Opintopolitiikkaa

Opintososialismia tai -konservatismia

Kävin verkossa keskustelua työttömyydestä, köyhyydestä, työvoimapolitiikasta jne. Suomen olosuhteisiin asetettuna. Keskustelu lähti liikkeelle Helsingin Sanomien verkkoartikkelista "Työttömäksi jääminen on varmin tie köyhyyteen", 19.10.2008.

Eräs kirjoittaja kommentoi, että "Suomessa harjoitettu koulutuspolitiikka on johtanut siihen, että yliopistot kouluttavat joka vuosi liian paljon ihmisiä monille aloille." Tämä on hänen mielestään yhtenä syynä työttömyyteen, ja edelleen köyhyyteen.

Pohdin asiaa, ja tuumailin. Tästä väärille aloille kouluttamisen ongelmasta selvitään, kun koulutus muutetaan Suomessa maksulliseksi. Opiskelijoille tarjotaan kaksi mahdollisuutta:

1. opiskella alaa, jolla he uskovat työllistyvänsä. Tässä vaihtoehdossa opiskelija kustantaa itse opintonsa. Tätä kutsutaan omaan inhimilliseen kykypääomaan investoinniksi. Tuoton saa palkan muodossa valmistumisen jälkeen TAI
2. riittävän kyvykäs opiskelija saa valtiolta stipendin, jonka varassa hän rahoittaa opintonsa. Valmistumisen jälkeen henkilö sitoutuu työskentelemään valtion palveluksessa tietyn määrän vuosia valtion osoittamassa työpaikassa. Työn keskeyttäminen tai sen keskeytyminen (irtisanominen) aiheuttaa stipendin takaisinmaksuvelvoitteen.

Tällainen järjestelmä on käytössä esimerkiksi yhdessä maailman taloudellisesti parhaiten toimivista valtioista, Singaporessa. Mallissa on lukuisia lisäkomponentteja, jotka tukevat yhteiskunnan saamaa hyötyä. Yhteiskunnan saama hyöty puolestaan lisää yksilön saamaa hyötyä.

Mallin ensimmäinen vaihtoehto tarjoaa mahdollisuuden valita itse oma tiensä. Tämä yksilön kokema vaikuttamisen ja oman elämän ohjaamisen komponentti on kovasti tärkeä ns. meidän demokraattisissa yhteiskunnissa. Toinen vaihtoehto tuo mukanaan ratkaisun mm. maaseutukuntien lääkäripulaan.

Yksinkertaistettuna kaunista?!
.
.