torstai 6. elokuuta 2009

Lokkisota

.
Helsingissä on pohdittu useaan otteeseen lokkien käytöstä Kauppatorilla. Ryökäleet sieppaavat ruokia ihmisten käsistä ja mellastavat kuin teinit konsanaan.

Missä ongelma, siellä liiketoimintamahdollisuus!

Yksittäinen henkilö voisi tehdä hieman liiketoimintaa seuraavasti "lokkipoliisina", joka hätistelee lokkeja kauemmaksi:
  • päälle kirkkaat ja näkyvät liivit, joissa lukee "Lokkipolliisi". Liiveissä muovitasku etu- ja takapuolella mainoksia varten
  • torialueen kauppiaille (vast.) myydään mainostilaa liiveistä 25€/ päivä per puoli, yhteensä 50 euroa / päivä
  • henkilö liikkuu torin alueella tukevan ongenvavan (vast.) kanssa hätyyttäen lokkeja pois toriaikana
Ensimmäisinä päivinä liiveihin ei tarvitse myydä mainostilaa, vaan antaa kysynnän kohdata tarjonta luonnollisesti. Näinä päivinä liiveissä on teksti "Tämä mainostila vuokrattavana, soita ######".

Näkyvyys on taattu ja mainostajat saavat haluamaansa. Lokit oppivat nopeasti väistämän lokkipoliisia, jolloin tilanne rauhoittuu ainakin tilapäisesti. Koska lokkeja ei vahingoiteta fyysisesti, ei ongelmia pitäisi tulla.
.

keskiviikko 5. elokuuta 2009

PolarTrainer Pro 5

.
Olen pitänyt harjoitusten syketiedostoja tallessa PolarTrainer Pro 5- ohjelmalla kotikoneellani. Koska Tanskaan lähtee vain kannettava kone, asensin saman ohjelman sille. Toivottavasti voin lähettää tallennetut tiedostot kotiin sähköpostilla. Näin saan kaikki tulevaisuudenkin harjoitukset samaan tietokantaan vanhojen kanssa.

Tein eilen 3 x 1000 juoksuvetoja ja tarkastelin edellisen kisan allan tehtyjä vastaavia vetoja. Vauhti on himpun verran kovempi, joten Kuopioon voin lähteä luottavaisin mielin!
.

Tapaaminen gradun takia

.
Kävin tapaamassa gradun kohdeyrityksen strategiajohtajaa. Esittelin hänelle gradun aiheen ja gradusta saatavan hyödyn yrityksen näkökulmasta. Pyysin johtajalta:
  • hyväksyntää gradun tekemiselle yrityksessä
  • ideointia neljästä yrityksen omistamasta P&K- sektorin sähköistä liiketoimintaa tekevästä tytäryhtiöstä
  • mahdollisuutta avata ovia ao. tytäryrityksiin
Hän suhtautui hankkeeseen myönteisesti ja lupasi palata asiaa viikon kuluessa. Pyrin kontaktoimaan tytäryritysten toimitusjohtajat ennen Tanskaan menoani.
.

tiistai 4. elokuuta 2009

Tanskan "ystävä"

.
Kööpenhamina (CBS) on viimeinkin antanut tietooni "ystävän" (buddy) yhteystiedot. Hän ottikin jo yhteyttä sähköpostilla, ja valitteli, ettei ole saanut CBSn kansainväliseltä toimistolta kaikkia tietojani, kuten asuntoni osoitetta.

Onneksi minä olen tietoinen asunnostani itse, ja olen ollut suoraan yhteydessä vuokranantajaan. Hänhän tulee minua suoraan asunnolle vastaan torstai-iltana, kun ajan autolla kaupunkiin. Näin buddyn ei tarvitse tulla minua vastaan. Toivon kuitenkin, että buddy voi auttaa minua perjantaina yliopistolla ja sitten syyskuun alussa, kun opinnot varsinaisesti käynnistyvät.
.

Triathlonin SM- kisa verkossa

.
YLE Urheilu näköjään näyttää Kuopion SM-lähdöt internetissä klo 14.45.

Kilpailu on katsottavissa osoitteessa: www.yle.fi/urheilu

Tervemenoa katsomaan ja kannustamaan kotikatsomosta! Vaikkakin oma masters-sarja onkin jo tuolloin matkansa tehnyt.
.

Suku on paras

.
Männäviikonloppuna osallistuin sukukokoukseen Savon suunnalla. Tämä sukuhaara pitää tapaamisiaan kolmen vuoden välein. Oli mukava käydä jutustelemassa eri-ikäisten sukulaisten kanssa, päivttää kuulumisia ja nauttia Savonlinnan seudun luonnosta.

Samassa yhteydessä päätimme pitää seuraavan tapaamisen jälleen kolmen vuoden päästä. Tällä kertaa olen yksi järjestävän seuran edustajista, joten pääsen vaikuttamaan yhteydenpiden kehittämiseen.

Toimikunnallemme annettiin ideoita tulevaisuun suunnasta. Varsinkin kaksi asiaa nousi esille: sähköinen viestintä ja tapaavan joukon laajentaminen.

Viestintä

Sähköisen viestinnän puolelle luonnollinen idea oli kotisivujen perustaminen. Olisihan se mukavaa nähdä valokuvia sukulaisista, lukea suvun tapahtmien kuvauksia ja sukulaiset voisivat päivittää tietojaan sähköisesti sukututkimuksen tarpeisiin. Mutta, mutta...

Ensimmäinen asia on pohtia, miksi kotisivut nostettaisiin pystyyn. Kysymyksiä ovat:
  • kuka käyttää
  • miksi, mitä haetaan
  • mistä käytetään
Sivut on helppo luoda, mutta niiden käyttö onnistuu vain, jos sivujen teko on suunniteltu kunnolla. Huonoja sivuja ei kukaan jaksa käyttää. Toinen asia pohtia, kuka sivut ylläpitää. Sivujen eliniän aikana suurimmat kustannukset (eli resurssien käyttö) tulevat ylläpidosta ja kehittämisestä. Alkuperäinen tekeminen on helppoa ja halpaa. Ja usein turhaa...

Kun verkossa lisäksi liikkuu kaikensorttista väkeä, ei kenties ole kaikken viisainta työntää näkyville kuvia, ja henkilötietoja. Jokainen sivusto on suojausmekanismeista huolimatta yhtä julkinen kuin Hesarin etusivu. Kuka haluaa saada lapsensa nakukuvan aviisin paraatipaikalle?

Kolmas asia, joka tulee mieleeni, liittyy sukututkimuksen avustamiseen sähköisen tiedonsyötön kautta. Jos näin tehdään, tietojen oikeellisuus, ajantasaisuus jne. vovati nousta kynnyskysymykseksi. Voidaanko luottaa siihen, että Kolumbiasta annettu tieto äidinsiskonserkunpikkutädin isoisän sukulaisuudesta on todellinen ja varteenotettava? Entä miten tiedot suojataan varkauksilta?

Viimeinen asia on oikeus ylläpitää henkilörekisteriä. Jos sivustolla on henkilötietoja, laki varmaan määrittelee oikeuksia ja velvollisuuksia näiden tietojen tallentamisesta ja ylläpidosta. Mutkia voi tulla.

Laajennus

Nyt tapaaminen on ollut käytännössä tietyn sisarusparven sukulaisten sisäinen puuha. Kaikki tuntevat toisensa ja mukavaa on ollut.

Uutena asiana esille tuli tapaamiskutsun laajentaminen kolme sukupolvea taaksepäin eläneen miehen jälkeläisiin. Samalla seura rekisteröitäisiin ja virallistettaisiin. Tehtäisiin sukuvaakunaa ja nostettaisiin esiin porvarillisia henkisiä perintöjä.

Tulisi mahtiponteisuutta ja laajuutta lisää, totta. Mutta haluavatko alkuperäisen sukujuhlan järjestäjät tätä? Ettei "vallankumous vain söisi lapsiaan"....
.

Berlinin maraton

.
Olin varannut lentoliput Helsinki - Riika - Berlin ja takaisin syyskuussa pidettävää Berlinin maratonia varten. Tehdessäni varausta en vielä tiennyt, että asuisinkin syksyn Kööpenhaminassa. Näytti pahasti siltä, että lentoliput jäisivät käyttämättä. Olisihan ollut enemmän kuin hassua, ja ekologisesti typerää, lentää Helsinkiin matkatessaan Kööpenhaminan eteläpuolelle Berliniin.

Onneksi AirBaltic ilmoitti peruuttaneensa lennon, joten sain rahat takaisin! Tilalle varasin SAS:in lennolle liput välille Kööpenhamina - Berliini (Tegel). Näin se joskus onnistuu!

Tänään sain maratonjärjestäjiltä vahvistuksen osallistumisestani. Kilpailunumeroni on 24146. Vahvistusdokumentilla voi hakea ajanottosirun, ja muut kilpailutavarat, Tempelhof:in lentokentältä.

Viikko vielä, ja sitten aloitan maratonharjoittelun. Aikatavoiteenihan on 03:59:00. Jo alkaa jännittämään.
.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Vaellusnäkymiä

.
Vaelluksella otettiin yhteensä lähes 500 kuvaa. Alla pari valittua.

Meri-Alpit ovat alueena upeita. Niiden läpi kulkee kaksikin merkittyä vaellusreittiä, GR5 ja GR52. Vuoriston läpi kulkevat solat pakottavat kulkijat tehokkaasti reiteille. Niiltä poikkeaminen vaatii kovaa työtä ja monesti teknisiä varusteita.

Alueella on myös "Ihmeiden laakso", "Vallée des Merveilles". Ukkosta ja salamia päälleen keräävä laakso on ollut tuhansia vuosia sitten pyhä paikka, jonne shamaanit ovat kaivertaneet kiviin merkkejään. Alueelle joutuu kävelemään, joka on pelkästään hyvä asia. Näin alue säilyy (toivottavasti) paremmassa kunnossa, sekä historian kokemiseen pääsee valmistautumaan fyysisen tekemisen kautta.

Reitillä yövyimme pääosin vuoristomajoissa. Näistä saa nukkumapaikan, illallista, aamupalaa sekä matkaevästä. Tämä oli ensimmäinen vaellus, jolla olen syönyt iltaisin neljän tai viiden ruokalajin aterioita!

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Pitkästä aikaa

.
Edellinen kirjoitelmani on päivätty 1.7.2009. Jokohan olisi aika päivittää verkkolokiani? Varsinkin kun eri puolilta saan puolikätkettyjä viestejä, joissa toivotaan uutisia...

Vaellus

Ranskan vaellusloma onnistui yli odotusten. Parin viikon aikana kävelin Prinsessan kanssa linnuntietä reilut 120 km. Nousumetrit jäi laskematta, mutta ne kertoisivat reitistä enemmän kuin edetyt kilometrit. Korkein kohta oli noin 2600 m, ja suurin yksittäisen päivän nousu hieman yli 2000 m. Nousut sinäänsä eivät olleet kuin raskaita. Pahempia olivat laskut, jotka rassasivat jalkoja pahemman kerran.

Yritän syöttää muutaman valokuvan nähtäväksi piakkoin.

Tanska

Vaihto-oppilasaika Tanskassa lähenee. Olen saanut Kööpenhaminasta CBS:ltä tiedon asunnostani. Saan vuokrattua 58 neliömetrin kerrostalohuoneiston omaan käyttööni. Yliopistolle tulee matkaa noin 1 km, joten pystyn kävelemään tai pyöräilemään väliä. Kuukausivuokra on 5100 kruunua.

CBS vaatii, että siirrän kirjani Suomesta Tanskaan. Ilmeisesti lähinnä sairausvakuutuksen takia. Kävin tänään maistaraatissa tekemässä maastamuuttoilmoituksen, jonka lisäksi käyn Tanskassa tekemässä maahanmuuttoilmoituksen. Virallisesti olen nyt ilmoittanut muuttavani vakituisesti ulkomaille 26.8. alkaen. Saan Tanskasta henkilöllisyystunnuksen ja minusta tulee Tanskan sudeettisuomalainen.

Kuntoilua

Harjoittelu triathlonin pikamatkojen SM- kisoihin on jatkunut kohtuullisen säännöllisesti. Aikaa on kaksi viikkoa, joista viimeinen on keventävää harjoittelua. Viimeviikko, samoin kuin tämäkin viikko, on ollut tehollisesti ja määrällisesti aika raskas. Männäviikolla tuli 11 harjoitustuntia. Useimpina päivinä tein kaksi harjoitusta. Mielessä pyörii lähinnä se, että onneksi kisan jälkeen pääsee vähentämään harjoittelua..! Tosin heti perään pitää aloittaa Berlinin maratonin harjoittelu.

SM- kisaa varten liityin Helsinki Triathlon- seuraan ja hankin Suomen Triathlonliiton kilpailulisenssin.

Olette kaikki tervetulleita kannustamaan minua (ja muita kilpailijoita) Kuopion Väinölänniemelle la 8.8.2009 kello 12.30!!!

Gradu

Tulevalla viikolla käyn tapaamassa gradun kohdeyrityksen strategiajohtajaa. Pyrin saamaan häneltä luvan ja ovenavauksen yrityksen sisällä tapahtuvaan tiedonkeruuseen. Johtajan sihteeri mainitsi, että minun pitää allekirjoittaa salassapitosopimus. Toivottavasti se ei ole niin tiukka, etten voi kirjoittaa mitään itse graduun.

Melonta

Elokuussa lähden Prinsessan kanssa vesileikkeihin. Hangossa on viikonlopun mittainen merimelontatapahtuma, jossa saamme harjoitella pari päivää kajakin käsittelyä ohjatusti. Samassa yhteydessä on BCU (British Canoe Union) 2/3 tähden kurssi ja näyttökoe. Saamme harjoitella pienryhmässä 1,5 päivää kanotin ja kajakin käsittelyä, jonka perään voimme yrittää suorittaa viisiportaisella asteikolla toisen tai kolmannen tason taitokokeen suorittamista.
.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Urheiluseuran jäsenyys & myöhästynyt meno Tanskaan

.
SM-kisat

Voidakseni osallistua elokuussa pikamatkojen SM-kisoihin, tulee minun hankkia Suomen Triathlonliiton kilpailulisenssi. Tämä taas puolestaan vaatii jonkin seuran jäsenyyttä. Niinpä liityin 30.6.2009 Helsinki Triathlon:iin.

Meno Tanskaan

Henkilökohtaisista syistä en pääse lähtemään Tanskaan ennenkuin keskiviikkona 26.8.2009 iltalaivalla. Olen Tukholmassa torstaiaamuna valmiina ajamaan Ruotsin halki. Kööpenhaminaan ehdin torstaina 27.8. illalla. Tämän tulotiedon olen ilmoittanut sähköpostilla CBS:n antamiin pariin osoitteeseen.
.

maanantai 29. kesäkuuta 2009

Kiitos, professori Pihkala!

.
Lähetin professori Timo Pihkalalle pyynnön saada lisätietoja "Strategic management of growth"- tenttivastausteni arvostelusta. Hän lähettikin nopeasti pitkän ja hyvin seikkaperäisen vastauksen. Siinä hän purki vastauksiani pääkohtiin ja kertoi arvosteluajattelustaan. En usko, että kukaan muu luennoitsijoistamme olisi vaivautunut moiseen.

Kiitos, herra Pihkala! Tämä oli loistavaa oppijan oppimista tukevaa työtä.

Vaikken olekaan tyytyväinen, olen vakuuttunut, että hän on ajatusta käyttäen paneutunut vastauksiini. En näköjään ollut aivan terävimmilläni kysymyksiin vastatessani. Olen onnistunut toimimaan kuin poliitikko - olen vastannut reippaasti, mutta eri kysymyksiin, kuin mitä on esitetty. :)

Jos haluan parantaa suoritustani, on ensimmäinen mahdollinen ajankohta vasta keväällä 2010. Katsotaan nyt, mitä teen.. :/

"Aina ei voi voittaa. Mutta kun tulisi edes joskus toiseksi."
.

Kesätouhuja ja vähän tenttejä

.
Kesä on valunut eteenpäin, vaikken ole muka mitään tehnyt.

Olen yrittänyt pitää huolta siitä, että kotona ollessani teen päivittäin ruoat ja siivoan asunnon, kun Prinsessa reppana huhkii ansiotöitä. Ihan en ole tavoitteeseeni päässyt, mutta yritys on kova :)

Muita kesäkuussa tapahtuneita asioista:
  • sukulaisia on saatu miehelään. Häät olivat leppoisat, hyvin järjestetyt, vauhdikkaat ja hempeät. Kiitos niistä!
  • melontaa on harjoiteltu. Seuran Melakoulun eri osiot ovat antaneet uusia tietoja ja taitoja. Viisi iltaa ovat käsitelleet pelastamista/ pelastautumista, suunnistusta, kajakkien varusteita, melontatekniikkaa sekä lähivesien melontareittejä.
  • pyörää ulkoilutettu. Reipasvauhtinen pyörälenkki pistää jalat mukavasti liikkeelle. Vedot puolestaan saavat koko elimistön huutamaan "Apua!". Herkullinen laji.
  • meressä uitu. Merivesi on lämmennyt lähes 20- asteeseen. Uintiharjoittelu aaltojen joukossa on hassun tuntuista. Sameahko merivesi luo oman mystisen viehätyksensä. Parasta sitten siivutetun leivän!
  • lenkkikenkiä käytetty. Tuttua touhua. Yksi kenkäpari on menossa vaihtoon, koska vaimennuskyky heikkenee pohjissa ripeää tahtia. Kengät kestävät käytössäni noin reilun vuoden, huomaan.
  • Ranskan vaellusta valmisteltu. Kaksi viikoa Mercantour:in alueella odottaa heinäkuun alussa.Kävelemme Larche:sta Nizzaan oheisen kartan reittiä. Korkein kohta on noin 2700 m, alin 0 m Välimeren rannassa. Tästä tulee hieno juttu!









  • kirjoja luettu.Varsinkin ranskalaiset (Fred Vargas) ja ruotsalaiset (Henning Mankel, Stieg Larsson) dekkaristit ovat saaneet suosioni.
Näitä kesäasioita, en sen kummempaa. Mutta kiirettä pitää. Kun on aikaa, montaa asiaa haluaisi tehdä. Eikä kuitenkaan kaikkea ehdi.

Tenttituloksia

Muiden asioiden lisäksi olen tenttituloksiakin kauhistelut. "International high technology marketing"- kurssin arvosana oli ilmestynyt LUT:in sähköiseen järjestelmään. Siitä kurssista sain viitosen (5).

Hämmennystä sen sijaan herättää tänäaamuna huomaamani "Strategic management of growth"- kurssin arvosana, joka on 2?! Jotenkin en ole tuota aikaisemmin huomannut. Ja täytyy myöntää, että olen varsin ihmeissäni. Pitänee ottaa asiasta selvää vähän tarkemmin.

Kisailua

Kävin kisaamassa toisen pikamatkan tri-kilpailun 23.6. Vantaan Kuusijärvellä. Tälläkertaa suoritus meni suunnitelman mukaan! Kaikki osasuoritukset tuntuivat lähestulkoon rennoilta (ja pahoilta).

Loppuaika oli 1:18:27, joten paransin aikaani yli viisi minuuttia!

Seuraava tavoite on aikaisemminkin mainitsemani pikamatkan SM-kilpailu Kuopiossa elokuussa. Tavoitteeni on parantaa aikaani edelleen, edes 1:18:00 alle.
.

lauantai 20. kesäkuuta 2009

Juhannusyön melonta

.
Juhannusaaton ilta kutsui viettämään yötöntä yötä Helsingin keskustaan - meloen. Lähdimme noin kello 20.00 Marjaniemen Koivuniemestä kohti Tervasaarta. Mustikkamaan edustan kovan tuulen ja aallokon takia muutimme kuitenkin reittisuunnitelmaa ja kiersimme Mustikkamaan jälkeen Kulosaaren. Takaisin majalla olimme aika tarkkaan puoleltä öin.





Hämärtyvä kaupunki katuvaloineen oli hienoa katseltavaa mereltä käsin. Nukkuvat linnut mattolaitureilla ja keskellä tyyniä lahtia olivat rauhoittavia katseltavia. Adrenaliinin puolestaan sai kiertämään Kruunuvuorenselältä puhaltanut lounaistuuli, jonka nopeus oli ehkä 15 m/s. Aallot olivat parhaimmillaan toistametriä korkeita. Kaikki melontataidot tulivat käyttöön... :)

Maatauon pidimme Hopeasalmen sillan alla pienessä rantalehdossa. Mukaanotetut tuoreet porkkana-suolapähkinäsämpylät maistuivat mukavilta kuuman hunajaveden kera.





Rannoilla näkyi jonkinverran Mittumaaria viettäviä nuoria. Kivennokalla oli uimarannalla menossa tanssit, joiden yhteydessä oli sytytetty pieni kokko. Muita tulia ei näkynyt, mitä nyt teinit olivat sytyttäneet nuotion Roihuvuoren - Herttoniemen välisen pyörätien varteen nuotion käyttäen puiston puita klapeina... :/

Melontamatkaa tuli neljän tunnin aikana yhteensä 16,2 kilometriä.

Huonomminkin voisi juhannuksensa käyttää!
.

torstai 18. kesäkuuta 2009

Opiskelurintamalta

.
Opiskelupuolella on edelleen ollut hiljaista. Joitakin pieniä asioita on kuitenkin tapahtunut

Apuraha

17.6. sain LUTista sähköpostin, jossa vaihtoon lähteviä kehoitettiin lähettämään henkilökohtaiset tiedot sekä pankki- et yhteystiedot apurahahakemusten liitteeksi. Kaikki hakemukset ovat menossa yliopiston rehtorille hyväksyttäväksi. Hyväksynnän jälkeen Certia, jolle LUT on ulkoistanut rahaliikenteen, maksaa vaihtoapurahoja jonkin aikataulun mukaisesti.

Tämä oli ilahduttava tieto, sillä vaihto-oppilasajasta tulee pakostakin ylimääräisiä kuluja Suomessa asumiseen verrattuna.

Kysely

LUT lähetti kaikille MITIM 2010- opiskelijoille kyselyn menneen lukukauteen liittyen. Saimme palautteen 10.6., jossa järjestävä seura kommenoi palautetta ja kertoi, miten muutostoiveisiin on reagoitu.

Näin asioiden pitääkin mennä: kun kysytään palautetta, siihen pitää reagoida ja antaa vastaajille tietoa takaisinpäin.

Hyvin LUT hoitaa osansa!

Harmittavaa on, että vain yhdeksän opiskelijaa oli palauttanut kyselyn. On turha valittaa olosuhteista, jos palautekanavia ei käytetä! Oman mielipiteen ilmaisu on demokraattisessa yhteiskunnassa vaikuttamisväylä, jota ei kannata ohittaa. Jälleen vähemmistö pääsee osaksi päätöksentekoa, ja enemmistö murjottaa... :)

Tenttituloksia

Reippaasti myöhässä, mutta sentään ennen kesäkuun loppua, tuli "Economics of innovation and intellectual capital"- kurssin tulos. Sain arvosanaksi 4. Ihan kelvollinen suoritus, mutta olisin toivonut vähän parempaa arvosanaa... Tentti oli, kuten arvoisa lukija muistanee, varsin laaja. Kirjoitin tentistä aikanaan osoitteeseen http://mitim-lut.blogspot.com/2009/05/tentti-takana.html
Jossain vaiheessa olisi mielenkiintoinen nähdä tenttipaperin arvostelu tarkemminkin.

MITIM 2009 valmistuu

Helsingin Sanomat uutisoi 18.6.2009, että MITIM 2009 opiskelijat ovat puolustaneet gradujaan väitöstilaisuudessa. Hienoa, että he ovat päässeet opintojensa loppuvaiheisiin.

Onnea kaikille valmistuville jo etukäteen!!
.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Rykäisyvideo

.
Ohessa Prinsessan kanssa yhdessä tekemäni videokooste 9.6.2009 Rykäisystäni.

.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Triathlonkisat

.
Kun opinnot ovat tauolle, ei verkkolokiin tule kirjoiteltua läheskään samaa määrää asiaa kuin lukuvauoden aikana. Koetetaan nyt kuitenkin tuottaa edes kerran viikossa tietoa tapahtumista ja sattumuksista.

Triathlon-kisat

Tiistaina 9.6. osallistuin paljon mainostamaani elämäni ensimmäiseen pikamatkan triathlon-kilpailuun. Pikamatka tarkoittaa 750 metrin uintia, 20 kilometrin pyöräilyä ja 5 kilometrin juoksua.

Keli oli sateisen viileä. Ilma oli puistattavat 11 astetta, mutta kisapaikan Vantaan Kuusijärven vesi oli sentään 15 astetta.

Saavuin huoltajani kanssa paikalle tuntia ennen kilpailu alkua. Aloitin lämmittelyn käänteisessä järjestyksessä. Ensin varttituntia juoksua tihkusateessa, jonka päälle pyöräilyä muutama kilometri vesisateessa. Tämän jälkeen aloitin varusteiden sijoittelun vaihtopaikalle pienen kuusikon sisään. Näin sain kengät ja muut kuivanapidettävät varusesineet sateensuojaan.

Märkäpuvun pukemisen jälkeen ajattelin käydä lämmittelemässä uimallakin, mutta tällä kohtaa tein ratkaisevan virheen, enkä mennytkään veteen. Vesi tuntui liian kylmältä, joten otin lämpöjä rannalla venyttelyn yhteydessä. Samalla kuuntelin kilpailuohjeistusta.

Pari minuuttia ennen kilpailun alkua painuin veteen ja otin muutamia vetoja rannan tuntumassa. Itse lähtöön sijoittauduin pääryhmän taakse ja sivulle, etten jäisi nopeampien uimareiden alle ja tönityksi.

Alkumerkin kuultuani painoin kelloni käyntiin ja aloitin ryhmän mukana alkukiihdytyksen. Tässä tuli uinnin seuraava virhe: sain elimistön maitohapoille ensimmäisten kymmenien sekuntien aikana. Edessäni aloitti pari uimaria hitaammin kuin minä, joita onneton lähdin vielä kiertämään reipasta vauhtia saaden aikaiseksi happivelkaa.

Pian lähdön jälkeen huomasin, että joukko hajaantuu kolmeen osaan: kärki irtosi reipasta vauhtia, pääjoukko veteli rauhallisemmin vapaauinnilla, kun taas perään jää erilaisia rinta-/koira-/perhosuintityylejä yhdistelevä ryhmä. Itse olin pääjoukossa, ja ajattelin hidastaa uintiani, koska en ollutkaan jäämässä viimeiseksi. Vaan tämäpä ei onnistunutkaan. Tai sain vauhtia hidastettua, mutta elimistöni ei laskenutkaan tehoa. Sydän paukutti korkeilla kierroksilla, happivelka kasvoi enkä saanut rauhallisesta rytmistä kiinni alkuunkaan. Tässä vaiheessa huomasin kolmannen virheeni: päivän syönnit. Olin onneton nauttinut lounaalla kananmunia, jonka lisäksi iltapäivällä olin syönyt tekemiäni liian raskaita energiapatukoita. Nämä ainesosat eivät olleet sulaneet vatsassa, vaan ruoansulatuselimistössä oli kovasti ähky olo. Tämä hankaloitti hengittämistä entisestään!

Virhesaldo alkoi olla varsin mittava:
  • väärä ruokavalio -> ähky -> hengitysvaikeudet
  • ei lämmittelyä uimalla -> kylmä vesi hankaloitti hengittämistä ja teki siitä pinnallisen
  • liian kova alku -> happivaje
  • lihakset maitohapoilla -> suuri hapen tarve
Nämä yhdessä aloittivat itseään voimistavan kierteen, koska sydän nosti jatkuvasti kierroksiaan. Tämän huomasin jäljestäpäin sykemittarin tiedostoa tutkittuani.

Kierre alkoi viemään minua hiljalleen pakokauhuun, koska tunsin, etten (muka) saa riittävästi ilmaa. Järven tumma vesi teki oman osansa, koska näkyvyys oli erittäin heikko. Yritin uida selälläni saadakseni ilmaa, mutta selkäuinti hengästytti entistä enemmän...

Kulminaatio oli lähes varma tunne siitä, että hukun keskelle järveä.

Onneksi (tai epäonneksi) kilpailussa ei ollut turvavenettä. Jos se olisi ollut saatavilla, olisin päästänyt itseni kauhunsekaisesta rintauinniksi muuttuneesta selviytymiskappailusta pyytämällä sen vierelleni keskeyttääkseni. Nyt ainoa vaihtoehto oli uida vastarannalle ja keskeyttää siellä.

Saatuani itseni rannan tuntumaan ja jalan rantamutaan, katosi kuitenkin selviytymiseen pakottava tunne saman tien. Pohdin muutaman hetken kaikkia niitä satoja tunteja, jotka olin talven mittaan laittanut harjoitteluun. Takana oli ollut viimeisen puolen vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia viikossa juoksua, pyöräilyä, uintia, punttisalia, venyttelyä ja tiedon hankkimista. Tähänkö se nyt jäisi?

Pirskutarallaa, tuumasin, ja ponnistin itseni uintiin rannan myötäisesti. Uinti ei edelleenkään ollut rentoa, mutta pääsin sentään vapaauinnilla eteeenpäin. Ensimmäisellä kääntöpoijulla happivelka palasi osittain, ja jouduin toisella suoralla uimaan pitkä siivun rintauintia. Toisessa poijissa jouduin jopa roikkumaan hetken saadakseni hengityksen tasaantumaan.

Kaikesta huolimatta taistelin itseni rantaan ja vaihtopaikalle runsaasti aikaa käyttäneenä, noin 100 metriä ylimääräistä uineena - ja itseeni erittäin tyytyvisenä. Olin voittanut itseni henkisesti. Mitä muuta sitten tapahtuisikaan kisan aikana, olin saanut itselleni "voiton".

Vaihtopaikalla huoltajani käski rauhoittumaan ja siirtymään pyöräilyn alkuun kävellen. Näin teinkin ja itse pyöräily lähti liikkeelle kohtuullisesti. Tunne ei ollut koko aikana rento, mutta sain itsestäni kohtuullisesti irti. Edes jalat eivät kohmettuneet, vaikka märät shortsit, vesisade, 11 astetta ja ajoviima eivät olleetkaan lämpimin mahdollinen yhdistelmä.

Juoksuun siirtyminen onnistui jo hyvin. Juoksu kulki kankeasti ja hyvin pienellä askeleella. Tästä huolimatta jaksoin jopa kiristää loppua kohti hieman!

Kokonaisaika taisi olla 1.23.43. Olin ottanut tavoitteekseni kisan läpipääsyn ja se toki onnistui. Kauden tavoitteeni pikamatkalle on 1.20.00. Kuusijärven matkat ovat vähän "sinnepäin", ehkä 700 m / 20 km / 5,3 km, joten tarkkaa tavoiteajan alittamista ei oikein voi pitää merkittävänä saavutuksena.

Lopputuloksena on kuitenkin, että jatkan kisaamista! Seuraava kilpailu on 23.6. samaisessa paikassa. Tavoitteenani on tasainen ja rauhallinen kokonaissuoritus ilman tavoiteaikaa.

Triathlonkaudan pääkilpailukseni olen laittanut elokuun alussa Kuopiossa pidettävät pikamatkan SM- kilpailut. Siellä 1.20.00 on tarkoitus alittaa oikeilla matkoilla.

Harjoittelu jatkuu... :)
.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Vetistä touhua

.
Kuluneella viikolla olin mukana toistamiseen Marjaniemen Melojien (MaMe) tulokaskurssin toteuttamisessa. On antoisaa saattaa uusia melojia lajin pariin samalla, kun itselle tulee kerrattua tärkeitä perusasioita.

Kävin lainaamassa oheisen kuvan osoitteesta http://www.marjaniemenmelojat.fi/mame/galleria.php . Kuva on otettu ao. kurssin aikana melontatauolla.

Tämän lisäksi lauantaina 6.6.2009 otin itseäni niskasta kiinni, ja osallistuin Prinsessan kera MaMe:n vajan kunnostustalkoisiin. En muistanutkaan, kuinka mukavaa on puuhastella yhdessä muiden kanssa. Hioimme vajan ulkoseinää, maalasimme sen, kunnostimme verkkoaitauksen portteja jne. Jonka lisäksi luonnollisesti söimme hyvin. :)
.

Todistusten kohtalo

.
Olin kysellyt todistusteni perään Pietarista. Keskiviikkona 3.6.2009 sain sähköpostin GSOM:ilta Anastasia Zaretskaya:lta. Viestin sisältö oli:

"Dear Pasi,
Your documents are on expertise in Moscow and they almost continued the process of legalization.
I hope that in a month I will get them back."

Paperini ovat "lähes jatkaneet laillistamisprosessissa moskovalaisella asiantuntemuksella". Toive on, että ne saapuvat Pietariin kuukauden kuluessa.

Kuka haluaa lyödä kanssani vetoa ajankohdasta, jolloin todistukset saapuvat kotiini Helsinkiin? Minä en. :)
.

Infokirje Tanskasta saapui!

.
CBSn lähettämä kirje löytyi. Se oli lähetetty 5.5.2009 Pietariin, jossa kirjettä oli haudottu hartaudella lähes kuukauden. Keskiviikkona 3.6.2009 sain LUTista sähköpostin, jossa kerrottiin kirjeen tulleen nyrkkipostissa heille.

Pyysin LUTin yhteyshenkilöä seuraavasti:

- otat opiskelijaksihyväksymiskirjeestä kopion
- viet alkuperäisen hyväksymiskirjeen kv- toimistoomme
- laitat ottamasi kopion alkuperäiseen CBS:n kirjekuoreen ja
- pistät koko paketin tulemaan minulle Helsinkiin,
niin vältymme edestakaiselta postitukselta.

Näin tapahtui, ja sain kuin sainkin 4.6. postin tuomana kirjeen itselleni. Sen sisältö oli:
  • saatekirje
  • hyväksymiskirje vaihto-oppilaaksi CBS:ään
  • CBS:n sähköpostijärjestelmän käyttäjätunnus ja salasana. Kaikki tästä eteeenpäin minulle tuleva tieto tulee vain ao. sähköpostiin.
  • tiedot oleskelulupahakemuksesta. Pohjoismaiden kansalaisten ei tarvitse hakea oleskelulupaa. Kuitenkin minun tulee ottaa mukaani "internordiske flyttepapirer" eli pohjoismainen osoitteenmuutosilmoitus. Tanskassa haen paikanpäällä maistraatista eli "Folkeregistret":istä henkilönumeron.
  • ST-1 eli oleskelulupahakemuskaavake, jota en tarvitse
  • vastauksia useinkysyttyihin kysymyksiin, eli UKK, erilaisten maksujen suorituksista
  • "A Copenhagen Survival Guide - Practical information for exchange and guest students"
Osoitteenmuutoksesta löysin seuraavaa tietoa (Mahdollisuuksien Pohjoismaat. 2007. Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto):

"Pohjoismaiden välillä liikkuvat Pohjoismaiden kansalaiset eivät tarvitse oleskelu- tai työlupaa toisessa Pohjoismaassa. Muuttotilanteissa pohjoismaalaisia sitoo kuitenkin pohjoismainen väestörekisterisopimus, jonka mukaan jokaisen Pohjoismaissa asuvan tulee olla väestörekisteröitynyt vain yhteen paikkaan Pohjoismaissa. Sopimuksen osapuolia ovat Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti ja se kattaa myös Ahvenanmaan, Färsaaret ja Grönlannin.

Sääntöjen mukaan henkilön tulee ilmoittaa muutostaan uuden asuinmaansa rekisteriviranomaiselle ja todistaa henkilöllisyytensä esimerkiksi passilla, poliisin myöntämällä henkilökortilla tai vastaavalla asiakirjalla. Kun muuttajan henkilötunnus tai henkilönumero on tiedossa, henkilötiedot siirtyvät sähköisesti lähtömaan rekisteriviranomaiselta tulomaan viranomaisille. Muuttajan tulee ilmoittaa muutosta ennen lähtöä myös lähtömaan väestörekisteröinnistä vastaavalle viranomaiselle.

Pohjoismaiden kansalaiset voivat oleskella Tanskassa korkeintaan puoli vuotta ilmoittamatta oleskelustaan asuinkuntansa väestörekisteriin (Folkeregistret). Mikäli oleskelu Tanskassa kestää yli kuusi kuukautta, muutosta on ilmoitettava uuden asuinkunnan väestörekisteriin. Samalla saat myös tanskalaisen henkilötunnuksen (CPR-nummer).

Suomessa keskusviranomaisena toimii Väestörekisterikeskus."

Samainen lähde muistuttaa vakuutuksista:

"Pohjoismaissa ei vaadita erillisiä yksityisiä vakuutuksia muiden Pohjoismaiden kansalaisille. Vaikka pohjoismainen sosiaaliturva on varsin kattava, kannattaa kuitenkin vakavasti harkita vapaaehtoisen matkustaja- ja tapaturmavakuutuksen ottamista, sillä opiskelijoiden terveydenhuolto ei välttämättä ole yhtä kattava ja halpa kuin omassa kotimaassasi. Oma irtain omaisuus kannattaa myös vakuuttaa, sillä useimmat kotivakuutukset kattavat myös ulkomailla mukana olevan henkilökohtaisen irtaimen omaisuuden. Kysy lisää vakuutusyhtiöltäsi ennen matkaan lähtöä.

Huomaa kuitenkin, että vakuutukset vaativat usein maan sosiaaliturvan piiriin kuulumista. Jos muutat virallisesti toiseen Pohjoismaahan, keskustele vakuutusmahdollisuuksista vakuutusyhtiösi kanssa."

Näillä päästään eteenpäin!
.

torstai 4. kesäkuuta 2009

Energiapatukat

.
Tein kokeilukeittiössäni energiapatukoita. Resepti on:
  • 500 ml / 150 g proteiinijauhetta
  • 125 ml / 55 g kauralesettä
  • 125 ml / 75 g kokojyvävehnäjauhoa
  • 50 ml / 25 g vehnänalkioita
  • 1/2 tl suolaa
  • 250 ml omenamehua
  • 3 kananmunaa (a 60 g)
  • 150 ml / 100 g mantelirouhetta
  • 175 ml / 180 g luomumaapähkinävoita
Sekoita proteiinijauho, kauralese, vehnäjauho ja suola kulhossa.
Vatkaa toisessa astiassa omenamehu ja maapähkinävoi sekaisin. Lisää kananmuna kerrallaan vatkaten.
Sekoita kuivat ja kosteat aineet keskenään.
Levitä tahna uunipellille / paistovuokaan leivinpaperin päälle.
Paista 180 asteisessa uunissa noin 35 minuuttia.
Anna jäähtyä ja leikkaa kymmeneen palaan. Jokaisesta tulee noin 100 g.

Laskemani ravintoarvot ovat per 100 g eli per annos:
  • energia 295 kilokaloria
  • proteiini 23,3 g
  • hiilihydraatti 14,5 g
  • rasva 16,0 g
Maku on rittävän hyvä. Koostumus on kiinteänkostea. Paloista tuli aika suuria, mutta syöminen on pehmeyden ansiosta helppoa.

Seuraavassa erässä lisään hiilihydraatin määrää ja lasken proteiinia alaspäin. Tavoite on noin 9,5 g proteiinia ja 26,7 g hiilihydraattia per 100 g.
.

Ilmoittautuminen opiskelijaksi kaudelle 2009 - 2010

.
Kesäkuun alusta lähtien voi ilmoittautua ylioppilaskunnan jäseneksi tulevaksi lukuvuodeksi.

Kävin päivittämässä yhteystietoni LUT:in WebOodi- järjestelmän kautta ja maksamassa kevään 2010 jäsenmaksun. Syksylle 2009 ilmoittauduin poissaolevaksi, koska olen ulkomailla. Toivottavasti tämä meni nyt oikein.

Miksi YO- kunnan jäsenyys on opiskelijoille pakollinen? Onhan Suomessa järjestäytymisvapaus, eikä - pakollisuus!

Ja kun tälle linjalle lähdetään, miksi erilaisissa yhteiskunnan antamissa tukimuodoissa ammattiliittojen jäsenmaksut ovat vähennyskelpoisia kuluja?!

Miksi Opetushallituksen tutkintolautakuntiin valitaan kolmikantaperiaatteella työntekijöiden edustajiksi vain Opettajien ammattiliiton jäseniä?

Järjestäytymisvapaus, huhuu? Missä olet?
.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Kuntoilu- ja ulkoilutapahtumia

.
Liikunnassa on ollut normaalia eloa.

Uinnit

Meressä olen käynyt muutamaan otteeseen uimassa märkäpuvun kanssa. Veden lämpötila on läheisellä uimarannalla noussut 11 asteesta noin 14- asteiseksi. Triathlon- märkäpuvulla tarkenee varsin hyvin, eikä edes sormia tai varpaita kivistä!

Hassua on, että kun kävin viikonloppuna Kuusijärvellä polskimassa vielä lämpimämmässä vedessä, alkoi pieniä sormien ja varpaiden niveliä särkemään tutun oloisesti. Jotain reuman tuntuista kun on esiintynyt jo vuosia. Uinnissa ei kipua kuitenkaan tule! Olisiko elimistön yleisellä lämpeämisellä vaikutusta asiaan?

Melonta

Melontaseuramme viimeviikon tulokaskurssi numero 1 sujui juohevasti. Saimme kaikki osallistujat perehdytettyä merimelonnan perusteisiin. Uskalsipa jokunen kaataa kajakkinsakin kokeilumielessä. Näin saimme opetettua toiminnan pelastamistapahtumassa.

Kuluvalla viikolla alkoi kurssi #2. Eilen opettelimme melontatekniikan perusteita, kajakkiin menoa sekä annoimme perehdytyksen vajan kaluston. Illan päätti pieni melontakokeilu lähivesillä.

Tänään teemme 4 km retken, jonka aikana opetetaan väylien ylitys, lauttautuminen, sivuttainliikkuminen sekä rantautuminen luonnonrantaan. Samalla hiotaan melonnan perustekniikkaa liikkeen aikana.

Kilpailut

Elämäni ensimmäinen pikamatkan triathlonkilpailu lähestyy. Vaikka kyseessä onkin vain paikallisen Helsinki Triathlon- seuran harjoituskilpailu 9.6.2009 Kuusijärvellä, alkaa minua jo jännittämään...

Viimeisen viikon harjoittelu on mennyt hyvin. Määrät ovat laskeneet kevennyksen takia. Pieniä kilpailuvauhtisia vetoja olen kuitenkin tehnyt kaikissa lajeissa saadakseni elimistön ymmärtämään, että kohta pitää mennä reippaampaa tahtia.

Tulevana viikonloppuna pitänee harjoitella lisäksi vähän vaihtoja, T1 ja T2. Näillä tarkoitetaan lajivaihtoa uinti-pyöräily (T1) ja pyöräily-juoksu (T2).

Edellistä kokeilin pari päivää sitten, eikä siinä pitäisi olla suuria ongelmia. T2- vaihto on sensijaan vaikeampi, sillä jalat jäykistyvät pyöräilyssä eikä juoksun alku tule olemaan rentoa.

Vaihdoin kilpailujuoksukenkiin 3 mm pyöreästä kangaspäällysteisestä kuminauhasta kengännauhat. Näin kengät saa jalkaan ilttiä venyttämällä, eikä kiristämiseen tarvitse käyttää ylimääräistä aikaa. Saadakseni kengänvaihdot sujuviksi, ajattelin ottaa osan tulevasta sunnuntaista, ja harjoitella T2- vaihtoa muutaman kerran läheisellä kentällä. Lihasten jäykkyyteen harjoittelulla ei ole vaikutusta, mutta liikeratojen harjoittelu tuo vaihtotapahtuman kokonaisuudessaan vähän sujuvammaksi.
.

Päivitettyjä opiskelutapahtumia

.
Reilu viikko on vierähtänyt siitä, kun viimeksi päivitin verkkolokiani. Tämä kutsutaan kesälomaksi... :)

Opintorintamalla on ollut pieniä tapahtumia.

Todistukset - missä?

Tänään 3.6. lähetin sähköpostikyselyn Pietariin Anastasia Zaretskaya:lle . Tiedustelin, milloin saan alkuperäiset lukio- ja insinööritodistukseni takaisin Moskovasta (?) nostrifikaatioprosessista. Laitoin viestiin kopiovastaanottajaksi LUT:in yhteyshenkilön, jotta Lappeenrannassakin tiedetään, missä mennään.

Noinkohan yhtenä tutkinnon kuluna tulee olemaan kadotetut todistukset?

Informaatiotilaisuus

LUT järjestää uusille MITIM- opiskelijoille informaatiotilaisuuden 20.8.2009 Lappeenrannassa.

Tuonne etsittiin vapaaehtoisia opiskelijaedustajia puhumaan käytännönkokemuksista ja ajatuksista. Olisi mielenkiintoista osallistua, mutta minun tulee olla Kööpenhaminassa jo 23.8.2009. Parempi on keskittyä muuttoon ja antaa osallistumisvelvollisuus (lue: -mahdollisuus) Lappeenrannassa oleville.

Apuraha

Laitoin muutama päivä sitten "free mover"- apurahahakemuksen LUT:ille. Siitä jäi uupumaan hyväksymiskirje, jonka pitäisi tulla CBS:ltä. Kyseltyäni ao. kirjettä Tanskasta, sain eilen sähköpostilla tiedon, jonka mukaan kirje on lähetetty jo 5.5.2009! Vaikka posti onkin toisinaan hitaahko, pitäisi viestien sentään kulkea kuukaudessa Itämeren Hansa-reittiä myöten Pohjolan perukoille.

Ystävällinen toimistoharjoittelija lupasi uudelleenlähettää kirjeen kotiini piakkoin.

Gradu

Yhteenkään graduun liittyvään paperiin en ole koskenut, vielä. Mielessä pyörii, että voisi eli pitäisi aloittaa artikkelien luku. Pitäisi, niin. Jos tässä nyt jossain vaiheessa saisi aikaiseksi. :)

Kesäloman alku on ollut jo nytkin työllistetty: ikkunoita on pesty, ruokaa on laitettu Prinsessalle, asuntoa siivottu, autoa pesty, polkupyörän takatavaratelineen metallitukia maalattu jne. Loma on kiireistä aikaa!
.

maanantai 25. toukokuuta 2009

Free mover- apuraha liukuu kajakin viereen

.
Täytin LUTin ns. free mover- apurahahakemuksen ja laitoin sen menemään postissa Lappeenrantaan. Yksi dokumentti jäi uupumaan; vaihto-opiskelijaksi hyväksymiskirje Tanskasta. Kun se tulee aikanaan postissa kotiin, laitan sen menemään samantien perässä. Ajettelin, että on kuitenkin tärkeää saada itse hakemus käsiteltäväksi ennenkuin erilaiset kesälomat alkavat. Sähköpostilla olen hyväksymisen jo saanut, joten siinä suhteessa kaiken pitäisi olla kunnossa.

Tällä viikolla uutta tulee olemaan Marjaniemen Melojien tämänkesän ensimmäinen kajakkimelonnan tulokaskurssi. Olen ilmoittautunut apukouluttajaksi tiistai-, keskiviikko- ja torstai-illoiksi. On mukava päästä kertaamaan melonnan perusteita ja auttamaan uusia melojia heidän alkutaipaleellaan!

Tulevalla viikolla olenkin sitten toisella tulokaskurssilla melontatekniikan kouluttajana sekä kurssin pienillä melontaretkillä pelastuskajakkina, jos joku kurssilaisista kippaa paattinsa ympäri. Minulla on nouseva urakehitys... :)
.

Markkinointitentin kysymykset

.
Perjantaina 22.5.2009 suoritimme kevään viimeisen tentin, joka käsitteli kansainvälistä korkeateknologian markkinointia (International high technology marketing).

Tentti oli kahdessa osassa: Senguptan ja Kouchtch:in osiot. Sengupta antoi 12 konseptia, joista piti valita 8. Näille piti kertoa
  • oma käsitys konseptista
  • konseptin merkitys korkeateknologian markkinoijan näkökulmasta
ja
  • antaa esimerkki konseptin käytöstä (organisaatio, tuote, palvelu)
Jokaiseen kysymykseen maksimipistemäärä oli 10 pistettä. Konseptit olivat (englanniksi):
  1. network externality
  2. emergent planning
  3. core rigidity
  4. market orientation
  5. empathic design
  6. Kano concept
  7. beachhead
  8. platforms and derivatives
  9. gray (sic) market
  10. technology paradox in pricing
  11. viral marketing
  12. ingredient branding
Vastasin kaikkiin varmistaakseni rittävän pistemäärän. :) Näin kun sai tehdä. Hyvä ja koossapidetty suoritus loppuun asti!

Toisessa osioissa oli kaksi essee-kysymystä:
  1. Please define innovativeness and new product development in Russian companies (10 points)
  2. Please describe features of interfirm relationship in Russian High-Tech Industry (10 points)
Näihin kirjoittelin yhteensä kolmisen sivua, jolla saan ainakin muutaman pisteen.

Koko kurssin arvostelu koostui kolmesta osasta:
  • tuntiaktiivisuus (20%)
  • tapausesimerkkien käsittely tunnilla (20%)
  • tentti (60%)
En ole lainkaan huolestunut läpipääsystä. Arvosana on sitten toinen juttu. Arvostelu tulee aikanaan, kunhan tentin 2. ja 3. osio ovat käyneet Venäjällä tenttaattorilla.
.

torstai 21. toukokuuta 2009

Uutta suomea - "korvamerkitys"

.
Markkinoinnissa käytetään usein termiä "brändi", jolla tarkoitetaan yrityksen, ratkaisun, tuotteen tai ajatuksen tuomaa mielikuvaa tai arvoa.

Raakalainasana "brändi" on hankala suomen kielessä. Sen parempi ja suositeltava uussana on "korvamerkitys".

Englanninkielen sana tulee muinaisnorjan sanasta "brandr", joka tarkoittaa "polttaa". Sana tarkoitti karjan polttomerkitsemistä omistusmielessä. Merkillä omaisuus voitiin yksilöidä jollekin kuuluvaksi.

Suomessa polttomerkintää ei ole juurikaan käytetty, mutta sen sijaan karjan korviin on tehty, ja tehdään, omistajan merkkejä. Tästä sana "korvamerkki". "Brandr" on Suomessa "korvamerkki". Brand- sanan suomalainen juurisana siis olkoon korvamerkki.

"Brändillä" saadaan aikaan seuraavia merkityksiä/ toiminnallisuuksia:

asiakkaalle
  • ostopäätöksentekoa tukeva heuristinen elementti; yksinkertaistaa päätöksentekoa tuttuudellaan
  • antaa signaalin (lupauksen) turvallisuudesta tai laadusta
yritykselle
  • yhdistää yrityksen, ratkaisun, tuotteen tai ajatuksen jonkun omistukseen
  • antaa mahdollisuuden ylihinnoitteluun
  • tuottaa paremman katteen
  • luo luotettavuuden ilmapiiriä
  • lähettää laadun signaalin
  • auttaa siirtymään uusille markkinoille
  • vähentää uusien liiketoimien riskiä
  • vaikuttaa kuluttajien käyttäytymiseen, erityisesti radikaaleissa innovaatiossa
  • houkuttelee työntekijöitä
  • varmistaa kumppanien tuen
  • edesauttaa lisenssisopimuksien teossa
Brand:illa saadaan aikaa lukuisia merkityksiä.

Yhdistämällä sanat "korvamerkki" ja "merkitys" saadaan näin brand- sanalle suomeen uussana "korvamerkitys". Toistetaan:

Korvamerkitys.
.

Kuvakollaaseja

.
Tenttiin valmistautuminen jatkuu. Teille muille katseltavaksi kuvakollaaseja Pietarista.

http://pics.livejournal.com/sergey_larenkov/gallery/00002x43?page=2

Sergey Larenkov on yhdistellyt nykyisen Pietarin näkymiä 2. maailmasodan aikaisiin otoksiin. Mielenkiintoisia. Mikä olisikaan nykyinen Pietarin näkymä, jos Leningradin piiritys olisi päättynyt toisin?
.

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Viimeisiä viedään

.
Luennot loppuivat

Kevään viimeinen luento oli tänään. Päätimme markkinoinnin kurssin tapausanalyysillä, joka oli hyvin mielenkiintoinen. Kohdeyritys oli Lenovo, jonka kansainvälistymisstrategiaa pohdimme pienryhmissä.

Kurssin päätteeksi sain kurssikirjaani luennoitsijamme, professori Senguptan, omistuskirjoituksen. Onhan hän yksi kirjan kirjoittajista! Hyvä kurssi, hyvä luennoitsija, hyvä kirja, hyvä muisto!

Uima-allas

Alkuillan vietin (taas kerran) uima-altaassa. Tein pääsarjassa 25 metrin ja 5o metrin vetoja 10 - 30 sekunnin palautuksilla. Jännä havaita, kuinka tekniikka murtuu, kun väsymys hiipii lihaksiin. Vetojen loppuosat tahtoivat mennä kauheaksi repimiseksi.

Tapasin hallilla myös lappeenrantalaisen harjoituskaverini, joka viimeisteli vesituntumaansa huomisia uintikisoja varten. Toivottavasti tapaan hänet taas kesällä tri-kisoissa.

Markkinointia

Illan ratoksi olen jatkanut markkinointikirjan lukemista. Yksi kappale oli kuin olikin jäänyt väliin. Tämä lisäksi tehtävälistalla on:
  • kerrata kursiivisesti kirjan kappaleet 1 - 12 (OK)
  • lukea Senguptan luentokalvot (OK)
  • lukea Senguptan antamat kaksi artikkelia, Stringer ja SAP (OK)
  • kerrata omat luentomuistiinpanot (OK)
  • lukea venäläisen professorin Kouchtch:n antamat kolme artikkelia paperikopioina (OK)
  • lukea saman professorin luentokalvot sähköisessa muodossa (OK)
Tenttiin tulee:
  • kaksi avointa kysymystä venäläisestä korkeateknologiasektorista (Kouchtch)
  • 12 kysymystä korkeateknologiasektorin markkinoinnin peruskonsepteista. Näistä valitaan vapaasti kahdeksan, joihin pitää vastata. Vastauksen pitää sisältää a) konseptin määrittely, b) kuvaus siitä, miksi tämä konsepti on tärkeä ja c)esimerkki konseptin käytöstä
.

Lopun kautta kesään

.
Lopun alkua

Vähiin käy ennenkuin loppuu. Tulevana perjantaina, eli kahden yön päästä, on viimeinen tentti. Sen jälkeen odottaa kolmen kuukauden loma, jonka päättää muutto Tanskaan syksyn opintoihin.

Tri- kilpailuja

Eilen juostessani 45 min peruskuntolenkkiä tuumailin kesää. Ajatukseni on ollut keskittyä kesän aikana aktiiviseen tekemättömyyteen. Kalenteriin olen laitellut neljä pikamatkan tri-kisaa, joista kolme on kesäkuulla. Elokuun alussa olisi pikamatkan SM- kilpailut Kuopiossa, jonne tekisi mieli mennä. Tulisi nähtyä suuremman kisan tunnelmaa, sekä Suomen parhaita suorituksia. Itse voisi osallistua joko kuntosarjaan, tai sitten kilpasarjaan...

Edellisenä viikonloppuna (1.-2.8.) on Nokialla "superviikonloppu", jolloin kisataan pikamatkalla, puolikkaalla ja pitkällä matkalla. Tuossa viikonlopussa olisi mielenkiintoista mennä seuraamaan pidempien matkojen suorituksia oppimielessä.

Opinnot

Eilen illalla sain luettua markkinoinin kurssikirjan tenttiin tulevat kappaleet loppuun. Näin ainakin olen ymmärtänyt. Tentin aineisto on:
  1. Mohr, Jakki, Sanjit Sengupta and Stanley Slater (2010) Marketing of high technology products and innovations. Upper Saddle River (NJ): Pearson Education.
  2. Two articles from the Business Press. Article 1. Article 2.
  3. Two Harvard Business School cases
  4. Powerpoint slides
Mainitut kaksi artikkelia käsittelevät Sony:a ja SAP:ia. Lähde on Wall Street Journal. Tapaukset kertova Netflick:istä ja Lenovo:sta. Kalvot ovat Senguptan sekä Sergey P. Kouchtch:in esittämiä.

Täälle päivälle ja huomiselle, helatorstaille, jää luettavaksi ylläolevan listan kohdat 2-4. Lisäksi kirja pitää selata vielä kertaalleen.

Gradu

Elisessä graduseminaarissa Jantunen ja Asikainen kommentoivat tutkimussuunnitelmaani.

Jantunen esitti, että poistaisin käyttämistäni teoreettisista viitekehyksistä Minzberg:in strategiamallin, koska se ei Jantusen mukaan tuo mitään lisäarvoa. Lisäksi Jantunen pyysi miettimään, mitä annettavaa tutkimusella on akatemialle; ovatko tulokset yleistettävissä? Oma ajatukseni on, etteivät ole. Jantunen oli eri mieltä.

Asikainen ehdotti, että piirrään käyttämistäni kolmesta (kahdesta, jos Minzberg jätetään pois) teoreettisesta viitekehyksestä oman synteesikaavion. Tämä kaavio esittäisi minun tutkimuseni kannalta tärkeimmät konseptit ja muuttujat.

Pelkään, että en malta viettää kesää täysin opinnoitta. Aika varmasti tulen lukemaan graduun liittyviä aineistoja, ja kirjoittelemaan gradun teoriaosuutta. Tuntien itseni, en malta olla tekemättä eri asioita ja touhuamatta kesänkään aikana.

Kilpailukyky

IMD (www.imd.ch) on arvioinut jälleen kerran maailman maiden taloudellista kilpailukykyä vuotuisessa THE WORLD COMPETITIVENESS SCOREBOARD:issaan. Suomi on ottanut hyvä harppauksen nousten viimevuoden 16. sijalta yhdeksänneksi. Arvioituja maita on 55.

Arviointiin vaikuttavat voimakkaasti käytetyt kriteerit. IMD määrittelee kilpailukyvyn seuraavasti:

“How nations and businesses are managing the totality of their competencies to achieve greater prosperity”. Competitiveness is not just about growth or economic performance but should take into consideration the “soft factors” of competitiveness, such as the environment, quality of life, technology, knowledge, etc. This helps explain why some countries, the US, Japan, the UK, Nordic economies and small, open economies like Hong Kong, Singapore and Switzerland are able to maintain their rankings in the top league despite short-term disruptions. Too much focus on short-termism helped trigger the crisis!

(http://www.imd.ch/research/publications/wcy/upload/scoreboard.pdf)

Arvioinnissa on siis mukana taloudellisten elementtien lisäksi ympäristö, elämän laatu, tietämys jne. Tarkempia arviontikriteerejä en valitettavasti löytänyt. Kuitenkin www.imd.ch- sivuston audiolähetyksen mukaan 2/3 käytetysta datasta on numeraalista, ja 1/3 asiantuntijapohjaista arvointia. Kriteerejä on yli 300.

Suomen linja ei ole valtiona ja kansakuntana lainkaan huono! Hyvä me!! MITIM ohjelman toinen maa, Venäjä, on sijalla 49 pudoten viimevuodesta kaksi sijaa alaspäin...
.

tiistai 19. toukokuuta 2009

Kevään paras uutinen!

.
Kevään paras uutinen tuli minuutti sitten sähköpostiini venäjän opettajalta. Viestin sisältö oli kokonaisuudessaan:

"Hei,

Onnittelut! Kokeesi arvosana on hyväksytty. Pisteitä tuli 22,75. Maksimipistemäärä oli 42.
Aurinkoista kesää!"

Kun läpäisyvaatimus oli 50% eli 21 pistettä, jäi riman päälle ilmaa hulppeat 1,75 pistettä! Reilu ylitys :) Hymyilen täällä graduseminaarissa kuin "Hangon keksi".

Tästä innostuneena ajattelen, että venäjän kielen opiskelua pitäisi jatkaa edelleen. Vai mitä tuumaatte?
.

maanantai 18. toukokuuta 2009

Silmät luppasevat

,
Maanantaipäivä alkoi aikaisin - vähän liian aikaisin. Olin hereillä jo kello 02.00, vaikka herätyskello olikin herättämässä vasta kello 04.00. Syy kukonlaulun aikaan tapahtuneeseen ylösnousuun oli pieni logistinen tehtävä. Suorituksen jälkeen ajelin heräävän kaakkois-Suomen halki Lappeenrantaan omalla autolla.

Pysyin hereillä perille asti, mutta markkinoinnin tenttikirjan parituntisesta lukemisesta markkinointiluennon alkua odotellessa ei sitten tullutkaan yhtikäs mitään. Silmät tahtoivat luppaista yhtenään.... Taisin ottaa kahvilan pöydän ääressä mikrounetkin.

Luennolla yritin aktivoitua osallistumalla keskusteluun, tekemällä muistiinpanoja ja selailemalla kirjaa. Näiden toimenpiteiden avulla pysyinkin hereillä varsin mukavasti.

Iltapäivän päätteeksi kävin katsomassa "International financial management"- kurssin tuloksen: 5. Suuri ansio tästä kuuluu parityön toiselle osapuolelle. Hyvää työtä, kiitos!

Illansuussa normaalit asiat: uinti, syönti ja blogin päivittäminen. Jäljellä on vain yksi asia, tenttikirjan lukurupeama. Kun vain jaksaisi...

Niin, jaa. Terveiset Intiaan!
.

perjantai 15. toukokuuta 2009

Tentti takana

.
Economics of innovation and intellectual capital- tentti on suoritettu. Käsi kipeänä saikin raapustaa tietämystään paperille, sillä tentissä oli oikeastaan neljän tenttiä! Jokainen luennoitsija oli laittanut omia kysymyksiään vastattavaksi.

Tarkastellaanpas kysymyksiä tarkemmin:

Dermanov (max 30 points)
  1. Kymmenen monivalintakysymystä, naurettavan helppoja vastattavaksi, vaikkei olisi edes koko kurssia nähnytkään. (Jokaisesta 0-2 pistettä, yhteensä maks. 20 pistettä)
  2. What is the difference between the logics (sic) of value chain creation of value chain, value shop and value network? (0-5 pistettä)
  3. What is your understanding of the role of intellectual capital in company's strategy formation? (0-5 pistettä)
Toivanen (max 30 points)

(Will be graded on scale 0-4 points)
  1. Define innovation (use the community innovation survey definition)
  2. What it "market failure" and why it matters for innovation policy? Give an example.
  3. Make an argument why the patent system is harmful for technological progress and innovation.
  4. What is venture capital and why it matters f0r innovation?
  5. Explain the "chain-link model of innovation".
(Will be graded on scale 0-2 points)
  1. What is the Mark I in the Schumpeterian theory of economic development?
  2. What is the definition of innovation according to the community innovation survey?
  3. What are the central private actors in the national system of innovation?
  4. What are the "output indicators"?
  5. What is basic research?
Kyläheiko (max 20 points)
  1. Knowledge-related market failures in conditions of inefficient risk finance (or venture capital) markets. The basic figure from the lectures, its main explanatory determinants and a short description of how the problems can be overcome. (0-10 points)
  2. Productivity: what is it all about? Show the relationships between material standard of living per capita, labour productivity, and working hours per capita. (0-4 points)
  3. What are "rival", "non-rival", "excludable", and "non-excludable" commodities? What do the concepts "comedy of anti-commons", "tragedy of anti-commons", "tragedy of commons" and "comedy of commons" main in this context? Use 2x2 matrix as an illustration. (0-6 points)
Jantunen (max 20 points)
  1. According to the Teece, Pisano and Shuen (1997), what are dynamic capabilities? (0- 10 points)
  2. Differences of two main schools of strategy research in explaining competitive advantage of the firms? (0-10 points)
Lukuunottamatta Dermanovin monivalintakysymyksiä, olin tyytyväinen kysymyksiin. Ihmetystä vain herättää pisteytys: monivalinta-arvauksesta voi saada 2 pistettä, essee-vastauksen rutistuksesta Kyläheikolle 4 pistettä?! Arvostus ei mene ihan oikein, mielestäni. Kaksi arvausta vastaa esseetä?

Eniten jännitän Toivasen vaatimusta siitä, että "vain minun antamia totuuksia saa käyttää vastauksina kysymyksiini". Jos eri luennoitsijoiden samasta aiheesta (!) antamia opetuksen ydinasioita ei muka saa yhdistellä vastauksia muotoiltaessa, jokin menee pahasti pieleen. Katsotaan nyt....

Kuten tarkkaavainen lukija huomaa, on kysymyksissä sama kysymys kahteen kertaan! Lisäksi samoja asioita kysytään eri luennoitsijoiden tekemissä kysymyksissä. Ehkä tämä on tarkoituksellista helpottaakseen meitä. Kuitenkin kaikille piti kirjoittaa täydelliset vastaukset, koska jokaiselle herralle piti olla oma vastauspaperi. Valitettavasti ei voinut sanoa "katso vastaukseni numero se-ja-se".

Tehty kuitenkin on, nyt roskia viemään :)
.

Tampataan

.
Tämänpäivän tenttiaineisto on kerrattu. Sisältö on opittu, unohdettu, muistettu uudelleen, muuteltu, vastustettu, syntetisoitu, typistetty, väärinymmärretty ja sisäistetty. Lopputuloksena on jotain, lähestulkoon, muttei ihan, päinvastaista kuin alunperin oli tarkoitettu.

Näillä mennään...

Onneksi, Timo Silakan sanoin, "Kotiasiat ovat kunnossa ja uinti tuntuu kiinnostavalta". Jatkona Vormiston Raimon ohje tenttiin: "Puristetaan perseellä normaalisti".

Tavoitteena on usean tampin suoritus...
.

torstai 14. toukokuuta 2009

Monta asiaa sekaisin

.
Gradu

Aamulla kävin tapaamassa gradun ohjaajani. Reipas ja hyvähenkinen professori oli lukenut tutkimussuunnitelmani version 0.9.0 ja kerännyt jatkotyöstöä varten muutamia artikkeleita. Keskustelimme teoriapohjasta ja suunnasta, johon lähden suunnitelmaa viemään. Lisäksi sain Saarenkedolta lainaksi yhden kirjan, josta saan lisää perusteita työlleni.

Pyrin muokkaamaan suunnitelman ensi tiistaiksi versioksi 1.0.0. graduseminaaria varten.

Seuraava haastava työ on pyrkiä saamaan kohdeyrityksen eräs johtajista kiinni suunnitelman esittelyä varten. Tarkoitus on saada ao. yrityksestä neljä tytäryhtiötä gradun tutkimuksen kohteeksi. Konsernitason taustatuki olisi luonnollisesti enemmän kuin suotavaa.

Markkinointia

Aamupäivän nautinto oli kuunnella aina niin iloista ja ystävällistä professori Senguptaa ja hänen ajatuksiaan markkinoinnista.

Kuten eräs opiskelija totesi, saimme tunnissa enemmän asiaa kuin edellisen luennoitsijan kanssa kahdeksassa tunnissa... Kun Senguptalle oli varattu kokonaiset neljä tuntia, tuli asiaa taas roppakaupalla.

Venäjän tentti

Jouduin jättämään markkinointiluennosta kuitenkin osan pois, sillä venäjän tentti alkoi jo kello 13.15. Virittelin kovalla tarmolla kolmelle sivulle tietämiäni ja arvaamiani asioita kieliopista, sanastosta jne. Noudatin periaatetta, että voimalla voi korvata taitoa. :)

Kello 15.15 alkoi ennakkoilmoituksen mukaan kuullun ymmärtäminen. Tätä osiota odotin malttamattomasti, sillä kielioppi ei ole vahvuuteni. Pietarissa tuli kielen kuuntelua suhteellisesti aika runsaasti, joten ajattelin kerääväni hyvin tarpeellisia irtopisteitä tästä osioista.

Muuten hyvä suunnitelma, mutta kielistudiossa kävikin ilmi, että "Venäjä 2"- tasolla ei olekaan kuunteluita. Pöh, ei sitten.

Suuri tuntematon asia on, pääsenkö tästä tentistä eli kurssista läpi. Jos tarvitsisi veikata, niin en.

Uintia

Päivän päätteeksi kastoin itseni Lappeenrannan kaupungin uimahalliin, jossa uin oman ohjelman:
  • 200 m vapaauintia rauhallisesti
  • 200 m rintauintia
  • 200 m potkuja laudan kanssa
  • 200 m käsivetoja lättäreillä
  • 200 m reipasta vapaauintia
  • tauko
  • ja sama uudestaan
  • päälle 50 metriä kelluskelua
Yhteensä 2050 metriä, joka tuntui hyvältä.

Vaihtoasioita

Ryhmämme takaisin Venäjälle syksyksi lähtevillä suomalaisopiskelijoilla on harmituksen aihe. Jonkinlaisesta hallinnollis-taloudellisesta kriisistä johtuen Pietarin pään venäläisopiskelijoita ei tulekaan Suomeen syksyksi 2009. Vastavuoroisesti suomalaiset eivät sitten saa lähteä Pietariin!

Taustat ovat tuntemattomia, mutta tämä aiheuttaa monelle kiukkua, ymmärrettävästi. Moni on tullut MITIM- ohjelmaan nimenomaan sen takia, että yhteisohjelma tarjoaa mahdollisuuden opiskella kummassakin maassa. Erinäköisistä syistä moni haluaisi opiskella venäjällä lisää, eikä tämä nyt onnistukaan! Näistä opiskelijoista tuntuu, että heille nimenomaan luvattuja asioita ei tapahdu.

Todella ikävää. Toivottavasti tähän tulee vielä muutos.

Tuleva tentti

Huomenna kertaan huomisen iltatentin aineiston. Tentin aihe on "Economics of innovation and intellectual capital". Professori Jantusen mukaan kysymyksiä tulee seuraavasti:
  • aineistona luennot ja kaksi artikkelia
  • maksimipistemäärä 100 pistettä. Tämä jakautuu luennoitsijoiden kesken näin: Dermanov 30, Toivonen 30, Kyläheiko 20, Jantunen 20
  • Dermanov asettaa monivalintatehtäviä sekä avoimia kysymyksiä
  • Toivoselta lyhyitä määrittelytehtäviä, yhteensä 10 kysymystä
  • Kyläheikon kolme tärkeintä asia ovat: focus, focus, focus
  • Jantunen haluaa esseitä
Kurssin arvionti tulee kesäkuun alkuun mennessä

Viikonloppu

Viikonlopun suunnitelmissa on kävellä jonkunmatkaa reppu selässä sekä käydä jossakin polkupyörien ryhmäajossa. En ole koskaan kokeillut enkä oppinut ryhmäajon saloja saati peesauksen perusteita. Näitä olisi nyt tarkoitus kokeilla.

Vaihtoehtoja ovat Keravan Kevätpolkaisu tai HePo:n yhteislenkki.
.

tiistai 12. toukokuuta 2009

Mallillaan

.
Kurssivalintalista lähti sähköpostilla Tanskaan, joten senkin pitäisi olla kunnossa.

Uinti oli mukavaa! Teimme pääsarjassa 50 metrin vetoja jalkapotkuilla, käsivedoilla ja vapaauinnilla. Yhteensä vedessä tuli uitua 2250 metriä. Päälle pyöräily hallille ja takaisin, jonka jälkeen riittävästi ruokaa. Elämä on mallillaan!
.

Paperijuttuja Tanskaa varten

.
Pietari ilmoitti sähköpostilla, että kurssivalintani ovat ok. Tanskasta tuli tieto, että rekiströitymispaperini ovat saapuneet ja kaikki on kunnossa.

Tämähän sujuu liiankin hyvin :)

Seuraava vaihe on lähettää kurssivalintalista Tanskaan. Kysyin tänään neuvoa, mihin, kenelle ja miten lähettäminen tapahtuu.

Lisäksi tällä viikolla täytän ns. free-mover apurahahakemuksen ja palautan sen ensi viikolla LUTin kv. toimistoon.
.

Asikainen

.
Lupasin kommentoida professori Asikaista vasta sunnuntain eli äitienpäivän jälkeen. Nyt ollaan tiistaissa, joten täältä pesee!

Ihan hyvin meni...! :)

Peliä parantaisi kuitenkin monta pykälää, jos luennoitsija ei heti aluksi mollaisi itseään ja opetuskykyään. Vaikka itsensä vähättely onkin tyypillistä ja ymmärrettävää, se ei vain toimi. Odotustaso pysyy samana, vaikka sitä yrittäisikin laskea. Aikuisten kesken ja ammatti-ihmisillä myötätunto ei synny siitä, että opettaja väittää olevansa epävarma. Päinvastoin. Ylpeys ja varmuus ovat hyveitä.

Lisäksi en täysin ymmärrä, miksi pitää kertoa, ettei tiedä opettamastaan aiheesta "mitään". Kun sen jättäisi kertomatta, osa ei asiantilaa edes huomaisi. Lisäksi kukaan ei tiedä jokaisesta aiheesta kaikkea, joten täydellinen ei tarvitsekaan olla. Opiskelijalle (lue: minulle) tulee vain tunne, jotta "mitä ihmettä minä sitten täällä sinua kuuntelen, jos et kerran asiasta tiedä?".

Summa summarum: peruspätevä luennoitsija ja hyvin ystävällisen tuntuinen. Toivottavasti ensikerralla hän ei vähättele itseään ja asiantuntemustaan, niin hyvä tulee!
.

Stressittää..

.
Eilisen ja tämän päivän opinnot ovat keskittyneet markkinointikirjan parin kappaleen lukemiseen, venäjän kurssikirjan kertaamiseen sekä "economics of innovation and intellectual capital"- tenttiin valmistatumiseen.

Vaikka en itse tiedostakaan, kai pientä stressiä on havaittavissa. Nukkumisen kanssa on haasteita: tänäkin aamuna heräsin jo 04.30 enkä saanut unta sen jälkeen. Kuudelta nousin ylös ja aloitin lukemaan rästissä olevia aiheita.

Onneksi pääsen tänä iltana uimaan LrKT:n aikuisten harjoituksiin. Reilun tunnin ajan ajatukset ovat muualla. Josta tulikin mieleeni, että eilinen juoksulenkki sujui yllättävän hyvin. Tein 5 x 5 minuuttia vetoja samanmittaisilla palautuksilla. Katsotaan nyt, kestääkö kunnon nousu kesäkuun alkuun asti. Silloinhan ensimmäiset triathlon-kisat ovat.
.

Sikiämispaikka?

.
Olemme "nauttineet" kaksi päivää venäläisen professori Sergei Kouchtch:in opetuksesta. Hän taistelee tiukasti ykkössijasta surullisenkuuluisan laadullisten tutkimusmenetelmien opettajattaremme kanssa huonoimman opettajan tittelistä.

Mistä ihmeestä näitä sikiää?

Herra on, täytyy myöntää, typistämisen mestari. Hän on käsitellyt kurssikirjasta kolme kappaletta, noin 100 sivua ja käyttänyt asiaan vain ehkä 5 kalvoa. Muun ajan hän on jutellut sinäänsä mielenkiintoisista asioista kuten venäläisestä lentokoneteollisuudesta ja Ford:in kokoonpanoliiketoiminnasta Venäjällä. Ongelma vain on, että hän koskettaa aika niukasti markkinointia.

Lisäksi hänen tapansa opettaa on yksinkertaisesti mielenkiintoinen... Välillä hän pitää monologeja, välillä hän innostuu aktivoimaan meitä oppijoita voimalla. Kenties kielitaidolla on osansa tilanteessa.

Ehkä paras sana kuvaamaan tunnettani on "myötähäpeä"...

Ihan oikeasti, mitä ajanhukkaa.
.

maanantai 11. toukokuuta 2009

Apuraha ja tentti

.
Sain tietoja tiedot Norek- apurahasta. Sen hakeminen oli varsin helppoa, kunhan ensin löysin ajantasalla olevat tiedot ja yhteyshenkilöt. Kävin antamassa LUTin kansainväliselle toimistolle nimeni, sukupuoleni (biologinen), vaihtoyliopiston nimen ja henkilötunnukseni. Näin apuraha tuli haettua...!

"Suppy and innovation management" tentti on tehty. Kysymykset olivat:
  1. Content and elements of supply strategy. What is connection between business strategy and supply strategy?
  2. Four dimension (sic) on supply (Cox)
  3. What are the main findings of your article group work?
  4. Lisäksi Krotov antoi kolme kysymystä, joissa pohdittiin lastenkenkiä valmistavan yrityksen jakeluketjun strategiaa.
Läpi menee, luulisin...
.

Apurahoja vaihto-oppilasajalle

.
Tarkastin muutamia apurahamahdollisuuksia. Mieleeni ovat tulleet Pohjola-Norden, Cimo ja Waldenin säätiö. Huonolta näyttää. :(

Pohjola-Nordenin hakuajat ovat päättyneet maaliskuun alussa, samoin Cimo:n hakuajat. Waldenin säätiö keskittyy nuorisoon eli alle 30- vuotiaisiin henkilöhin.

Käyn tänään kuitenkin vielä keskustelemassa LUT:in opintotoimistossa sekä kansainvälisessä toimistossa.
.

Kurssivalintoja Tanskaan

.
Olen valinnut kööpenhaminalaisista kursseista ne, jotka kiinnostavat minua eniten. Nämä ovat:
  • CM_S58 The World Is Flat – New Trends In Managing Offshoring And Outsourcing
  • CM_V67 Managing Outsourcing in the Age of Globalization and Innovation
  • CM_M90 Profiting from Innovation
  • CM_U90 Managing Innovation in Multinational Enterprises
Yliopisto pyysi lähettämään toisen listan niistä kursseista, joille haluan, jos ensisijaiset valinnat ovat jo täynnä. Tämä lista on:
  • CM_V81 Innovation Leadership – Managing the Transformation from Creation to Born Global Commercialization
  • CM_U111 European Union Integration: Consequences for Business Strategy
  • CBL_BSDC Business Strategy in Developing Countries and Emerging Markets
  • CM_B140 Developing Growing Businesses from Patents
Olen lähettänyt listan Pietariin hyväksyntää varten. Odotan, että saan listan hyväksyttynä takaisin mahdollisimman pian, koska lista pitää toimittaa Tanskaan viimeistään 22.5.2009.
.

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Triathlonkalenteri verkossa

.
Tein omaksi ja muiden iloksi tri- ja duathlonkisojen kootun kalenterin verkkoon osoitteeseen:
http://spreadsheets.google.com/pub?key=rqHsg1ziAkejR5A85FykW7w
.

Tutkimussuunnitelma

.
Gradun tutkimussuunnitelma on versiossa 0.9.0. Lähetän sen ohjaajalleni Sami Saarenkedolle kommentointia varten vielä tänä iltana.
.

Kokeiltu on!

.
Sainkin märkäpukuni jo perjantaina. Ehdin äitienpäivän iltapäivällä käydä kokeilemassa sitä uima-altaassa. Hyvin toimii!

Puvun saa päälle, jos iho on kuiva. Märälle iholle pukua on lähes mahdoton vetään. Kaula-aukko voisi olla himpun verran tiukempi: nyt vettä pääsee jokinverran selkäosaan. Ei kuitenkaan niin paljon, että se hidastaisi menoani liikaa.

Haaroihin jää helposti pieni pussi, jonka saa pois kun puvun vetää kunnolla päälle.

Riisumisessa ei ole ongelmaa, koska märkänäkin se kuoriutuu pois ilman suurta väkivaltaa.
.

lauantai 9. toukokuuta 2009

Viimeiset kaksi viikkoa

.
Kertausta

Tänään olen jatkanut kevään kahden viimeisen viikon opiskeluputkea. Tulevalla viikolla on tulossa kolme tenttiä:
  • Lopettelin viimeisen osan "Supply and innovation management"-kurssin kertauksesta. Tentti on maanantaina 11.6.
  • Venäjän kertauksessa olen päässyt kappaleen 10 alkuun. Viimeinen kerrattava kappale on 12. Aikaa on torstaiaamuun, tentti on 14.6.
  • Alkuviikosta luen viimeisen osan "Economics of innovation and intellectual capital"- kurssista. Tentti on 15.6.
Maanantain markkinointiluentoa varten luin kurssikirjasta kappaleet 2-4. Kirja avasi näkemyksen, miksi Sengupta luennoi niinkuin luennoi: hänhän on kirjailija eikä tutkija. Hän kertoo vain sitä, mitä on varsin yleispätevään markkinoinnin kirjaansa kahden muun kirjoittajan kanssa naputellut. Omaa tutkimusaineistoa hänellä ei taida juurikaan olla jaettavaksi. Tässä suhteessa varsin erilainen luennoitsija kuin muut Suomessa kanssamme työtä tehneet henkilöt.

Huomenna jatkan venäjän opiskelua sekä teen tutkimussuunnitelmasta merkittävän osan valmiiksi.

LSD

Päivän kuntoilu oli LSD (70 min)- juoksu. Reidet eivät olleet palautuneet edellisistä suorituksista ja kiukuttelevat nyt napakasti... :=(

Huomenna aamulla lähden pienen ryhmän kanssa retkikajakeilla harjoittelemaan pelastamista ja pelastautumisia uima-altaaseen. Olen ilmoittautunut paikallisen melontaseuran tulokaskursseille apuohjaajaksi, joten on hyvä kerrata omia taitoja. Opettamalla oppii itse hyvän matkaa uusia tietoja ja taitoja, vaikka sitten melonnasta.

Sunnuntaipäivän kruunaa LSD-pyörälenkki.
.

Triathlon-kisoja

.
Olen yrittänyt kerätä suomalaisia triathlonkisoja omaan kalenteriini. Hämmentävää on, että koko maan kisoista ei tunnu olevan koottua listaa. Omaksi ilokseni laitan alle tällaista koostetta:

Kesäkuu

2.6. Porvoo, pikamatka (750/20/5)
6.6. Ikaalinen, Triathlonteam 226, pikamatka (750/20/5)
9.6. 1. Rykäsy, Kuusijärvi, pikamatka (750/20/5)
14.6. Hattula pikamatka - kunto (400/25/5)
16.6. Porvoo, pikamatka (750/20/5)
17.6. Turku, Turun Urheiluliitto, pikamatka - kunto (400/16/4)
17.6. Utti (750/40/10)
23.6. Pori, Porin Tarmo, pikamatka - kunto (750/20/5)
23.6. 2. Rykäsy. Kuusijärvi, pikamatka (750/20/5)
27.6. Kisko, perus- ja pikamatka

Heinäkuu

7.7. 3. Rykäsy, Kuusijärvi, pikamatka (750/20/5)
11.7. Kokkola, Ykspihlajan Reima, perus- (1500/40/10) ja pikamatka (500/20/5)
18.7. Joroinen, Joroisten Sporttiklubi, puolimatka (1900/90/21,1)
25.7. Lapua (300/30/10)
25.7. Pälkäne, pikamatka (600/52/13)
25.7. Vammala, pikamatka (400/20/5)
30.7. Kruunupyy, pikamatka (200/10/5)

Elokuu

2.8. Nokia, Triathlonteam 226, pitkä matka
2.8. Nokia, pikamatka
5.8. Hauho, pikamatka (200/10/3)
7-8.8. Kuopio, TT AquaTerra, pikamatka
9.8. Ellivuori, pikamatka
13.8. Porvoo

Syyskuu

5.9. Helsinki, Helsinki Triathlon/Triathlon Stadi, pikamatka - kunto (300/10/3)

perjantai 8. toukokuuta 2009

Supply- ajatus...

.
Pitää laittaa tämä ajatus nopeasti muistiin, ennenkuin katoaa:

"If supply tai demand-side changes affect cost/price changes in different areas, they those areas can be regarded as one.
Areas can be geographical areas as in a) industry analysis or b) when thinking centralization vs. de-centralization decisions.

In industrial analysis one can start from buyer substitutability. If products are substitutes for a buyer, they can be seen to belong to a same industry."

Ugh.
.

Markkinointia

.
Markkinointia

Pääsin onnekseni vihdoinkin markkinoinnin luennolle.

Luennoitsija Sanjit Sengupta on kurssikirjamme yksi kirjoittajista, joten hän tuntee ainakin kirjan aiheen "Marketing of high-technology products and innovations". Opetusajatuksensa on, että jokaiselle luennolle luemme etukäteen yhden tai kaksi kappaletta, joista hän kertoo kontaktiopetuksessa hieman enemmän.

Herra on ainakin hymyilevä ja pyrkii osallistamaan oppijat. Ehkä hänen työpaikkansa San Francisco State University on lyönyt häneen usa:laisen opetustapa-ajatuksen.

Päivän toisena luennoisijana on professori Asikainen, joka luennoi Suomen korkeateknologiasektoreista. Hän pyysi, että kommentoin häntä vasta äitienpäivän jälkeen.. :) Tehdäänpäs sitten näin.

Graduasiaa

Tauolla tapasin graduni ohjaajan Saarenkedon. Sain häneltä vinkkejä, millä hakusanoilla lähden etsimään aihealueeni artikkeleita ja uraauurtavia teoksia. Otan pääteemaksi kansainvälistymispolut (internationalization pathways), enkä arvoketjujen hallintaa (value chain management).

Pyrin hakemaan artikkeleita teoriapohjaa varten tekijänimillä Saarenketo, Nummela, Kuivalainen (ja Puumalainen). Lisäksi käytän ainakin hakusanaa "inward internationalization".

Outsourcing ja off-shoring eivät kenties tule olemaan aktiviteettieni ydinalueella.
.

Märkäpuku lähestyy

.
Viimeisin tieto Orca:n valmistamasta märkäpuvustani:

07-05-2009 20:30 Delivery Agent - HELSINKI - PTT On route to delivery depot

Teen veikkauksen, että puku tuodaan kotiin maanantaina, jolloin olen Lappeenrannassa...
.

torstai 7. toukokuuta 2009

Mahdollisia kursseja

.
Katsastin CBS:n ilmoittamia kursseja. Niistä kiinnostavat:

CBL_BSDC Business Strategy in Developing Countries and Emerging Markets*
CMD_IEB2 - Information, Economics and Business*
CM_B140 - Developing Growing Businesses from Patents*
CM_M90 - Profiting from Innovation*
CM_U90 - Managing Innovation in Multinational Enterprises*
CM_V82 - Instant Innovation Camp: Co-creating sustainable business models with industry*
CM_V81 - Innovation Leadership – Managing the Transformation from Creation to Born Global Commercialization*
CM-IM48: International Management – Emerging Perspectives
CM_A114 - Business-to-Business Marketing*
CMD_SIS2 - Strategic IS outsourcing*
CM_S58 - The World Is Flat – New Trends In Managing Offshoring And Outsourcing* , erityisen kiinnostava
CM_V67 - Managing Outsourcing in the Age of Globalization and Innovation* , erityisen kiinnostava
CM_U111 - European Union Integration: Consequences for Business Strategy*, aika kiinnostava

Käytännössähän neljä näistä pitäisi valita.
.

Märkää

.
Tarkastelin UK:sta tilaamani triathlonmärkäpuvun matkaa kohti Suomea. Viimeisin merkintä logistiikkapalvelujen tarjoajalta on

07-05-2009 06:21 Heathrow Airport

Oletan, että puku tulee Helsinkiin ensi viikon alussa. Pääsen siis kokeilemaan sitä uimahallissa vasta 16.-17.5. viikonloppuna. Voi, tätä odottamisen tuskaa :)

Tanskan paperitöitä

.
Tanskan rekisteröitymispaperit on lähetetty postissa maailmalle.

CBSn kurssilista ei ole vieläkään kokonaisuudessaan valmiina yliopiston sivuilla. Kurssivalintojen kanssa alkaa tulla kohtapuoleen oikeasti kiire!
.

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Painetta venäjän tentistä - muuten ok

.
Tanska

Olen valmistellut rekisteröitymispaperit Tanskaan ja sujauttanut ne kirjekuoreen. Saatettuani ne postiin seuraava vaihto-oppilasajan tehtävä on valita opiskelukurssit.

Näyttää siltä, että CBS vaatii jokaista opiskelijaa ottamaan 30 opintopisteen edestä kursseja, vaikkei niitä saisikaan kirjatuksi omaan opinto-ohjelmaan. Tämä on ikävä yllätys, sillä minä tarvitsen vain 12:sta opintopisteen edestä opintoja syksylle. Olin ajatullut kirjoitella gradua loppuajalla, mutta nyt ajankäyttö meneekin ilmeisesti kurssitöihin....

Gradu

Gradua varten pitää selvittää muutama perustermi, kuten mitä tarkoitan VCM eli value chain management:illa. Sen ero supply chain management:iin on erittäinkin häilyväinen. Pitäisi aloittaa lukemaan artikkeleita.

Venäjä

Olen yrittänyt kertailla venäjän kurssin asioita. Olen edelleenkin tietääkseni ainoa, joka menee ryhmästämme tenttiin. Onnistuin tai en, olen kuitenkin ylpeä siitä, että yritän itse. Yksi vaihtoehto olisi tietysti ollut teettää tuntitehtävät venäläisillä opiskelijoilla, niinkuin yksi sankari ilmeisesti teki. Moraalikäsityksiä kun on niin erilaisia....

Kun olisi tehnyt kaikki tehtävät hyväksytysti, ei olisi tarvinnut mennä tenttiin. Minä tein kuitenkin valinnan, ja priorisoin muiden aineiden luennot venäjän tuntien edelle. Näin poissaoloja tuli automaattisesti liikaa.

Hankala olisi ollut kurssi suorittaa muutoinkin, kun tulimme Suomeen vasta 1 kuukausi lukukauden alkamisen jälkeen. Näin 25% kurssista oli jo käyty eli merkittävä osa opetuksesta oli jo annettu. Kun luentoaikataulut menevät lisäksi päällekkäin eikä kielen oppiminen ole minulle muutenkaan helppoa, on vain huonoja mahdollisuuksia :=/

Tempoajo

Tämänhetkinen virallinen tempoajon aikani on 0:18:34. Sillä saavutin aikaisemmin julkistamattoman tavoitteeni: en jäänyt viimeiseksi. :) Sain 30 lähtijän joukossa 27. sijan. Voittajan aika oli huima 0:14:46.
.

Tempoajo

.
Tiistai 5.5.2009 antoi elämääni uuden kokemuksen - kävin ajamassa elämäni ensimmäisen polkupyöräkilpailun. Kyseessä oli Helsinki Triathlonin järjestämä 10 km tempoajo.

Verenmaku suussa raastoin Kuusijärven kiertävän maantiereitin itselleni hyvään epäviralliseen aikaan 18.44.

Seuraava yritys olisi toukokuun lopussa järjestettävä duathlon, juoksu-pyörä-juoksu.

Jälleen kerran: kiitos huollolle eli Prinsessalle!!
.

tiistai 5. toukokuuta 2009

Käytännön asioita Kööpenhaminaan

.
Kööpenhaminan suuntaan pitää lähettää seuraavat tiedot 1.6.2009 mennessä:
  • Registration Form
  • CV/resumé in English
  • English proficiency test scores required for non-native English speakers
    TOEFL: 575 (PBT), 230 (CBT), or 90 (iBT)

    Applicants with recent full University degrees from institutions where the curriculum was taught exclusively in English will be granted waivers, as will applicants with verbal GMAT/GRE scores over 560/35, respectively.
  • 1 passport size photo with a name on the back (for buddy book and semester book)
  • Copy of passport (photo page)
  • Copy of the most recent transcript
Vasta näiden lähettämisen jälkeen voi lähettää kurssivalintakaavakkeen... Tulee vielä kiireempi.
.

Kurssivalinnat

.
CBS (Copenhagen Business School) tuottaa syksyn valittavissa olevien kurssien listan näkyville toukokuun alkupäivinä. Ainakaan 5.5. 2009 mennessä kaikki kurssit eivät olleet saatavilla. Kurssit pitää valita 22.5.2009 mennessä.

Kurssivalintojen kanssa tulee kiire, sillä ne pitää etukäteen hyväksyttää Venäjällä... :-/ Ilman tätä pyöräytystä kursseja ei saa osaksi opintokokonaisuutta.

Toivottavasti GSOM pystyy reagoimaan tilanteeseen ajoissa toukokuun aikana.

Asunnon haku Kööpenhaminassa

.
Olen saanut Kööpenhaminasta tiedon, että asuntohakemukseni on tullut perille. Tarkka tieto saamastani asunnosta tulee tosin vasta kesällä.

Pyrin saamaan vuokrakämpän yksityisiltä markkinoilta. Tällä pyrin varmistamaan sen, että voin keskittyä tärkeisin asioihin eli opintoihin ja liikuntaan. En halua, että asuinolosuhteet ovat taas ja tällä kertaa kohtuuttoman vaikeat normaaliin elämään.
.

Viivästyy...

.
Eilen maanataina alkoi uusi kurssi, korkeateknologian markkinonti (Marketing of high technology). En päässyt ensimmäiselle luennolle mukaan pakottavien syiden takia. Onneksi seuraavalle tunnille perjantaina pitäisikin sitten olla mahdollista mennä mukaan.

Economics of innovation and intellectual capital- kurssin ryhmätyö etenee heikosti. Osa ryhmäläisistä ei pidä kiinni sovitusta aikataulusta; heikotuttaa ajatellessani mahdollisuutta että työ myöhästyy. Toivon kuitenkin, että lopussa tapahtuu "venäläinen kiri"; kauhea hässäkkä ja rypistys, joka tuottaa (ainakin näennäisesti) vaaditun lopputuoksen mukaisen tuotoksen niukasti ajallaan.

Lähetin tänään kyselyä ryhmälle saadakseni tietoja, missä mennään. Vastaus odotuttaa itseään.
.

1/2 maraton

.
Sunnuntaina 3.5.2009 juoksin 6. Teboil-1/2 maratonissa uuden henkilökohtaisen ennätykseni. Maaliviivalla kello pysähtyi aikaan 1.49.44. Tavoite 1.50.00 alittui niukasti mutta vaivoin.

Koko juoksun ajan olin varma, etten pääse tavoiteaikaan. Reitti kulki hiekkatiellä ja pururadalla kumpuilevassa maastossa. Kuitenkin viimeisen kierroksen taktikointini veti lopun nopeammin kuin luulinkaan.

Sain edelläni kulkeneen juoksijan kiinni noin 2 km ennen maalia, jonka jälkeen juoksimme yhdessä aika reipasta vauhtia pitäen. Hän teki töitä vastatuulessa edellä, minä tulin takana perässä. Alamäissä hän pääsi joka kerta irti paremmalla irtonaisella askeleellaan, mutta tasaisella tai ylämäessä otin hänet kiinni, joka kerta uudestaan. 200 metriä ennen maalia nykäisin ja otin kirin, johon hän kuitenkin pääsi vastaamaan saaden minut kiinni muutama kymmenen metriä ennen maalia. Lopulta meille lopulta sama loppuaika.

Oheinen kuva on lainattu sivustolta
http://picasaweb.google.com/mtakanen/16KeskuspuistoOlariKierrosJaTeboilPuolimaraton

Kuvassa 1/2 maratonin voittaja on lippalakissaan ottanut minut ja toisen juoksijan kiinni kierroksella ja pinnistelee kohti maalia. Vierellään hänellä on muuten vaan mukana juossut tuttava.
Minulla on matkaa vielä 5 kilometriä jäljellä.

Kertakaikkisen mukava sunnuntai. Erityiset kiitokset Prinsessalle huollosta!
.

perjantai 1. toukokuuta 2009

Lento

.
Kävin lentelemässä luoteis-Yhdysvalloissa Washingtonin osavaltiossa vuoristoreitillä. Kuva on otettu Methow Valley:n lentokentän luoteispuolella matkalla Lost River- vuoristokentälle Stehekin State:ssa.

Mistäkö on kyse? Flight Simulator X- harjoittelusta perjantai-iltana tietysti... :)

Hyvää Vappua!

.
Seuraavan kurssin aineisto esille

Päivät ovat kuluneet kalvoja ja artikkeleita lukiessa. Pikkuhiljaa päästään eteenpäin. Sain luettua kaikki "Supply and innovation management"- kurssin materiaalit. Tarkoitus on siirtyä "Economics of innovation and intellectual capital"- kurssin pariin.

Hikoilun maailma

Tulevana sunnuntaina, 3.5.2009, ajatus on käydä juoksemassa 1/2 maraton 6. Teboil- puolimaratonilla Espoossa. Eilen illalla kävin kevyellä lenkillä ja kokeilin muutaman lyhyen kisavauhtisen vedon. Kyllä ne kulkevat, mutta helppoa ei tule olemaan... Onneksi Prinsessa lupasi lähteä kilpailuun mukaan huoltajaksi.

Eilen ja tänään olen tankannut hiilihydraatteja, vaikka puolikas ei sitä oikeasti kaipaakaan. Kokeilen kuitenkin vähän, miten elimistö reagoi Berliini ajatuksissani.

Kesän tri-kisoja ajatellen olen yrittänyt löytää käytettyä märkäpukua huonoin tuloksin. Harmittava asia on, että sen lisäksi yksikään yritys ei taida nykyään tuoda maahan uintimärkäpukuja. Tilaamalla niitä saa esim. UKsta, mutta sovittamisen kanssa on ongelmallisuutta. Onneksi tuntemani triathlonisti on luvannut, että voin sovittaa hänen pukuaan koon hahmottamiseksi.

Vaihto-oppilasaika

Sain tänä aamuna Pietarista sähköpostiviestin, jossa minut nimitettiin virallisesti GSOM:in lähettämäksi vaihto-opiskelijaksi Kööpenhaminaan. Olivat unohtaneet minut varsinaiselta nimityskierrokselta... :) Lisäksi ilmoittivat minun olevan Master of international business (MIB)- opiskelija. Lähetin perään korjaavan tiedon, että olen MITIM- kurssilainen. Pienistä harmittomista tietovirheistä voi jossain vaiheessa tulla ongelma, kun asioita kirjataan virallisiin papereihin eivätkä ne täsmääkään.

Kevennys

Kaksi kannbaalia söivät klovnia. Toinen kysyi toiselta: "Maistuuko tämän sinustakin hassulta?".

Vappua!


Hyvää vappua kaikille!
.