maanantai 17. elokuuta 2009

Salassapitoa ja arvomaailmaa

.
Salaista

Kävin allekirjoittamassa salassapitosopimuksen gradua varten. Kohdeyritys haluaa, ja näin siis sovimme, että pidämme gradun sisällön salaisena kaksi vuotta. Pyrin tiedottamaan ohjaajaani tästä tulevana keskiviikkona. Tämä tiedotusvelvollisuus on yksi sopimuksessa mainittu kohta.

Arvot?

Kävellessäni aamulla kohti sopimuksen allekirjoitustilaisuutta, askeleeni veivät minut ohi yhden valtiollisen toimintapisteen, kirjaston. Se ilmoitti aukeavansa kello 10.00. Seuraavalla kadulla vastaan tuli toinen valtiollinen palvelupiste, Alko. Tämä puolestaan oli aukaissut ovensa jo kello 09.00.

Onko yhteiskunnassamme kaikki oikein, ja arvot kohdallaan, jos Alkon on tärkeämpää aukaista ovensa aikaisemmin kuin kirjaston?
.