keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Chainreactioncycles.com - ja voihan nenä!!

Tämä ei voi olla totta...!?

Olen odottanut koko päivän kotona uupuvia Chainreactioncycles.com:in (CRC) paketteja saapuvaksi kuriiripalvelun GLS:n tuomina. Paketit ovat olleet matkalla 12. ja 16.9. lähtien.

Kun alkoi näyttämään huonolta, kurkistin GLS:n seurantajärjestelmään. Toisen paketin kohdalla lukee "Stored" and toisen "Inbound to GLS location". Jos ne olisivat tulossa, tilan pitäisi olla "Out for delivery on GLS vehicle "

Soitin heille ja hups, juu, olivat taas jääneet varastoihin. Kahteen eri varastoon... Mutta tuovat kyllä huomenna....

Niin varmaan, mutten voi enää odottaa kolmatta (!) päivää kotona heidän rikottuja lupauksiaan. Olin hieman pahana, koska tämä oli toinen kerta peräkkäisinä päivinä, kun sopimuksesta huolimatta jakelua ei tehdä.

Vaan minkäs mahtaa. Koettavat saada jakelun suoritetuksi ensi viikolla maanantaina.

Korvauksista he eivät suostuneet keskustelemaan, joten lähetin pitkän mutta tiukanystävällisen viestin CRClle. Valitin heidän palvelutarjoajansa onnettoman huonoa suorituskykyään ja kysyin, miten CRC aikoo tulla vastaan.

Saa nähdä, mitä kirjoittelevat. Tästä riippuu, tulenko koskaan käyttämään tätä yritystä pyöräilytarvikeostoihini...

Minua ei kiinnosta, onko logistiikkatoiminnot ulkoistettu vai ei. Minua kiinnostaa palvelutaso, josta olen maksanut CRClle. He hoitavat asiat eteenpäin.

Huh, johan helpotti...

Oppia maratonreissulta

Berlinin maratonmatkasta tuli myös muutoinkin jälleen opettavainen.

Tapahtumakuvaus

Juoksijatuttuni saapui juoksun jälkeen majapaikkaan väsyneenä mutta tyytyväisenä. Käytyään suihkussa hän söi vähän ja joi nesteitä, jotka eivät kuitenkaan pysyneet sisällä, vaan hän oksensi ne pois. Keskusteltuamme pienen tovin, päätimme viedä hänet takaisin parin korttelin päässä olleelle maalialueelle, jossa toivoimme löytävämme kilpailun ensiapuhenkilöstöä. Saimmekin hänet saatettua ensiaputelttaan, jossa varustusta oltiin jo purkamassa. Hoitovalmius oli tästä johtuen alhainen eikä lääkäriä enää löytynyt .

Hoitajat ottivat verisokerinäytteen, sykkeen ja verenpaineen. Nestettäkin he antoivat juotavaksi, mutta kaikki tuli samantien ylös. Lopulta tilannetta johtava hoitaja kertoi, että tilanne on kunnossa!? Hän kertoi, että meidän pitäisi mennä takaisin majoitukseen ja juottaa potilaalle mustaa teetä sokerin ja suolan kanssa. Jos tilanne pahenisi, meidän tulisi viedä potilas sairaalaan.

Kävin Prinsessan kanssa nopean neuvonpidon ja ilmoitimme, ettemme lähde pois... Ymmärsimme, että majoituksesta joutuisimme lähtemään sairaaalaan joka tapauksessa. Vaikeaa on tietysti kertoa sairaanhoitohenkilöstölle, mitä heidän pitäisi tehdä, mutta kysyin, josko potilaalle voisi antaa suonensisäisiä nesteitä. Tähän ei ollut mahdollisuutta, joten kysyin voisiko potilaan siirtää sairaalaan saman tien. Onhan heillä tuo ambulanssikin tuossa vieressä...! Näin sitten tapahtuimin, joskin he tilasivat toisen ajoneuvon käyttöömme

Miellyttävän saksalaisen ambulanssimatkan jälkeen meidät otettiin vastaan Bundeswehrkrankenhaus:iin eli liittovaltion armeijan sotilassairaalaan. Pienen odotttelun jälkeen alkoi tapahtumaan: potilas otettiin sisään hoitohuoneeseen, kyynärtaipeeseen laitettiin ns. tippa, verinäytteitä otettiin ja tietoja kerättiin. Erittäin ystävällinen ambulanssiväki toivotteli hyvät voinnit ja poistui paikalta.

Varsinainen lääkäri tuli käymään kuitenkin vasta parin tunnin kuluttua. Hänellä ei ollut tarkkaa käsitystä tapahtumista, joten jouduimme antamaan jälleen kerran pohjatietoja. Hän jopa luuli, että potilas oli saanut nesteitä jo kilpailupaikalla ja oli hyvin hämmästynyt, kun näin ei ollut tapahtunut. Tämän kuultuaan hän vaihtoi nestepussin enemmän elektrolyyttejä sisältävään.

Yön aikana otetut verinäytteet kertoivat, että suola-arvot eivät nouse normaaleiksi. Kalium ja natrium- arvot pysyivät vaarallisen alhaalla, josta johtuen sairaalaan hälyytettiin erikoislääkäri. Hän päätti ottaa potilaan sisälle ainakin yön ajaksi. Kellon kulkiessa yhtätoista minä lähdin Prinsessan kanssa taksilla takaisin vuokra-asuunnollemme yötä viettämään.

Aamulla luovutimme asunnon avaimet pois, ja palasimme sairaalaan. Tilanne oli huomattavasti parempi. Potilas oli kovasti hyvässä kunnossa ja lääkäri tyytyväinen. Hän kertoi, että luultavasti hän voi päästää potilaan lähtemään iltapäivällä, jos laboratorionäytteet olisivat normaalit.


Lääkärinkäynti huonessa oli muutenkin mukava. Kyseessä oli siis sotilassairaala, joten kierroksella lääkärin hovina oli uniformupukuinen konkkaronkka. Epoletteja oli enemmän kuin Libyan johtajan syntymäpäivillä... Mutta kaikki olivat ammattitaitoisia, ystävällisiä ja tehokkaita.

Lopputulema oli hyvä. Pääsimme kaikki lähtemään Saksasta maanantain kuluessa, kaikki eivät tosin alkuperäisillä lennoillaan. Jaa, kaikki eivät edes tulleen maahankaan alkuperäisillä lennoillaan, koska jotkut unohtivat passinsa kotiin lentokentälle mennessään... :)

Oppia:
  • ota matkavakuutus, joka korvaa lentojen siirrot tms.
  • hanki EU- alueen yhteinen sairausvakuutuskortti, sellaine sininen. EU- kansalaisena potilas sai hyvin hoidon Saksassa, mutta he kaipalivat EUn yleistä korttia, Suomen sairausvakuutuskortti ei kelvannut
  • varmista, että lähtiessäsi passisi on mukana
Kohdehenkilön tapahtumaketju lääketieteellisesti tarkasteltuna

Keräsin hieman lisätietoja medikaalisesta tapahtumasta. Kyseessä oli ilmeisesti hyponatremia ja hypokalimia.

Yli 5 tunnin maratonsuorituksen aikana kohdehenkilö joi vain vettä ja nautti suolatabletteja. Runsaan juomisen takia elimistöön kertyi ilmeisesti liikaa vettä, joka aiheutti suolojen suhteellisen laskun veren plasmassa. Natrium on merkittävin ekstrasellulaarinen elektrolyytti ja tärkein osmoottisesti aktiivinen kationi. Suomeksi: natrium vaikuttaa solujen väliseen toimintaan ja osmoosiin.

Suola-arvojen mennessä elimistön vaatimien kynnysarvojen ulkopuolelle, solujen välinen osmoosi ei toimi oikein. Lisäksi hermotus häiriintyy ja lihakset voivat kouristella.

Kun ns. maratonnin muurin kohdalla (noin 32 km) lihakset väsyvät lopullisesti, keskushermosto käskyttää munuaisia vähentämään veden poistamista elimistöstä pitääkseen verentilavuuden riittävän korkeana. Hikoilun kautta suoloja poistuu, jolloin veren suola-arvot laskevat. Koska elimistö voi reagoida lisäämällä antidiureettisten hormonien tuotantoa, munuaiset poistavat vettä yhä hitaammin. Aivojen turpoaminen on yksi vakavasti otettava seuraus nesteen kertyessä aivokudokseen. Pahimmassa tapauksessa tilanne jatkuu kouristelun kautta koomaan ja kuolemaan.

Oireet muistuttavat kuivumista: päänsärkyä, pahoinvointia, oksentelua, sekavuutta. Leposyke ja verenpaine ovat kuitenkin erilaiset kuin kuivumisessa, mutta diagnoosin teko ei ole yksinkertaista. Jos hoito pyritään tekemään samoin kuin hypernatermiassa, tilanne tietenkin huononee. Verikokeet ovat yksi keino päästä kiinni todelliseen syyhyn.

Suomessa juostavissa maratoneissa juomapaikat ovat suhteellisen harvassa, 3-5 km välein, mutta suuressa maailmassa niitä voi olla paljon tiheämässä. Silloin muuten hyvä ohje ottaa nestettä jokaisella juomapaikalla voi olla haitallinen, etenkin jos on varmuuden vuoksi juonut reilusti ennen lähtöä.

Naismaratonjuoksijat, jotka käyttävät yli 4 tuntia matkaan, ovat erityisessä vaarassa. Toisinaan väsymys tulkitaan nestehukaksi, vaikka kyseessä on nimenomaan liiallinen nesteiden juonti suhteessa saatuihin suoloihin! Urheilujuomastakaan ei saa kuin yhden gramman suolaa vajaasta kolmesta litrasta.

Menemättä lääketieteen alueelle tämän enempää, muutama käytännön ohje juoksijoille:
  • lisää suolojen saantia ennen juoksua. Juoksun aikana suolojen korvaaminen on lähes mahdotonta
  • rajoita juoman määrä suorituksen aikana. 5 - 8 dl per tunti on yleisesti turvallinen määrä
  • huolehdi hiilihydraattien saannista, jotta lihakset kestävät rasitusta mahdollisimman pitkään. 60 g/ tunti on hyvä nyrkkisääntö suorituksen aikana. Geelit, urheilujuoma, banaanit jne. ovat käypäisiä. Ennen suoritusta, tankkaa hiilihydraatteja muutaman päivän ajan!
  • harjoittele riittävästi pitkillä lenkeillä, jotta keskushermosto tottuu rasitustasoon
Pelkän liian runsaan veden juomiseen maratonilla on kuollut ihmisiä viime vuosina. Näiden määrä on lisääntynyt ilmeisesti sen takia, että ihmisiä varoitetaan kovasti liian vähän juomisen vaaroista!

Lisätietoja voi etsiä hakusanoilla hyponatermia, hypokalimia, hypokalsemia ja/ tai "electrolyte deficit high-salt bolus".

EU integraatio

.
EU on mahdollistanut taloudellisen kehittymisen ja poliittisen rauhan Euroopan alueella viimeisten 40 vuoden aikana. Laajenemisen myötä sen päätöksentekokyky ja hallinnointimahdollisuudet ovat kuitenkin tulleet tiensä päähän. Lisälaajeneminen ei ole käytännöllisesti katsottuna mahdollista.

EUn kulkema suunta tulevaisuudessa tulee olemaan hallitusten välinen yhteistoiminta, eikä liittovaltio eli ns.. supranationaalinen kokonaisuus.

Päätöksentekoa ja hallintoa voidaan pyrkiä ennenkaikkea helpottamaan kansallisten instituutioiden välisellä verkostotyöskentelyllä. Keskitetty toiminta on osoittautunut liian hitaaksi ja toimeenpanokyvyltään heikoksi.

Suuri haaste EUn instituutioille on demokraattinen vastuunkanto.
  1. Komissio (European commission) ei ole suoraan valittu, vaan jäsenmaat nimittävät komissaarit. Tosin Euroopan Parlamentti vahvistaa nimitykset, jolloin poliittinen ulottuvuus tulee esiin. 
  2. Ministerineuvosto (Council of ministers) kootaan asiayhteyteen liittyvistä ministereistä, jotka eivät vastaa tekemisistään maidensa kansalaisille. 
  3. Euroopan tuomioistuin (European court of justice) saa tuomarinsa poliittisen nimitysketjun kautta, jonka jälkeen heidän työtänsä on vaikea valvoa. 
  4. Court of auditors (mikä lie suomeksi?) nimitetään, eikä sitä valita. 
  5. Ainoa demokraattisesti valittava instituutio on Euroopan Parlamentti (European Parlament). 
Kuitenkin kaikki viisi instituutiota saavat toimivaltansa jäsenmaiden kansalaisten hyväksynnän kautta. Miten tämä hyväksyntä voidaan mitata ja osoittaa?

Tätä kaikkea on luennoitsijamme Jette Steen Knudsen meille kattanut opittavaksi. Hänen asiatietoisuutensa on hyvä ja laaja. Käytettävät materiaalit on hyvin valittuja, joskin kalliita! Niillä on kuitenkin tietty painotus, jossa näkyy kriittisyys EUn hallintoa kohtaan.

Opettajana Knudsen on aktiivinen ja iloinen. Hänen ulosantinsa on hyvä, samoin kyky ohjata oppimista ryhmissä. Opetusmenetelmät istuvat maisteritasolle hyvin: luettavaa on paljon, tapausmenetelmä on ahkerassa käytössä sekä hän sallii kriittisen keskustelun. Tenttikäytäntöä en osaa vielä arvioida.

Ei huonompi kurssi, vaikka poliittisen historian opiskelu onkin minulle oudompi alue. Tämä on kuitenkin saanut aikaan sen, että kiinnostukseni politiikkaan ja kenties siihen osallistumiseen on vain kasvanut... Samoin, saatuani lisää tietoa EUsta olen kääntynyt näkemään sen lukuisat hyvät puolet Euroopan ja ennenkaikkea Suomen kannalta.
.

tiistai 22. syyskuuta 2009

Murinaa!!!

.
Murinaa- murinaa...

Kolme pakettia ovat olleet matkalla Chainreaction:ilta UKsta Tanskaan jo jonkin aikaa. Kaksi pakettia on tilattu 7.9. ja nyt kalenteri näyttää 22.9. päivää.

Ovikello soi ja paikallisen kuriiriyritelmän GLSn sankari toi paketin. Yhden paketin. Kaksi muuta ovat edelleen jääneet matkalle kahteen eri varastoon ympäri Tanskaa.

Olin soittanut männäviikolla kyseiseen fakiiriyritykseen ja nimenomaan sopinut, että kaikki paketit tuodaan samalla kertaa tänään 22.9. Vaan kun ei. Rähjäsin intialaisressukalle, joka ajoi autoa. Vaan minkäs hän mahtaaa, kun vain yksi paketti oli annettu kyytiin.

Puhelin käteen ja soittamaan asiakaspalveluun. "Juu, meillä on käynyt pieni erehdys. Käykö, että tuomme huomenna?", sanoo naikkonen sen jälkeen, kun minua on pomputeltu henkilöltä toiselle 4 kertaa! No kun ei käy! Olen kotona tänään, en huomenna. Vaan antautuahan sitä pitää, kun ei muu auta.

Huomenna tuovat molemmat puuttuvat paketit, jos luoja suo ja GLS antaa. Kunhan nyt keräilevät ne eri varastoistaan samaan (?) autoon ja ajelevat tänne. Minähän odotan toki, ei tässä mitään. Mitäs sitä muuta tekemistä aikuisella miehellä olisikaan...?

Jos tapanani oli kiroilla, niin nyt päästelisin ärräpäitä. Voihan sitä pidellä kädessään uutta pyörän lukkoa ja suunnitella, miten sen kiinnittää siihen uupuvaan pyörään...
.

Hiiviskelyä


Pihamme kanstanjapuu alkaa värjäämään itseään kellertäviin sävyihin. Syksy hiipii ilmassa kehoittaen talven iloihin valmistautumiseen.

Muitakin hiipijöitä korttelissamme on, minä. Huikea Berlinin maraton on takana, josta reidet muistuttavat jokaisella askeleella.

Tavoitteenani oli ensimmäinen neljän tunnin alitus, joka ei ihan toteutunut. Tämä olisi vaatinut 5:39 min / km keskivauhtia. Loppuaika 04:02:00 on kuitenkin ilahduttava! Juoksu kulki hyvin ja annoin irti sen, mitä elimistöstä lähti. Jäipähän jotain tavoiteltavaa seuraavallekin yritykselle.

Matka
Väliaika
Min / km
5 km
0:28:50
0:05:46
10 km
0:29:32
0:05:54
15 km
0:28:45
0:05:45
20 km
0:28:24
0:05:41
25 km
0:28:05
0:05:37
30 km
0:28:07
0:05:37
35 km
0:27:18
0:05:28
40 km
0:30:26
0:06:05

Ensimmäiset  kaksi viisikilometristä menivät hitaasti, joka ei ollut ihmekään. Juoksureitillä oli paljon väkeä, olihan ilmoittautuneita lähtijöitä noin 47 500! Tulospalvelun mukaan juoksun aloitti 44 363 kirmaaja. Omaan vauhtiin pääsin varsinaisesti aika tarkaan vasta 20 km kohdalla. Ennen sitä jouduin ohittamaan satoja ellen tuhansia juoksijoita. Tästä huolimatta ruuhkaa oli niin paljon, että juoksin ensimmäisten 10 km matkalla pitkiä pätkiä yli  6 min/ km vauhtia.

Ruuhka otti vastaan jo sinäänsä hyvin järjestetyllä valmistelualueella. Jätettyäni varusteet siihen varatussa pussissa järjestejäjille ja venyteltyäni lähdin valumaan kohti lähtöaluetta. Juoksijoita oli kuitenkin niin paljon, että lähtölaukauksen kajahtaessa en ollut edes omassa lähtökarsinassani G. Satojen tai tuhansien muiden kisaajien kanssa olin edelleen viereisessä metsässä pyörätiellä matkalla kohti asvalttitietä. Juoksemisen kannnalta tällä ei tietenkään ole merkitystä, sillä oma nettoajanotto lähtee käyntiin vasta, kun kenkään kiinnitetty mikrosiru ylittää ajanottomaton lähtöviivalla.

Ne 16 minuuttia, jotka kuluivat lähtöviivalle pääsyyn virallisen lähdön jälkeen, menivät musiikkia kuunnellessa, ihmisten kohinaa seuratessa ja keventäessä. Olin nesteyttänyt itseäni riittävästi, jonka lopputuloksena kävin odotellessa kolme kertaa puun juurella... No, oli siellä muitakin... ja paljon.

Ensimmäinen puolikas meni aikaan 02:01:30 ja toinen 02:00:30. Pääsin juoksemaan käänteisen juoksun, joka edelleen on hyvä asia. Olin kuitenkin puolessa välissä 3 minuuttia jäljessä tavoiteajastani ja tätä en pystynyt kirimään takaisin toisella puolikkaalla.  Voidaan spekuloida, että jos olisin päässyt alusta asti tavoitevauhtiini, loppuaika olisi parempi. Mutta taas toisaalta olisin saattanut kangistua aikaisemmin kuin nyt. Reidet sanoivat sopimukset irti 35 km kohdalla, joka näkyy erittäin hitaana viimeisenä 5 kilometrinä

Reitin varrella oli kannustajia koko ajan tunnelman ollessa  karnevaalityyppinen. Keli suosi, jos kohta lämmintä tuppasi olemaan. Lähtiessä saimme nauttia kenties 15 asteen viileydestä, mutta iltapäivällä lämpöä oli ehkä 24 astetta.

Juokseminen oli kokonaisuudessa hienoa. Näin Prinsessan ainakin kaksi kertaa juoksun aikana ja hän sai otettua minusta kuviakin. Yritän saada niitä näkyville myöhemmin. Katujen varsilla oli orkestereita, cheer- leader- ryhmiä, torvisektioita, jazz- bändejä, karkkeja jakavia ihmisiä, palokuntia ruiskuttamassa vettä, 16 juottoasemaa, lippuja jne. Juoksijoina näkyi ainakin Asterix, ja Obelix roomalaisen sotilaan kanssa. Koknaisia superlonisia juoksukenkiä ja pesuainepulloja viipelsi reitillä. Olipa juoksukaverini nähnyt jopa pelastuslaitoksen savusukeltajan koko varustuksessaan!

Näin jälkeenpäin ajateltuna tällaiset todelliset massamaratonit eivät ole parhaita ennätysyrityksiin. Väkeä on yksinkertaisesti liikaa eikä reitti vedä riittävän nopeasti. Oma lähtökarsina G oli niin takana, että eteen sattui suuri määrää hitaampia kulkijoita. Tällainen juoksu olisi todella mukava, jos juoksentelisi oman kuntotasonsa alapuolella jammaten orkesterien kanssa kenties pysähdellen tanssimaan, flirttaillen yleisölle ja nauttien hassunnäköisistä kanssajuoksijoista. Voisipa sitä jopa laittaa itselleenkin hupaisan asun päällensä.
.

perjantai 18. syyskuuta 2009

Tursuaa

.
Hiilihydraattitankkauksen ruoat tursuavat korvista ulos, eikä vatsa toimi... On tämä rankkaa :/ Vielä kun tämän päivän saisi kiskottua apetta napaan, niin sitten helpottaa.

Kiinteä ruoka ei kertakaikkiaan ole hyvä ratkaisu. Harmittavasti liuotettava hiilihydraattijauhe pääsi loppumaan juuri viikon alussa. Huonoa suunnittelua!

Saksalainen TV -kanava RBB lähettää suoraa elävää kuvaa maratonista 5,5 tuntia sunnuntaiaamuna klo 9:30 (Suomen aikaa) alkaen. Kuva on nähtävissä:
  1. verkossa www.rbb-online.de/marathon
  2. satelliitissa: Astra 1H, Tp 85, 12.110GHz, Horisontaali, 27500 symbolia/s, FEC 3/4
.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Berlinin juoksureitti

.
Allaolevasta videosta voi katsoa tulevan Berlinin juoksureitin.

Berlin, suora lähetys

.
Berlinin maratonista tulee suora lähetys verkon kautta. Palvelun tarjoaa http://www.universalsports.com/
Tässä on suora linkki lähetykseen, luulen.

Kilpailun jälkeen (?) juoksijoiden suorituksia voi katsoa osoitteessa www.mysports.tv
.
.

Supply chain - malliesimerkki toimimattomuudesta

.
Tilaamani pyörätarvikepaketti ei tahdo tulla perille, ei sitten millään. Luottokorttiseikkailun jälkeen on tapahtunut muistiinpanojeni mukaan ainakin seuraavaa:

 9.9.

Mitään ei ole tapahtunut ...

10.9. 

Soitin tänään CRCn asiakaspalveluun ja kysyin tilannetta. Veijari sanoi asiaa käsittelevän sankarin olevan tauolla, mutta otti sentään tilausnumeroni ylös.

Sanoin soittavani tunnin kuluttua uudestaan tiedustellakseni asiaa.

55 minuutin kohdalla sähköpostiini putkahti kaksi viestiä, molemmat CRCltä, mutta eri osoitteista. Toisessa sanottiin, että henkilöntunnistus on hyväksytty ja tilaus siirtyy käsittelyyn. Toisessa sanottiin, että tilaukseni on siirretty käsittelyyn, pahoittelemme viivästyksestä aiheutunutta vaivaa.

Puhelu, jossa ainoastaan patistin heitä, sai heidät laittamaan junan liikkeelle. Miten tähän nyt pitäisi suhtautua?

CRCn sivustolla tilauksen status ei sen sijaan ole muuttunut miksikään. Processing.........

11.9.

Kurkistin tilaukseni tilaa. CRCn sivu sanoo: "unknown".

13.9.

Sunnuntai-illan tarkastus CRCn sivuilta. Tilauksen tila on muuttunut "Completed":iksi.

ParcelForce:n sivusto kertoo paketin olleen 12.9. kansainvälisessä keskuksessa. Viimeisin "tracking event" on "Emergency data capture".

Onko siis pyöräni datatiedostot otettu talteen, koska keskuksessa on ollut hätätilanne?

15.9.

Paketin tulo kestää, kestää.

Tilasin tavarat 7.9.2009. Luottokortin tarkistustemppuilun takia kolli lähti liikkeelle vasta 11.9. ParcelForce:n seurannan mukaan paketti on kulkenut Belfastista kansainvälisen keskusvaraston kautta Kööpenhaminan (keskus)varastoon, eli roippeet ovat todennäköisesti naapurikadulla odottamassa jatkokuljetusta (asun Kööpenhaminassa). Mutta nyt paketti on jäänyt seilaamaan kansainvälisen alueen ja maan rajan tuntumaan...

15-09-2009 20:26 Delivery Agent - DENMARK Parcel in warehouse
15-09-2009 15:10 Delivery Agent - DENMARK Left origin country
15-09-2009 09:30 Delivery Agent - DENMARK Insuffuicient / ncorrect address
15-09-2009 06:40 Delivery Agent - DENMARK Out for delivery
15-09-2009 06:00 Delivery Agent - DENMARK Arrived at destination country
14-09-2009 23:01 Delivery Agent - DENMARK Left origin country
14-09-2009 22:59 Delivery Agent - DENMARK Arrived at destination country
12-09-2009 01:28 International Hub EMERGENCY DATA CAPTURE
12-09-2009 01:28 International Hub Export item accepted into network
11-09-2009 11:16 Belfast Central Depot On route to hub

16.9.

Nyt jurppii. Metsästin käsiini ParcelForce:n käytämän paikallisen toimijan, GLS:n. Soitin sinne ja annoin odottamani paketin lähetysnumeron.

Heidän mukaansa paketti on saapunut Tanskaan Kolding:in varastoon, josta se on lähetetty Taastrup:iin. Siellä paketti on pudotettu jakelun kyytiin ja lähetys on saapunut ovelleni.

Mutta...

Talossamme on ovipuhelinjärjestelmä, jonka tietotaulussa on asunnon omistajan sukunimi. Tämä nimi on eri, kuin minun nimeni. Koska kuljettaja ei ole löytänyt minun nimeäni alaovelta, hän on nostanut paketin takaisin kyytiin ja ajanut pois?! Tämä kaikki minun ollessani kotona!!

Minkä ihmeen takia tilaustietoihin annetaan puhelinnumero, jos jakelu ei siihen tarvittaessa soita? Nyt minä asiakkaana soittelen logistiikan yritykselle (jolle kuljetuspalvelusta on maksettu), annan ohjeita toiminnasta ja sovin uusia jakeluaikoja viikon päähän.

Pöh. Kuten englantilainen sanoisi "Common sense it not too common".
.

tiistai 15. syyskuuta 2009

Toppuuta...!

.
Elämässä on vaikea hidastaa, vaikka niin päättäisikin, kun on mukavaa.

CBSn viestijuoksukilpailu on ohi. Olen omaan juoksuuni tyytyväinen, vaikka en saanutkaan toppuutettua omaa menoani ihan niin paljon kuin olisin halunnut. Kun saa rintaansa kilpailunumeron ja vierelle muita säntääviä sankareita, on niin helppo lähteä kirmaamaan.

Kun lisäksi lähden tarkoituksella ihan perältä, oli niin riemastuttavaa ohittaa matkalla yli sata juoksijaa! Ajanotto lähti käyntiin vasta, kun ajanottosirun sisältävä viestikapula vietiin lähtöviivalla olleen mittaupöydän ohi. Näin bruttoajalla ei ollut väliä, vaan ainoastaan nettoaika vaikuttaa.

Jos Berliini ei nyt onnistu, niin syyn tiedämme :)

Osallistuvia joukkueita oli 217, joten ilmassa oli suurta urheilujuhlan tuntua. Saimme numerot, juoksupaidat, viestikapulat jne. mitä asiaan kuuluu.

Meidän joukkueemme ei tosin ottanut noita paitoja käyttöön, mutta itsessään paita tuntuu hyvälaatuiselta. KPMG on tukenut aika voimakkaasti, siis mainostaa reilusti.

Reitti oli ahdas, mutta siinä oli mukavasti temponvaihtopaikkoja. Mutkat, ylä- ja alamäet sekä erilaiset alustat antoivat oman säväyksensä suoritukseen.

Oma aikani 2,5 matkalla oli 10:36, mikä on ihan siedettävä. Ensimmäinen väliaika oli 06:35 ja toinen 05:20. Pystyin siis ns. negatiiviseen jakoon, l. toinen kierros oli nopeampi kuin ensimmäinen. Näin on parempi!

Lyhyet matkat eivät ole minun eritysaluettani, mutta lähden siitä, että vauhtia pitää pystyä kiristämään, tai vähintään pitämään sen tasaisena.

Hetkinen, eiväthän nuo ajat nyt täsmää...?! No, joka tapauksessa kokonaisaikani on oikein.

Ensimmäisen kierroksen (1,25 km) jälkeen olin kokonaissijoituksessa 105 sijalla, mutta toisen kierroksen jälkeen olin jo sijalla 79!

Yhteisajalla 0:43:34 tulimme kokonaiskilpailun sijalle 76.
.

Koukkuja

.
Pyøræn huoltotoimenpiteet onnistuvat paremmin, jos renkaat ovat ilmassa. Paras ratkaisu on teline, johon pyøræ ripustetaan satulatangosta. Toinen vaihtoehto on roikottaa værkkiæ naruista katosta.

Pyysin talonyhtiøltæ lupaa virittææ kaksi yksinkertaista J-koukkua kellariin. Hallituksen (?) sisæisen keskustelun jælkeen sain viestin, jossa tæmæ lupa minulle annettiin. Erityishuomautuksella, ettæ talonyhtiø ei ole vastuussa, jos koukut rikkoutuvat tai ne varastetaan... :)
.

maanantai 14. syyskuuta 2009

Dyrehaven

.
Dyrehaven, eli Kaurispuisto, on Kööpenhaminan pohjoispuolella noin 30 minuutin pyörämatkan päässä oleva vanha kuninkaallinen kauriinlihan riista-aitta. Alueella on pidetty ja metsästetty kauriita Tanskan kuninkaan hoviin.

Alue on kuin suoraan Robin Hood- kirjoista. Iloiset veikot mittelevät voimiaan tammilehtojen suojassa metsästäen kauriita, joita kuninkaan metsänvartijat koettavat suojata. Dyrehaven:ista puuttuvat vain nuo veikot ja vartijat. Kauriita on... Pyöräillessäni alueella arvioin nähneeni yli sata yksilöä!

Puistoa risteilevät lukuisat asvaltoidut, hiekkapintaiset ja pehmeät tiet. Niitä on mukava kävellä, pyöräillä, ratsastaa tai kulkea vuokrattavilla hevoskieseillä.

Laajoja nummia täplittävät hyvinhoidetut rakennukset, patsaat ja lammet.

Yksinkertaisesti, hieno keidas helposti saatavilla. Varsinkin, jos on pyörä mukana.

Tässä yhteydessä haluan antaa suuren kiitoksen Prinsessalle. Olet saanut minut viimeisten parin vuoden aikana innostumaan "uudestaan" loistavasta kulkuvälineestä, polkupyörästä. Erityisen kiitoksen saat siitä, että kehoitit minua ottamaan pyörän mukaani Tanskaan. Olisin ollut todella harmissani, jos näin en olisi tehnyt.

Kiitos! Alla sinulle lahjaksi lempeä kauris!




View Larger Map


.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Sivistystä

.
Venäjällä pyrin toteuttamaan kolmen ässän periaatetta: sunnuntai sivistää sinua. Koska nyt olen Euroopassa, 3S kääntyy 3L- periaatteeksi. (Venäjä voi olla maantieteellisesti Eurooppaa, muttei poliittisesti tai kulttuurisesti). 3L = lauantaista laatua luonteeseen.

Kokeiltuani bussiliikenteen sujuvuutta ja leimauskorttien toimivuutta, astelin sisään kansallismuseoon. Vuonna 2008 uudestaan avatut näyttelytilat ovat hienot. Materiaalia on paljon esillä, mutta se on selkeästi aseteltu nähtäväksi hyvien opasteiden oheen. Kolme kerrosta antaa näkymän Tanskan alueen asutuksesta kivikaudesta 2000- luvulle asti. Muiden osastojen anti on kerätty ympäri maailmaa ilman varsinaista keskittymistä mihinkään alueeseen.

Koska tasajako ei ole taktiikkaa, päätin etukäteen eniten kiinnostavat osastot. Kivikausi, viikinkien aika, II maailmansota ja 2000- luku saivat erityishuomioni ajanjaksoista. Alueista pyrin tarkastelemaan Grönlantia ja viikienkien ajanjakson Englantia sekä pohjois-Amerikkaa. Olin hyvin ilahtunut inuittien kajakki-, vaatetus- ja merenkäyntiasioiden osastosta. Siellä olisi voinut kuluttaa aikaansa enemmänkin.

Yllätys oli, että muutoin maailman suurin yhä kolonialistinen valtio Tanska ei esittele laajemmin museossa Färsaarten ja Grönlannin kulttuuris- sosiaalisia oloja. Tai sitten en vain osannut niitä etsiä.

Toinen hämmästystä aiheuttanut asia oli II- maailmansodan poliittisen näkökulman suppea esitys. Museossa on satoja huoneita, joista vain yksi on omistettu koko 1939- 45 ajanjaksolle. Tanskan rooli sodassa ei ilmeisesti ole suosittu asia käsiteltäväksi....





Museon kahvion voileivän ja kahvin nauttiminen antoivat energiaa muutaman tunnin vierailulle. Kahviossa on myös tarjolla herkullisen näköinen seisova pöytä 180 kruunun hintaan. Pitänee käydä jossain vaiheessa nauttimassa siitäkin.

Kotimatkan kävely antoi mahdollisuuden tarkastella kaupungin vehreitä puistoja, kokeilla Polsevagn:in makkaroita sekä laskea erään sillan alle veteen heitettyjen polkupyörien määrän (9).






Kävelyreitti vei minut myös Tanskan parlamentin, Folketinget, ohi. Se sijaitsee Slotholmen:in saarella linnan yhteydessä. Raskasta kivirakennuskantaa, mutta hyvin pidettyä.

Ei ollenkaan hullumpi lauantai - ei ollenkaan.
.
.

Häiriökäytöstä

.
Tultuani Kööpenhaminaan ja majoituttuani asuntooni, otin käyttööni olohuoneessa törröttävän TV- vastaanottimen. Alkuajan iltoina tuijotin kymmenien kanavien valuttamaa massaa, ihmetellen.

Uutisten kertomana maailmalla palaa, järisee, tavaroita putoilee ja taloja räjähtelee. "Tosi"-TV keskittyy ala-arvoiseen röpöttelyyn, kinasteluun ja kiukutteluun. Dokumentit kertovat meille, miten armeijat tuhosivat toisiaan, koirat putoavat kuiluihin (tullakseen pelastuslaitoksen miesten pelastamiksi, sentään) ja tutkimusmatkailijat ryöstivät alkuasukkaita. Elokuvat työntävät räjähdyskaasuja ruudun läpi "sankareiden" survoessa nyrkeillään "pahisten" nenärustoja aivokuoreen. Piirroshahmot nappailevat LSD- pillereitä ja ylensyövät donitseja. (Aivan, jälkimmäinen oli "Simpsons")

Miksi liikkuvien kanavien esittelemä pääsisältö on häiriökäytös ja sen eri muodot?  Jos tämä kertoo elämästämme, joka on todellisuutta, tilanne on katastrofaalinen. Jos kuva on toiveajattelua tulevaisuudesta, olemme hukassa. Jos kuitenkin kyse on sen fiktion tuottamisesta, mikä myy, ostaja ei ole oikeassa!

Yhteiskunta rajoittaa meidän sille antamin valtuuksin erilaisten vahingollisten tuotteiden saatavuutta ja käytöstä. Esimerkkeinä nopeusrajoitukset, alkoholin ja tupakan mainontakiellot jne. Miksi elolaatikon sisältöön ei tartuta topakammin? Kuvan ja äänen yhteisvaikutus on tunnetusti voimakas muuttaen ajatusrakenteitamme. Mitä hyvää ja yhteiskuntaa rakentavaa saadaan aikaiseksi tuuppaamalla moista sontaa vastaanottimiin?

Pari päivää sitten sujautin kaukosäätimet kaappiin ja revin latteiden sähköjohdot irti seinästä. Nyt nukun paljon paremmin!
.

Viestijuoksu

.
Kun ei itse pärjää, pitää pyytää apua muilta. Tulevana tiistaina osallistun CBSn 4 x 2,5 kilometrin viestijuoksukilpailuun osana joukkuetta. Porukassa on mukavampaa olla huono :)

Kilpailun järjestelyt ovat lähestulkoon paremmat kuin vaikkapa Helsinki City Run:issa (HCR). Alla otteita saamastani kilpailuohjeesta:
  • Time and place Tuesday 15 September 2009 at 15:30 at Solbjerg Plads 3, 2000 Frederiksberg. CBS Sport has arranged warm-up for all runners, after which the starter’s pistol is fired at 16:00.
  • Issuing of race numbers, baton and running T-shirts One runner from each team is to pick up the team’s race numbers, baton and CBS Campus Relay T-shirts prior to the relay race. Pick-up is in the main hall at Solbjerg Plads 3 between 12:00 and 15:30. Make sure that you know your team mates' T-shirt sizes.
  • Timekeeping Each baton is equipped with a timekeeping chip. Baton and timekeeping chip are to be returned once the team’s final runner passes the finish line. All runners please be aware that the timekeeping is electronic, which means that the start time is individual – the timekeeping chip is activated when passing the start line. You do not have to start out in front to win the relay race.
  • The route Each runner runs 2.5 km. The route is 1.25 km and is to be run two times consecutively by each runner. After the first lap, the runner is to run through the Novo Nordisk gate. After the second lap, the runner is to run to the left through the “Finish” gate, after which the baton is handed over to the next runner. The route will be clearly marked. To see a map of the route, go to www.cbs.dk/relay.
  • Relay safety We ask that all runners be considerate towards each other when running close to each other along the route. Please be aware of reversing cars in the parking lot at the end of the route.
  • Prizes Prizes and cups are given to the fastest team in each category, just as prizes will be given for the fastest sprints.
    Refreshments After the relay race, CBS Sport will hand out water, sandwiches and fruit to all runners from the CBS Sport tent.
  • Toilets and locker rooms At Solbjerg Plads, toilets are found on all floors. You can change your clothes in the basement by the gym – the stairs is located in the canteen.
  • Spectators Spectators are welcome. Please pay attention to the runners when crossing the route.
  • Parking There is a limited number of parking spaces in the area. If you park your car in the car park belonging to Frederiksberg Centret, please note that parking is limited to two hours. Please place your bicycle in the bicycle stands located at the perimeter of Solbjerg Plads.
  • First aid First aiders will be present in the finish area. The first aiders' tent is located next to the CBS Sport tent.
  • Results Immediately after the race (at about 18:00), the results are announced in the running area. You can also see your results at www.ultimate.dk.
  • Diplomas After the race, you will be able to print out your CBS Campus Relay diploma at www.ultimate.dk.
Sähköinen ajanotto, huolto, ensiapu, tulospalvelu, kunniakirjat jne. Kaikki otettu huomioon. Kauppakorkean omassa tapahtumassa!
.

lauantai 12. syyskuuta 2009

Radio Sarikoso

.
Aamupalaa syödessäni uppoudun ulkomaalaisuuteen, toiseuteen. Huoneen ääniaallot täyttää radio Sarikoso:n (?) lähetys - Kosovon ääni Tanskassa. Tuntematta musiikkityylisuuntien termistöä, määrittelen musiikin lähi-Idän muslimimusiikiksi.

Näen sieluni silmillä australialaisen Andrew:n tanssimassa Singaporessa... Pahoittelen, että tämä visuaalinen näky avautuu vain Prinsessalle. Muille tarjoan tutustumista sivustoon www.ecnad.org
.

perjantai 11. syyskuuta 2009

.
Ajattelin perustaa pesulan. Ainakin talon yleisen pesutuvan konekanta tarjoaisi siihen mahdollisuuden. Katsottuan tänään erään asukkaan pesemää vaatemäärää aloin epäilemään, että näin joku on jo tehnytkin.

Kaikki koneet toimivat huoneistokohtaisella magneettikortilla, joka käytetään seinällä olevassa lukulaitteessa ennenkuin valitaan haluttu kone. Pyörillä rullaavat muovikorit mahdollistavat märkien vaatteiden siirtelyn lingolle ja kuivausrummuille kivutta.

Parhaiten peseminen onnistuu odottelemalla tuvassa koneen pyörimistä. Ohjelmat ovat niin nopeita, ettei välillä oikein ehdi edes kipuamaan kotiin kolmanteen kerrokseen (hissiä ei ole) tekemään mitään mielekästä. Otan yleensä mukaani luettavia artikkeleita, jottei aika mene hukkaan.

Kuivausrumpujen kanssa pitää vain olla tarkkana. Tehokkain ohejelma on niin kuuma, että tekokuituiset vaatteet pienenevät näppärästi barbille sopiviksi.

.

torstai 10. syyskuuta 2009

Painovoima vaihtelee

.
Jalkani ei nouse riitävän korkealle vartalon takana, nilkkani koukistuu liikaa edessä ja jalan kosketus maahan tapahtuu liian edessä. Paljon on korjattavaa juoksutekniikassani, duathlonvalmentajamme mukaan.

Harjoituksissa saimme tilaisuuden katsoa omaa juoksuamme videolta, joka on erinomainen keino päästä kiinni korjaamista vaativiin kohtiin.

Päälle teimme joitakin tekniikkaa parantavia harjoitteita. Luulen, että Kööpenhaminassa on voimakasta heilahtelua painovoimassa. Koettaessani juosta teknisesti paremmin, juoksu tuntui raskaammalta kuin aikaisemmin...?!

Näihän käy aina, kun tekniikkaa pyrkii muuttamaan. Muutos on ihmiselle raskasta aikaa!

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Sekametelisoppaa

.
Aina ei tapahdu jänittäviä asioita, ei edes joka päivä. Kuten tänäänkään.

EU

Aamulla yliopistolle oppimaan EUn painostusryhmien toiminnasta ja sen vaikutuksesta päätöksentekoon. Tapausoppimisen keinoin otimme geenimanipuloidun ruoan kiistan eri osapuolten roolit ja kävimme keskustelua. Minä edustin USAn maanviljelijöiden painostusryhmää yhtenä kymmenestä. Mielenkiintoinen tapaus, kaikenkaikkiaan.

Uinnin esterata

Palauttava juoksulenkki jäi väliin jalan kipuilun takia. Korvaavana kävin uimassa vajaan tunnin väistelleen pikkutyttöjä, johnnyweismüllereitä, lättäriuimareita ja muita merenpetoja sillä ainoalla kuntouimareille varatulla radalla.

Uimahallin saunatiloissa on suuret ohjeet, miten lannevaatetta tulee käyttää hygieniasyistä uima-asun tilalla peseydyttäessä. Uskonnon vaatimukset eivät anna lupaa tinkiä yleisestä hygieeniasta. Kööpenhaminassa on 3,5% väestöstä muslimeja heidän ollessa toiseksi suurin uskonnollinen ryhmä kaupungissa.

Joulu?

Pyörään sain uudet jarrupalat, mutten vieläkään yhdistyneistä kuningaskunnista uutta pyörää...:( Tässä odotetaan kuin pikkupoika joulua.

Vesiliikuntavälineet

Melontaseuran asiat vievät osan energiasta. Vuoden 2010 koulutussuunnitelman työstö ottaa aikaa, vaikka sen ympärillä pyörivä pieni keskustelu sidosryhmien edustajien kanssa onkin mielenkiintoista. Samaan asiaan liittyen pitäisi vielä kirjoittaa yksi juttu seuran sisäiseen tiedotuslehteen, kunhan ehtisi.

Tulevaisuus

Huominen menee EU:n asioiden artikkeleiden lukupuuhissa. Valitettavasti ne ovat pitkälti sähköisessä muodossa. En haluaisi lukea koneen ruudulta, mutta toisaalta en jaksa lähteä yliopistolle tulostamaan niitä ympräristöä tuhoavaan muotoonkaan.

Illalla käyn sitten kuitenkin duathlonharjoituksissa ottamassa rauhallisesti. Oma harjoitussuunnitelma sanoo "6 km peruskuntolenkki", joka voi olla vaikea toteuttaa ryhmässä. Lähtee niin sanotusti "lapasesta" niin helposti :)

Taustakuva

Pienenä piristyksenä vaihdoin koneeni taustakuvaksi brittipyöräilijä Victoria Pendletonista otetun kuvan verkkokaappauksena. Hänestä löytyy muitakin todella tyylikkäitä otoksia...

Huijaus, vai varmistus?

.
Tilasin brittiläisestä verkkokaupasta www.chainreactioncycles.com kolme tavaraa suomalaisella luottokortilla. Kaksi päivää tilauksesta sain sähköpostin, jossa CRC pyytää minua lähettämään faksilla tai sähköpostilla todisteen siitä, että toimitusosoite Tanskaan on oikea. He haluavat varmistaa, ettei luottokorttiani ole varastettu.

Soitin CRCn verkkosivun antamaan asiakaspalvelunumeroon ja varmistin, josko ao. putiikki on tuon viestin lähettänyt. Näin herra vahvisti, joten ryhdyin puuhaan.

Otin Tanskan maistraatin lähettämän kirjeen, jossa näkyy nimeni, osoitteeni ja heidän yhteystietonsa. Kirjeen päälle sijoitin luottokorttini, josta peitin kortin numerot viimeisiä neljää lukuunottamatta. Tästä kollaasista otin valokuvan, jonka lähetin CRC:lle sähköpostilla selityksen kera.

Saa nähdä, kelpaako rakennelma ja tavarat tulevat Tanskaan. Vai oliko kyseessä paremmin suunniteltu luottokorttivarkaus...
.

Tässä tulee vielä nälkä

.
Puurokupin pinta on varsin alhaalla. Tuntuu, ettei tuolla puuromäärällä lähde nälkä. Eikä ihmekään, sillä tulin laittaneeksi unenpöpperössä kello 05.30 vain puolet normaalista raaka-ainemäärästä keittokattilaan.

Viimeisten 1,5 viikon aikana unettomuus on jälleen koetellut minua. Herään aamuyöllä kolmelta, enkä saa unta. Tänään heräsin vähän ennen viittä, ja pyörittyäni sängyssä puolen tuntia kömmin ylös. Parempi puuhastella, kuin odottaa kellon kulkua maailmassa.

Mistäköhän nyt kiikastaa? Ylikuntoa tämä ei voi olla, sillä olen vähentänyt harjoittelua viimeisen viikon aikana herkistellessäni Berliiniin. Luultavasti juuri siihen elimistö reagoikin. Kun rasitusta ei tule normaalia määrää, ei nukutakaan. Toivotaan, että tilanne normalisoituu viikossa. Vaikka tiedän, että viimeisenä yönä en taas nukukaan.
.
.

tiistai 8. syyskuuta 2009

Luovutan

.
Tanskassa on samantyyppinen sosiaaliturvajärjestelmä kuin Suomessa. Maassa asuvilla on henkilötunnus, jonka mukaan järjestelmä tunnistaa yksilön kuuluvaksi sairausvakuutusjärjestelmän piiriin.

Posti toi keltaisen korttini, joka todistaa minut oikeutetuksi ilmaiseen sairaanhoitoon Tanskassa.

Järjestelmä käytännöntoteutukseen kuuluu, että osoitteen mukaan minulle nimettiin yksityinen omalääkäri. Hän asuu 300 metrin päässä asunnostani. Sairauden sattuessa otan yhteyttä häneen, ja menen joko paikalle tai hän tulee luokseni.

Ajatuksena asia on hieno. Asukkaat keskitetään lääkäreiden ympärille, eikä niinkuin Suomessa, jossa lääkärit keskitetään terveyskeskuksiin.

Kirjeen mukana tuli myös elintenluovutustestamentti. Täyttämällä kortin ja lähettämällä sen valtionsairaalaan (rigshospitalet), kirjautuvat testamentin tiedot järjestelmään. Akuutin kuoleman sattuessa, ja jos minut tunnistetaan, voidaan elintensiirrot tehdä nopeasti.

Suomessa käsittääkseni tällaista keskitettyä rekisteriä ei ole, vaan jokainen kantaa (tai ei kanna) mukanaan testamenttiaan. Minulla sellainen tietenkin lompakossani on! Onhan sinullakin?
.

maanantai 7. syyskuuta 2009

Makkaroita

.
Makkara miehen tiellä pitää - ja mies makkaran.

Kööpenhaminassa voi kadulta ostaa kuuluisia makkaroita liikuteltavista kioskeista. Ne siirtyvät pienen moottorin avustuksella omistajansa perässä kuin pikkukoirat koirapuistoon. Pörinä vain kuuluu, kun liiketoimintayksikkö vaihtaa paikkaansa. Dynaamista, ja adaptoituvaa eli muuntuvaista.

Kaalikeittoa ja narunpætkiæ

.
Tanskalaiset ovat varmasti huonoja uimareita! Kævin (heh, huomaa tanskalainen æ- kirjain! Kirjoitan tætæ yliopiston kirjaston koneella.) viikon harjoitusohjelman vaihtoehtoisessa harjoituksessa eli uimassa. Altaalla eræs onneton miesuimari kysyi minulta, kuinka pitkææn aion uida. Oliko suunnitelmani uida 5 vai 10 km!? Ihmettelevæ ilmeeni sai hænet selittæmææn, ettæ koska uin "niin hyvin", tæytyy minun uida paljon... Voi, kuinka vææræssæ ihmiset voivatkaan olla. :=)

Laittelin lounaaksi makoisaa kaalikeittoa, johon upotin porkkanoita, inkivææriæ, sipulia, valkosipulia, suolaa ja pippuria. Sivuannoksina nautiskelin hytteost:ia, eli raejuustoa, leipææ ja appelsiinimehua. Nam!

Kævin katsomassa kellarissa kattorakenteita. Ajattelin, ettæ viritæn sinne katosta roikkumaan pari narua, joiden varaan saa ripustettua pyøræn huoltoa varten. Miksen ole tætæ aikaisemmin keksinyt!? Yritæn læhettææ Helsinkiin talonyhtiøn hallitukselle pyynnøn asentaa sinnekin pyørækellariin kattoon pari koukkua, josta asukkaat voivat riiputtaa pyøriææn huoltaessaan niitæ.Saa næhdæ, onnistuuko.
.

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Sadesään hattu

.
Löysin sunnuntain LSD- lenkin aikana kadulta tyylikkään sadesään hatun. Vai onko se sittenkin herrojen suihkumyssy?

Useat liikkeet mainostavat itseään laittamalla sadekelillä pysäköityjen polkupyörien satuloiden päälle istuimensuojan, jossa on ao. yrityksen mainoksia. Idea on hyvä, sillä tarvike on tarpeellinen ja ihmiset katsovat varmasti, mitä suojassa lukee.Tavaraa ei heitetä pois, vaan se sullotaan satulan alle odottamaan seuraavaa sadetta.

Pyöristä tulikin mieleeni, että mopojen ja skootterien valtava maihinnousu Suomeen on yhteiskunnan hyvinvoinnin takia huolestuttava asia. Nuoret liikkuvat enemmän, mutta moottorivoimin. Laitteet kuluttavat katoavia energiavaroja (polttoaine), aiheuttavat suuria logistisia kustannuksia (vempeleet kootaan kaukoidässä) ja muodostavat kohteen, jonka ympräille muodostuu sosiaalista häiriökäyttäytymistä (ns. mopomiitit).

Valtio tekisi vuoden ympäristö- ja yhteiskuntateon, kun se a) määräisi mopoille (vast.) tuntuvan rangaistusveron ja b) antaisi jokaiselle yli 12- vuotiaalle kansalaiselle sanotaan nyt vaikka 400 euron tuen uuden polkupyörän ostoon. Tuki olisi suurempi, jos pyörä on koottu EU- maassa.

Vihreä puolue voisi ottaa tämän ajatuksen listalleen. Tai, vaikken heitä kauheasti arvostakaan, vasemmistoliitto. Muista puolueista ei varmaan tule soihdunkantajaa tässä asiassa.
.

Kalkkia

.
Juhlien jälkeen siivotaan. Ainakin tiskaaminen on astetta haastavampaa, kun vedessä on paljon kalkkia. Rasva ei tahdo irrota astioista millään. Kuka selittäisi minulle kemiallisen syyn tälle.

Asumisoikeusasuntojemme yhteinen illanistujainen ja Tanska- Portugali jalkapallo-ottelun (1-1) katselutapahtuma oli mukava. Sateisesta säästä huolimatta noin 40 henkeä tuli sisäpihan porttikäytävään grillaamaan ruokaa, syömään, juomaan ja juttelemaan. Pöydät notkuivat yhteisiä salaatteja, leipaa, yksittäisten ihmisten tuomia makkaroita (punaisia ei näkynyt), lihoja ja maisseja. Vand:ien (tanskalainen nimi virvoitusjuomille) lisäksi ja ennenkaikkea juomana oli suuret määrät tanskalaista olutta. Olipas yllätys. :)

Grillaamiseen paikalliset alkuasukkaat ovat kehittäneet hienon apuvälineen. Hiilet sytytetään pienessä tynnyrimäisessä astiassa, josta ne hyvän hiiltymisen jälkeen kaadetaan itse grilliin. Näppärää.

Eräs espanjalainen nainen kutsui joukon syönnin jälkeen katsomaan ottelua omaan asuntoonsa, kun alakerran yhteiseen tilaan ei saatu rittävän hyvää TV-signaalia. Näyttää siltä, että asunnot on rakennettu pitkälle samalla pohjaratkaisulla, joka on aika toimiva.

Jos joku haluaa ostaa itselleen asumisoikeusasunnon Kööpenhaminasta, tässä talonyhtiössä on 15 huoneistoa vapautumassa! Voin suositella. Vuoteen 2003 (?) osakkuuksien hinnat olivat säännösteltyjä, mutta vapauttamisen jälkeen hinnat ovat nousseet. Taloudellisen tilanteen takia jonot tämäntyyppiseen asumiseen ovat kadonneet. Asuntoja tulee saataville, toisin kuin ennen, jolloin omaa asuntoa sai jonottaa jopa vuosia.

lauantai 5. syyskuuta 2009

Kumpi on kauniimpi?

.
Mielipiteitä kaivataan. Kumpi pyörä on kauniimpi?

Berliinin maratonin väliajat

.
Jos jotakuta kiinnostaa saada 20.9. Berliinin maratonin puolivälin ja loppuaikani reaaliajassa kännykkään tekstiviestillä, sivulla http://www.pervasive.jku.at/marathon/berlin/2009/ on ilmainen palvelu. Kun sinne syöttää kilpailunumeroni 24146, ja oman kännykkänumeronsa, palvelu lähettää tiedot kilpailun aikana.

Prinsessan ei enää tarvitse vaivautua. Palvelu on tilattu hänelle... :)
.

Korjaus DHL- juoksuun

.
Sain tarkennettuja tietoja DHL- juoksusta. Tapahtuma onkin 5 x 5 km, jossa samat juoksija juoksevat viitenä päivänä kunakin 5 km. Osallistujia oli tänä vuonna 20 445, jotka tekevät yhteensä noin 102 000 juoksusuoritusta.


Ei tuo sitten olekaan mikään ihme juttu.. ;P
.

Vaaralliset ajat edessä

.
Aamupuuro laitettu, keittiö siivottu, kukat kasteltu, vuodevaatteet vaihdetu, pyykit pesty, kisavauhtinen 6 km lenkki juostu ja suihkussa käyty. Olisikohan aika lähteä katselemaan polkupyöriä kauppoihin? :) Taitaa tulla vaarallinen reissu. Vähän samanlainen kuin "Käydään vain katsomassa sitä koiranpentua. Ei me sitä oteta...".

Sipulikeitto oli muuten hyvää! Seurana kuivasta leivästä paahdettuja palasia ja juustoa.

Resepti löytyi Yhteishyvän sivustolta.

Sipulikeitto

4 annosta

Kuori ja leikkaa sipulit ohuiksi suikaleiksi. Pehmitä sipuleita ja murskattuja valkosipulikynsiä hiljalleen rasvassa kattilan pohjalla. Lisää sokeri ja anna sipuleiden saada myös hieman väriä. Anna pehmitä hiljalleen noin 20 minuuttia. Lisää nesteet ja mausteet ja anna hautua hiljalleen noin puolisen tuntia. Jaa keitto annoskulhoihin ja nosta keiton pinnalle paahdettu leipäpala, jonka pinnalla on juustoraastetta. Kuorruta keittoja kuumassa uunissa noin 5 minuutin ajan, kunnes juusto kuplii. Tarjoile heti.
.

perjantai 4. syyskuuta 2009

Ruokaa!!

.
Ei niin hyvää, ettei jotain vielä parempaa. Kävin ruokakaupassa ja ajattelin ryhtyä sipulikeiton valmistukseen.

Lounaalla nautin salaattia, joten keitto sopii sen jatkoksi näin illalla.

Maissit odottavat huomista kommuunin yhteistä pihajuhlaa ja sen grilliä.

Naurulla ei ole loppua...

.
Kävin sitten uimassa 50 minuuttia perhosuintia. Kaikki, jotka tietävät taitotasoni, ymmärtävät, kuinka sulavaa taidetta se oli. Älkää nyt pudotko penkiltä naurultanne.

USGn uintivalmentaja ajatteli keskittyä näin ensimmäisellä kerralla perhoseen, ja laittoi lämmittelyn jälkeen uimaan 4 x 25 metriä perhosta "maapallon ympäri". Ensimmäinen pätkä mahallaan, sitten kyljellään, selällään ja taas kyljellään.

Ensimmäisen altaanmitan jälkeen harjoitus jouduttiin keskeyttämään, koska altaaseen tarvittiin lisää vettä. Altaasta oli kadonnut liian paljon vettä vatsaani. Pystyttyään lopettamaan tirskumisensa valmentanja antoi minulle räpylät, että pysyisin edes pinnalla.

En sano, että olen motoriikkaani turhautunut. Sanon, että olen hyvin turhautunut.

Milloin on seuraava uintikerta??? Tämä on kivaa :)
.

Tapahtumia ympäristössä

.
Eilen mennessämme harjoituksiin Kööpenhaminan pohjoispuolelle Bellevue:hen, ohitimme DHLn järjestämän juoksutapahtuman. Kuulin, että viitenä päivänä juoksijoita on noin 25 000 per päivä! Yhteensä noin 125 000 ihmistä juoksee sponsoroidun 5 km juoksun numerolappu rinnassaan. Huh, huh.

Mikä näitä tanskalaisia vaivaa? Ovat pääsääntöisesti niin hoikkiakin...
.

Kehitystä

.
Alueet kehittyvät

Kehittyvät taloudet vaativat koko yhteisön muutosta, ei vain talouden nousua

Silmät pullistuivat päästä. Torstaina. Aloitin opiskelutyöt reippaalla otteella lukemalla artikkeleita yritysstrategiasta kehittyvillä talousalueilla . Sivuja oli yhteensä noin 150, ja vieläkin olisi parikymmentä jäljellä. Mielenkiintoista tekstiä, mutta raskaahkoa. Aiheen seuraava luento on tänään perjantaina, jolloin saamme lisää luettavaa.:)

Aihepiiri on tähän mennessä keskittynyt kuvaamaan yritysten merkitystä talouksien kehittymiselle sekä muutosvaiheessa olevien talousalueiden vaiheita. Esimerkiksi väitetään, että liiketoiminnan vapauuttaminen ei tuo hyvää, ellei tarvittavia intituutioita, infrastruktuuria, yhteistä moraalista perustaa ja osallistavaa poliittista toimintaa ole luotu.

Jos talousalueen halutaan kehittyvän poistaen köyhyyttä, pitää ottaa huomioon ei vain talous, mutta myös sosiaaliset, kulttuuriset ja sielutieteelliset puolet.

Viikonlopulle jää luettavaksi Euroopan integraation materiaaleja.

Duathlon


Eilen illalla osallistuin ensimmäiseen duathlon- harjoitukseen. Pienestä vesisateesta huolimatta harjoittelu oli ihan mukavaa. Pyöräilyä alle, sitten pienet pyörän ja juoksun tempoharjoitukset päälle. Pitäisi yrittää rauhoittaa tekemisiä ennen Berliiniä, sillä minulla on menossa herkistelyvaihe. Mutta kun on niin vaikea olla juoksematta reippaasti, kun muutkin juoksevat :)

Harjoitusryhmä on ilahduttava: minä ja kolme parikymmpistä sirpakkaa tyttöä ;P Valmentajalla on kokemusta triathloneista ja duathlonkisoista. Taisi olla koulutukseltaan liikuntafysiologi.

Tänään illalla on tulossa ensimmäinen uintivalmennus. Jee!
.

torstai 3. syyskuuta 2009

Pyöräilyä Keniassa?

.
Olen perehtynyt kehittyvien maiden yrityselämän perusteisiin. Samalla olen osallistunut Seppolan keskusteluareenan keskusteluun afrikkalaisten menestymismahdollisuuksista pyöräilyssä. Pitkänmatkan juoksussa kenialaiset menestyvät hyvin, erittäin hyvin. Joten mikä estäisi heitä menestymästä myös pyöräilyssä?

Keskustelu polveilee myös Suomen kohdalle. Miksi Suomesta ei löydy juoksijoita tai pyöräilijöitä?

Nimimerkki "Fubar" kirjoitti:
Väitän, että Suomi dominoisi isoja ympäriajoja, jos pyöräilykulttuurimme olisi Kenian juoksukulttuurin tasolla, eli joka ainoa vähänkään liikunnallisesti lahjakas nuori viettäisi koulunkäynnin ja muun hömpötyksen sijaan lapsuutensa satulan nokassa mainetta ja menestystä metsästäen.

Mutta tämä ajatus ohittaa tärkeän peruskysymyksen: Onko Kenian yhteiskunnan ja elinolojen kehittymisen kannalta hyvä ja järkevää, että nuoret käyttävät aikansa juoksemiseen tai muuhun urheiluun?

Kehittyvissä maissa löytyy lukuisia asioita, jotka vievät yhteisöjä enemmän eteenpäin. Energiaa tarvitaan infran kehittämiseen, instituutioiden rakentamiseen, oppimiseen sekä yhteisölliseen poliittiseen toimintaan.

Suomen kohdalla tilanne on toisenlainen. Kun bruttokansantuote nousee tuonne 20 000 dollarin kohdalle, elämänlaatu alkaa heikkenemään. Suomelle tekisi hyvää, jos nuoret palaisivat juoksemaan, tai pyöräilemään.
.

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Asukkaana Tanskassa kalmiston suojissa

.
Lähes tanskalainen

Sain Kööpenhaminan kansalaispalveluilta (Kobenhavns Borgerservice) kirjeen, jossa minulle kerrottiin henkilötunnukseni eli CPR- numero. Olen nyt virallisesti pysyvänä asukkaana Tanskassa. Hei, hei, Suomi!

Kalmisto

Käväisin palauttavalla lenkillä Assistens:in kalmistossa. Tömpsyttelyn lomassa vierailin H.C.Andersenin ja Soren Kierkengaard:in haudoilla. Näin yhdistyivät ruumiin ja sielun kulttuurit!


View Larger Map

.

tiistai 1. syyskuuta 2009

Rahanmenoa urheiluun

.
Luennon jälkeen ajelin pyörälläni Norrebro:n kautta USG:lle, eli yliopiston opiskelijoiden voimistelukerholle. Tarkoitukseni oli ilmottautua muutamille ohjetuille kursseille.

Osalla haluamistani kursseista oli vielä tilaa, mutta yksi kurssi oli jo täynnä. Ystävällinen rouva A auttoi minua ottamaan selvää kurssitilanteista, taitotasovaatimuksista ja hinnoista. Kerroin, hänelle, että olen opiskelijana CBSssä, mutta saan opiskelijakortin vasta viikon kuluttua. Tiesin, että rekisteröitymiseen tarvitaan CPR- numero, mutta kerroin senkin tulevan vasta parin viikon päästä. Nämä eivät olleet ongelmia, vaan riittää, kun tulen näyttämään opiskelijakortin myöhemmin. Hienoa!

USG:n jäsenyys maksaa 180 kruunua. Tämän lisäksi kurssieni hinnat ovat:
  •  Duathlon, torstai, kello 17.00 - 19.00, 700 kruunua
  • Uinti, perjantai, kello 16.50 - 17.40, 590 kruunua
  • Kajakkiretki Hallands Väderö:lle Ruotsiin, 4.10.2009 kello 07.00 - 21.00, 300 kruunua

Nämä piti maksaa käteisellä, jota varten lähdin käymään pankkiautomaatilla. Tultuani takaisin, rouva A oli palvelemassa toista asiakasta, joten rouva B otti minut "käsittelyynsä". Heti alusta alkaen hän oli enemmän kuin epäystävällinen. Hän hoputti, tiuski, ärisi, puhui välillä tanskaa ja oli yleensäkin ns. "kipu pepussa".

Saatuaan tietoni syötettyä tietokantaan, rouva B kysyi opiskelijakorttiani. Kun sitä ei ollut, putosi ns. kynä kädestä. "En voi kirjata sinua opiskelijana, vaan sinun pitää maksaa ulkopuolisen korotettu maksu.", hän totesi riemuissaan. Mikään selittely ei auttanut. Ehdotin, että maksan korotetun maksun, ja tulen näyttämään opiskelijakortin myöhemmin saaden erotuksen takaisin. Ei. Ei, ja Ei. Kysyin, mitä voisimme tehdä? Pienen pohdinnan jälkeen hän myöntyi vaihtoehtoon, jossa hankin todistuksen CBSstä. Tämän kerrottuaan hän työnsi närkästyneenä rekisteröitymispaperini tiskin yli takaisin. Harmistuneena hän totesi jo tehneensä minulle tiedoston kantaan, joten jos tulen takaisin, minun pitää muistaa mainita jäsennumeroni.

Istuin pienen toimiston penkille pakkaamaan reppuani, kun mieleeni tuli tarkistaa, josko kannettavalla koneellani olisi jotain asemaani todistavia dokumentteja. Tuskin olin saanut koneen auki, kun rouva B karjaisi minulle "Mitä teet?". Kerroin ideani, johon hän vastasi "Et tee sitä ainakaan täällä...!". "Että mitä?", mutisin ihmetellen itsekseni, mutta nöyränä livahdin ovesta ulos. Ruokkivaa kättä ei kannata purra.

Löysin kuin löysinkin koneelta kaksi dokumenttia: GSOM:n kirjeen, jossa he ilmoittavat lähettävänsä minut CBSään opiskelemaan. Alla iso leima. Toisessa dokumentissa minun kerrotaan kuuluvan CBS:n perehdytysviikon "siniseen" ryhmään. Näillä varustautuneena sujahdin takaisin toimistoon, johon oli ehtinyt tulla lukuisia asiakkaita. Jonottelin aikani ja pidin huolta, että oma vuoroni koittaessa rouva B olo kiireinen. Pääsin haluamalleni rouva A:lle, jolle selitin asian näyttäen sähköiset dokumentit. Nämä kelpasivat hänelle erittäin hyvin. Luulen, että hänelle olisi kelvannut vaikka Helsingin kirjastokortti.... :) Tutui olevan itsekin kyllästynyt rouva B:n oikkuihin ja halusi tehdä ehdottomasti toisin, kuin rouva B tekisi.

Maksoin kurssit ja laitoin itseni lisäksi edistyneiden melojien kurssin jonotuslistalle. Kaikki hyvin.

Lopuksi sain käsiini vielä kajakkikurssien koordinaattorin, jonka kanssa juttelinkin sitten lähes 30 minuuttia. Kurssien tasot, varusteet, melontaolosuhteet, opetustaidot ja lisäkurssien tarve tulivat käsitellyiksi ystävällismielisessä turinahetkessä. Lopputuloksena on, että autan häntä Ruotsin kajakkiretkellä pakkaamaan peräkärryn ja toimin (ehkä, kenties, luultavasti) jollakin kurssilla apuohjaajana. ;)

.

Rahanmenoa oppimiseen

.
Rahanmeno oppimiseen on alkanut - kuten odottaa saattoikin.

Ensimmäisellä kurssilla tarvittiin sittenkin luennoitsijoiden tekemään opetusmonistetta, jossa on vaatimattomat nelisensataa sivua+. Kaksiosaisen opuksen (Business strategy in developing countries and emerging markets. 2009. Department of intercultural communication and management. Copenhagen business School) hinta on 10% opiskelija-alennuksen kanssa 456,30 kruunua.

Kurssi on muutenkin lukupainotteinen. Yhteensä luettavia sivuja on 700 - 800. Voi, voi.

Huomenna alkavalle kurssille "European union integration" olen jo hankkinut kirjan (Peterson, J. & Shackleton, M. 2006 The institutions of the European union. 2nd. ed. Oxford) hintaan 224,00 kruunua. Lisäksi kurssille tarvitaan kuusi tapauskuvausta:
  1. Agricultural biotechnology meets international trade: The US-EU GMP Dispute (A). KSG 1832.0. Written by Devereaux, Lawrence and Willians in 2006. Kennedy School of Government.
  2. D. Yoffie and D. Freir, EU Verdict against Microsoft, Harvard Business School, 2004.
  3. The EU’s 13th directive on takeover bids: Unlucky for some. Harvard Business School, 19 November 2002.
  4. Kennedy School of Government, Banana Wars: Challenges to the European Union’s Banana Regime, 1999.
  5. Harvard Business School, Banana War Maneuvers, 2005
  6. A Wider Europe: The Challenge of EU Enlargement, Harvard Business School, January 2, 2003 

Näiden yhteishinta oli kammottavat 534,00 kruunua! Kova saa olla luottamus ja usko kapitalismiin, yksityisomistukseen ja tekijänoikeuksien suojaamiseen, jotta näistäkin paperikopioista viitsii maksaa. Aivan varmasti suurin osa kopioi materiaalit maksamatta niistä mitään.... Oma moraali ei muuta toimintaa kestäisi, semminkin kun olen kustantajan leivissä.

Onneksi opintojen kustannusten kauhistelun ohessa saa nauttia laitoksen rakennuksen arkkitehtuurista!