että yhteiskunnan perusrakenteiden ja -palvelujen tuottamista ei jätetä ihmisten hyväntahtoisuuden ja vapaaehtoistyön varaan. Tämä on hyvä huomio. Säästöjä haettaessa jokainen tuotantorakenteen osa, jonka vapaaehtoiset ovat kyvykkäitä tekemään lähes ilmaiseksi, otetaan helposti käyttöön.

Omalla vapaaehtoistyön sektorillani tämä luo pohjaa vaarallisemmalle suunnalle - koko järjestelmän rakentamista vapaaehtoisuuden varaan. Yhteiskunnan elinedellytykset sekä yhteisöllisyyteen kasvaminen vaarantuisivat merkittävästi. Lisäksi suorat kokonaiskustannukset sekä ennenkaikkea vaihtoehtoiskustannus nousisi liian suureksi!

Annetaan vapaaehtoisille riittävästi mahdollisuuksia ja käytetään tätä kolmatta sektoria täydentämään yhteiskunnan tuottamia runkopalveluja. Mutta vain täydentämään.
.