.
Tultuani Kööpenhaminaan ja majoituttuani asuntooni, otin käyttööni olohuoneessa törröttävän TV- vastaanottimen. Alkuajan iltoina tuijotin kymmenien kanavien valuttamaa massaa, ihmetellen.
Uutisten kertomana maailmalla palaa, järisee, tavaroita putoilee ja taloja räjähtelee. "Tosi"-TV keskittyy ala-arvoiseen röpöttelyyn, kinasteluun ja kiukutteluun. Dokumentit kertovat meille, miten armeijat tuhosivat toisiaan, koirat putoavat kuiluihin (tullakseen pelastuslaitoksen miesten pelastamiksi, sentään) ja tutkimusmatkailijat ryöstivät alkuasukkaita. Elokuvat työntävät räjähdyskaasuja ruudun läpi "sankareiden" survoessa nyrkeillään "pahisten" nenärustoja aivokuoreen. Piirroshahmot nappailevat LSD- pillereitä ja ylensyövät donitseja. (Aivan, jälkimmäinen oli "Simpsons")
Miksi liikkuvien kanavien esittelemä pääsisältö on häiriökäytös ja sen eri muodot? Jos tämä kertoo elämästämme, joka on todellisuutta, tilanne on katastrofaalinen. Jos kuva on toiveajattelua tulevaisuudesta, olemme hukassa. Jos kuitenkin kyse on sen fiktion tuottamisesta, mikä myy, ostaja ei ole oikeassa!
Yhteiskunta rajoittaa meidän sille antamin valtuuksin erilaisten vahingollisten tuotteiden saatavuutta ja käytöstä. Esimerkkeinä nopeusrajoitukset, alkoholin ja tupakan mainontakiellot jne. Miksi elolaatikon sisältöön ei tartuta topakammin? Kuvan ja äänen yhteisvaikutus on tunnetusti voimakas muuttaen ajatusrakenteitamme. Mitä hyvää ja yhteiskuntaa rakentavaa saadaan aikaiseksi tuuppaamalla moista sontaa vastaanottimiin?
Pari päivää sitten sujautin kaukosäätimet kaappiin ja revin latteiden sähköjohdot irti seinästä. Nyt nukun paljon paremmin!
.
