tiistai 5. toukokuuta 2009

1/2 maraton

.
Sunnuntaina 3.5.2009 juoksin 6. Teboil-1/2 maratonissa uuden henkilökohtaisen ennätykseni. Maaliviivalla kello pysähtyi aikaan 1.49.44. Tavoite 1.50.00 alittui niukasti mutta vaivoin.

Koko juoksun ajan olin varma, etten pääse tavoiteaikaan. Reitti kulki hiekkatiellä ja pururadalla kumpuilevassa maastossa. Kuitenkin viimeisen kierroksen taktikointini veti lopun nopeammin kuin luulinkaan.

Sain edelläni kulkeneen juoksijan kiinni noin 2 km ennen maalia, jonka jälkeen juoksimme yhdessä aika reipasta vauhtia pitäen. Hän teki töitä vastatuulessa edellä, minä tulin takana perässä. Alamäissä hän pääsi joka kerta irti paremmalla irtonaisella askeleellaan, mutta tasaisella tai ylämäessä otin hänet kiinni, joka kerta uudestaan. 200 metriä ennen maalia nykäisin ja otin kirin, johon hän kuitenkin pääsi vastaamaan saaden minut kiinni muutama kymmenen metriä ennen maalia. Lopulta meille lopulta sama loppuaika.

Oheinen kuva on lainattu sivustolta
http://picasaweb.google.com/mtakanen/16KeskuspuistoOlariKierrosJaTeboilPuolimaraton

Kuvassa 1/2 maratonin voittaja on lippalakissaan ottanut minut ja toisen juoksijan kiinni kierroksella ja pinnistelee kohti maalia. Vierellään hänellä on muuten vaan mukana juossut tuttava.
Minulla on matkaa vielä 5 kilometriä jäljellä.

Kertakaikkisen mukava sunnuntai. Erityiset kiitokset Prinsessalle huollosta!
.