tiistai 13. tammikuuta 2009

Turkikset ovat hyvä liiketoiminta-alue!

.
Jokunen päivä sitten, kun Pietarissa oli pakkasta, tarkkailin katukuvassa näkyvien naisten pukeutumista. Empiirinen tulos oli, että 95% naisista käyttää ulkovaatteissaan ainakin turkissomisteita. Näiden käyttäjien sisällä 10% käyttää kokonaista turkispalttoota. Lisäksi lukuisilla miehillä on takeissaan turkiskauluksia.

Tämä tosiasia antaa vahvan signaalin suomalaiselle turkisteollisuudelle jatkaa ponnisteluja turkiskaupan kehittämiseksi. Kylmät olosuhteet on yksi harvoista suhteellisista eduista, joita Suomella on. Pienen maan sisäinen puuhastelu turkisten kieltämiseksi tai tuotannon rajoittamiseksi ei vaikuta millään tavalla suurkuluttajamaiden, kuten Venäjä, turkisten kysyntään. Jos Suomessa turkisten tuottamista rajoitetaan tarpeettomasti, on ainoana lopputuloksena tuotannon siirtyminen maihin, joissa tuotanto-olosuhteiden valvonta on lähestulkoon mahdotonta.

On moraalisesti ja eettisesti oikein, että Suomi pyrkii kehittämään sekä turkiseläinten olosuhteita yhdessä muiden turkistuottajamaiden kanssa sekä lisäämään tämän sektorin tuotantoa omassa maassa!
.