torstai 22. lokakuuta 2009

Muutoksia, saavuttamista ja pohdintaa

.
Pihan kastanjapuu riisuutuu. Hän on ns. top-less vaiheessa: yläoksien vaatetus on pudonnut pihan koristeeksi, mutta alaosa on edelleen säädyllinen. Elämän muutoksia syksyn muodossa.

EU- raportti on valmis tulostettavaksi. Käyn pudottamassa raportin laitokselle jo tänään vaikka palautuspäivä onkin vasta huomenna. Pääsenpä eroon hengentuotoksestani kyetäkseni keskittymään seuraavaan aihekokonaisuuteen. Gradua voisi alkaa virittelemään tulille...

Minulta kysyttiin, miksi urheilen? Miksi puuhastelen triathlonin parissa? Pohdin asiaa ja päädyin seuraavaan:
  • keski-ikäisen miehen pakonomaista nuoruudesta kiinnipitämistä
  • sisällön hankkimista tyhjään elämään
  • kokeakseen tavoitteiden saavuttamisen hurmion
  • endorfiinihumalan etsimistä
  • sulkeakseen silmät todellisilta, tärkeämmiltä elämän ongelmilta
  • voidakseen touhuta teknisten välineiden kanssa hyvän tekosyyn varjolla
  • kompulsiivisen oppimisaddiktin tarve uuden oppimiseen
  • saadakseen omaa aikaa
  • nukkuakseen hyvin

Muitakin varmaan keksisi, jos oikein asiaan paneutuisi. Noista voi poimia omaan käyttöönsä sopivat, jos joku kysyy sinulta, rakas lukija, samaa...
.