lauantai 1. marraskuuta 2008

Maanantai 27.10.2008 ilta

.
Kirjoitan tätä viestiä lauantaina 1.11.2008. Kulunut viikko on ollut kiireinen mutta vilkas. Blogin kanssa on ollut vähän sama tilanne kuin viimeisimmän rähinän aikaa sotapäiväkirjojen osalla. Kun taistelutilanne oli kiivaimmillaan, tekstiä tuli tuotettua vähiten. Hiljaisina hetkinä oli aikaa kuvailla maisemia, lintusia ja tapahtumia. Blogissani lintuset ovat jääneet vähälle.

Luin muuten väitteen, jonka mukaan 1300- luvulta eteenpäin Venäjän ja Suomen nykyisen alueen hallitsijoiden välillä on käyty sotia keskimäärin joka 7. vuosi...! Pidetään kiinni niistä rypäle- ja tytärammuksista, kuten nyt fiksusti tehtiinkin sotilaspoliittinen päätös. Viisainta olisi kaivaa ne porapatruunoiden painosytyttimetkin varastoista takaisin koulutuskäyttön. Osaisiko joku kertoa minulle, millä tavalla maailma on ollut turvallisempi paikka yksipuolisen henkilömiinakieltomme jälkeen? Sanon yksipuolisen, sillä ainoa todellinen vastapuoli ei tähän älyttömyyteen ole lähtenyt mukaan.

Maanantaina 27.10.2008 venäjäntunnin ja pyörityshikoilun jälkeen kävin siistiytymässä asuntolalla. Suihketta kainaloon, puhtaat alusvaatteet reppuun ja kohti Petro Palacea. Prinsessan juna tuli kaupunkiin iltayöllä ja halusin olla häntä kukkien kanssa vastassa hotellin aulassa. Edellisessä lauseessa on muuten tekninen virhe. En käytä ponnekaasullisia deodorantteja!

Saavuttuani perille hieman myöhässä, kysyin vastaanotossa hienosti venäjäksi, josko vaimoni on jo tullut. Kahdenkin syyn takia valitettavasti näin ei ollut. Ensimmäinen syy oli luonnollisesti se, että en päässyt heti tapaamaan Prinsessaa.
Toinen syy olla "pahoillaan olooni" oli se, että yksinkertaisen vastauksen sijaan sain vastaani piiiitkän venäjänkielisen kysymys-kommenttilauseen. Jota en tietenkään ymmärtänyt.... Tein antropologisesti ja etnologisesti kiistellyn kielenvaihtoteorian mukaisen peliliikkeen vaihtaen kieleni englanniksi. Näin sain enemmän tietoa tapahtumista; ryhmä ei ollut vielä saapunut hotellille.

Odottelin hetken aikaa hotellin baarissa lueskellen (???) venäjänkielistä sanomalehteä. Ryhmän saapuessa pääsin ottamaan Hänet vastaan, ojentamaan ujosti kukat ja pitämään huolta siitä, että Pietariin kannatti tulla... Kamera nousee ylöspäin ja kuvaa heiluvia männynlatvoja. :)
.

Ei kommentteja: