keskiviikko 26. elokuuta 2009

Melontakoulutusta

.
Osallistuin Hangossa reilusti kaksipäiväiseen Hanko Sea Kayak Gathering- tapahtumaan. Perjantaista sunnuntaihin saimme osallistua hyville kursseille, kuunnella kajakkimatkaesitelmän Tasmanian ympärikierrosta, jutella muiden melojien kanssa ja nauttia aurinkoisesta merisäästä.

Erityisen mukavia olivat allokkomerimelontaopetukset. Lauantaina Tulliniemen rantaa kuohui noin metriset aallot, jotka murtuivat sopivasti rannan tuntumassa. Pääsimme harjoittelemaan rannalta lähtöä, surfausta, tuentoja sekä saapumista. Kun mukaan mahtui lisäksi C-to-C eli ylätukieskimokäännöksen alkeita sekä pelastusharjoittelua aallokossa, oli viikonloppu aika mukava.

Jatkona osallistuin maanantaina ja tiistaina NIL:in (Nordisk instruktörsförening för havspaddling - Pohjoismainen merimelonnan ohjaajayhdistys) järjestämään BCU (British Canoe Union) kahden ja kolmen tähden taitotasokurssitukseen ja tasotestiin.

Kurssi oli erinomainen ja opetus hyvää. Pääkouluttajana oli Trys Burke, jonka apuna olivat Jukka Linnonmaa ja Eva-Lotta Backman-Winquist. He kouluttivat vaadittavia melontataitoja ja arvioivat samalla tekemisiämme. Aihealueina oli melontatekniikkaa, pelastamista, avokanotin käsittelyä, suunnistusta jne.

Sunnuntain viimeisten osuuksien jälkeen koin iloisen yllätyksen. Sain suoritettua sekä 2- että 3- tähden tutkinnot! Ylätuen kanssa oli, ja on edelleen, ongelmia, mutta tästä harjoittelu jatkuu.

Prinsessa osallistui samoihin neljään päivään ja sai upeasti suoritettua 2- tähden tasokokeen.

Onnittelut!
.