perjantai 5. joulukuuta 2008

Kehä 3:n konsultaatiota

.
Eräs suomalainen liiketoimintakonsultaatiota harrastava organisaatio otti minuun yhteyttä viime viikolla ja ehdotti yhteistyötä. Sovin käynnin kuluvalle perjantaille (5.12.2008) saadakseni lisätietoja.

Ao. taholla on rakenteilla erään teknologiasektorin pitempiaikainen kehityshanke, johon he tarvitsevat ulkopuolista apua. Keskustelimme mahdollisuuksista, jonka lopputuloksena he tarjosivat minulle konsultaatioprojektia hankkeen tukemiseksi.

Valitettavasti ajankohta on vähän heikko, sillä meillä teetetään paikallisen yliopiston lopputenttejä joulu-tammikuussa. Pitää tuumailla, miten asiaa voidaan hoitaa.

Hanke-esittely itsessään oli - mielenkiintoinen. Kaksi venäläistä henkilöä kertoi aiheesta. Ilman minkäälaista johdantoa, he menivät suoraan hankkeeseen vaihdellen sujuvasti nippelitiedoista kokonaiskuvaan, aivan pieniin yksityiskohtiin ja takaisin helikopterinäkökulmaan. Lopussa jouduin kysymään ihan peruskysymyksenä "hieno juttu, mutta miten tämä liittyy minuun?". Tilanne oli vähän sama, kuin jos tarkoituksena olisi puhua tiesuunnittelukonsultin kanssa kehä 3:n liikennesuunnittelusta, mutta hanke-esittelyssä puhuttaisiin pelkästään Lahdentien rampista ja liikennemerkkien sijoittelusta.... :)

Meitä suomalaisia moititaan siitä, että menemme liian suoraan asiaan ilman pikkuisen puhumista (a.k.a. small talk). Tässä tapauksessa venäläiset kuitenkin onnistuivat vielä paremmin!

Jottei kuitenkaan totuus unohtuisi, mielenkiintoinen hanke ja miellyttäviä henkilöitä! Toivottavasti saamme yhteistyötä aikaiseksi.
.