.
Tämä artikkeli on ensimmäinen osa sarjassa, jossa tarkastelen opiskelua, yksilöä, koulutuspalvelujen tuottajia ja yhteiskuntaa rooleina, eri tasoilla ja dynaamisen verkoston solmuina.
Yhteiskunnan ja yksilön kohtaaminen tapahtuu usealla tasolla, joista yksi on työsuhde. Yksilö lähestyy työnantajaa sijoitusmielessä. Hänellä on tarjottavanaan ammattitaitoa, jota yritys tarvitsee. Työnantajalle antamalleen ajalle, eli sijoittamalleen osaamispääomalle, yksilö vaatii tuottoa. Tämä tuotto näyttäytyy palkkana, erilaisina etuina, mahdollisuutena päästä osalliseksi yhteisöstä jne. Yksinkertaistetussa mallissa yrityksellä ei ole syytä kouluttaa yksilöä. Jos yksilö itse haluaa nostaa kiinnostavuuttaan työsuhteiden vaihtomarkkinoilla, hän voi lisätä ammattitaitoaan omalla kustannuksellaan. Tällä hän voi korottaa sijoitukselleen vaatimaansa tuottoa, eli esim. palkkavaatimusta.
Yksilö hankkii koulutuksen toisilla vaihtomarkkinoilla, koulutusmarkkinoilla. Osaamispääomaa tuotetaan ammatillisessa koulutuksessa (AK). AK:si lasken tässä tapauksessa suomalaisessa kontekstissa ammattikoulut, ammatilliset oppilaitokset, AMKt ja yliopistot.
AKn tarjoajat eivät toimi maailmanlaajuisesti hyväntekeväisyysperiaatteella, vaan liiketoimintana. Ne vaativat tarjoamalleen palvelulle korvauksen liiketoimintasopimuksen mukaisesti. Joissain tapauksissa tämä korvaus on rahallinen. Toisissa tapauksissa yhteiskunta vaatii yksilön korvaavan koulutuksen osallistumalla yhteiskunnan ylläpitoon ja kehittämiseen ollessaan työelämässä.
Sopimus asettaa AK:lle tuottajan ja myyjän roolit. Yksilölle, opiskelijalle, tulevat ostajan ja kuluttajan roolit. Opiskelija on siis asiakas.
Yliopistotasolla tämä tarkoittaa, että myyjä tarjoaa koulutuspalveluja esimerkiksi tuottamalla kursseja, hankkimalla luennoitsijoita, tarjoamalla opinnäytteiden ohjauspalveluja, arvoimalla asiakkaiden osaamista, järjestämällä yhteisiä sosiaalisia tilaisuuksia ja myöntämällä tutkintoja.
Asiakas valitsee palvelutarjonnasta hänen haluamansa osat ja kuluttaa niitä. Kääntäen, asiakas ei osta ja kuluta palveluja, joita hän ei katso tarvitsevansa. Palveluja, joista hän ei koe olevan hyötyä sijoittaessaan ammattitaitoaan työmarkkinoille. Tai joita hän ei asiakkaana yksinkertaisesti halua.
Myyjä ei tuota palveluja hyvää hyvyyttään vaan liiketoimintana. Asiakas ei kuluta hyvää hyvyyttään tai säälistä, vaan vaihtosuhteen ostajana. Terveessä liiketoimintasuhteessa kumpikaan osapuoli ei sääli toistaan, vaan neuvottelee itselleen suurimman mahdollisen hyödyn.
Tämä malli selkeyttää yksilön ja AK rooleja. Se antaa mahdollisuuden valita järkeviä toimintatapoja erilaisissa reaalimaailman tilanteissa, asettaa rooliodotukset kohdalleen ja toimii valtasuhteen tarkastelun apuna.
Seuraavassa osassa tulen tarkastelemaan yksiön, koulutuksen tuottajan ja yhteiskunnan vaihtosuhdetta taloudellisesta näkökulmasta.
.
