lauantai 29. elokuuta 2009

Yliopiston hallintoa

.
Perjantaina aamulla tapasin yliopiston vieressä olevan metroaseman edustalla tutorini, Maren:in. Hän oli luvannut viedä minut yliopiston kansainväliselle toimistolle käytännönasioihin kiinni pääsemiseksi. Toimisto on Porcelaenshaven:illa.

Olin listannut akuutisti tehtäviä asioita:
  1. opiskelijakortin hankkiminen. Ilman tätä ei pysty osallistumaan tentteihin. Kortille voi lisäksi lisätä rahaa ja käyttää sitä sen jälkeen ruokalan ostosten maksamiseen.
  2. tietojärjestelmän salasanan hankkiminen. CBS oli lähettänyt tervetuloa- kirjeessä tämänkin tiedon, mutta olin unohtanut ottaa ao. paketin mukaani kotoa.
  3. rekisteröityminen Tanskaan vakituiseksi asukkaaksi CPR:n eli henkilötunnuksen saamiseksi
  4. kurssien aikataulun selvittäminen
  5. kursseille rekisteröitymisen vahvistaminen
Ensimmäisen asian siirsimme iltapäivälle, koska automaatinen korttiasema oli toisessa rakennuksessa, Solbjerg Plads:illa.

Salasanan saaminen onnistui näppärästi. Toimistovirkailija tulosti tervetuloakirjeen minulle uudestaan. Kirjeessä on salasanani, jolla pääsin verkkoon sisälle. Hoidettu, naps.

Pienen kartan tutkimisen jälkeen toimiston väki päätteli, että asuntoni on kuin onkin Kööpenhaminan puolella, eikä Fredriksberg:issä. Nämä ovat kai kaksi eri kaupunkia, joilla on eri maistraatti. Kööpenhaminan maistraatti on Jarmers Plads:illa, jonne minun pitää mennä passin kanssa. Yritän hoitaa asian tulevana maanantaina.

Vaihto-oppilaiden rekisteröitymismuodollisuuksia on kolmea sortimenttia. EU:n ulkopuoliset tarvitsevat viisumin ja oleskeluluvan. EU:n kansalaiset tarvitsevat oleskeluluvan. Pohjoismaiden kansalaiset eivät tarvitse mitään, mutta siitä huolimatta muuttoilmoitus ja asukkaaksi rekisteröityminen tulee tehdä maistraatissa. Henkilötunnus antaa mahdollisuuden saada "keltaisen terveyskortin", eli sairausvakuutuskortin, joka on luonnollisesti tärkeä asia.

Maren auttoi minua lopuksi kirjautumaan toimiston tietokoneilla kurssitietokantaan, joka on luvattoman sekava... Suurin osa sivustoja ovat tanskaksi ja englanniksi, mutta nämä sivut ovat pitkälti vain alkuasukaskielellä. Lisäksi tietyn kurssin hakeminen on vaivalloista pitkistä ja lukuisista alasvetovalikoista. Maren löysi kurssini, kuten hyvän tutorin kuuluukin, ja kirjoitti paperille käyttämänsä polun.

Joudun tarkastamaan kurssien aikataulut, ettei niissä ole päällekkäisyyksiä. Vasta, kun olen tehnyt nämä tarkastukset, jätän opintotoimistolle lopullisen kursseilla kirjautumisvahvistuksen. Tentteihin ei tarvitse erikseen ilmoittautua, vaan järjestelmä kirjaa opiskelijan tenttiin automaattisesti.

Koko toimistotouhu oli kattavasti ystävällistä ja toimivaa. Vähän sellaista - tanskalaista!
.