sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Reipastelua

.
Sunnuntain aurinkoinen aamu lupasi hyvää sunnitellulle pyörälenkille. Kahdestaan duathlonjoukkueesta tutun nuoren tanskattaren kanssa olimme siirtäneet lauantaille suunnitellun lenkin sateen takia seuraavalle päivällä.

Lähtiessämme aurinko päätti kuitenkin siirtyä lepäilemään ja kutsui ystävänsä tuulen ja sateen päivystämään Kööpenhaminan eteläpuolen aluetta. Nämä tekivätkin hyvää työtä. Auringon pilkistellessä sentään ajoittain ajoittain poljimme tihku- ja rankkasateessa kohti etelää länsituulen riepotellessa meitä reilulla kädellä. Kertaalleen minun piti pysähtyä kokonaan ettei tuuli olisi kaatanut minua ajoradalle. Vettä tuli vaaka- ja pystysuunnassa. Taispa jokunen raekin mahtua ilmaan mukaan.

Ajovauhti piti kuitenkin meidät lämpiminä aina siihen asti, kunnes ajokaverin takarenkas tyhjeni. Ilmeisesti liian löysä rengas antoi töyssyn lyödä vanteelle, jonka lopputuloksena sisärenkaassa oli kaunis "käärmeenpurema". Paikatessamme sitä vilu pääsi hiipimään puseroon ja varsinkin likomärkiin varpaisiin.

Tulomatkalla aurinko onneksi päätti kuitenkin tulla takaisin kääntäen samalla tuulen taaksemme. Osansa käännöksessä oli pienellä eksymisellämme, joka toi meidät lopulta takaisin Kööpenhaminaan lännestä etelän sijaan. Alkuasukasoppaanikaan ei aivan käsitä kai edelleen, mitä reittiä päädyimme perille.

Kuuman suihkun ja ruoan jälkeen 87 km ajolenkki tuntuu jäsenissä enää miellyttävän raukealta. Hyvä reissu!!
.