Tänään perjantaina oli henkisesti rasittava päivä. Varsinkin iltapäivällä (tai paremminkin alkuillasta) venäjäntunnin alussa alkoi henkinen sietokykyni rakoilla. Viimeisen pisaran valutti laulutunti. Kyllä, laulutunti!
Meillä on ensiviikon perjantaina venäläinen ilta, johon kaikki venäjänkielen opiskeluryhmät ovat tuottaneet esityksiä. Me aloittelijat esitämme perinteisen venäläisen näytelmän. Tämä on vielä (lähestulkoon) järjellinen yritelmä.
Jossain käsittämättömässä viisaudessa joku on kuitenkin päättänyt, että tämän lisäksi kaikki opettelevat ja laulavat yhdessä pitkän venäjänkielisen laulun. Niinpä meidät marssitettiin tänään luokkaan harjoittelemaan ao. sävellystä. Aluksi hempeä-ääninen nainen piti pitkähkön alustuspuheenvuoron - venäjäksi. En tainnut ymmärtää sanaakaan - jonka myös ilmoitin naiselle selkein sanakääntein. Tämän jälkeen aloimme laulamaan (en osaa laulaa) kohtuullisen vaikeaa sävelkulkua (ainakin minulle) sanoilla, joita emme ymmärrä emmekä varsinkaan osaa lausua.
Kestin tilannetta noin 5 minuuttia, jonka jälkeen sanouduin tapahtumasta henkisesti irti. En ole tullut venäjälle nolaamaan itseäni ja laulelemaan venäjäläisiä lauluja, joita en osaa. Herranen aika, tämä ei ole rippikoululeiri vaan kaksivuotinen yliopiston ylempään korkeakoulututkintoon tähtäävä liiketalouden maisteritason koulutusohjelma. Jotain rajaa sentään.
Jatkona seuranneella Venäjän tunnilla ärtyneisyyteni jatkui, valitettavasti. Pohdin kotimatkalla huonolle tuulelleni selityksiä. Löysin useita, toisiaan täydentäviä ja voimistavia, mahdollisia syitä:
- kulttuurishokki alkaa iskemään alakoukkuaan
- olo on ollut vetämätön pari päivää, aivan kuin olisin tulossa kipeäksi
- en ole nukkunut viimeyönä riittävästi
- mahdollinen ylirasitustila urheiluharjoittelun tuloksena
- naisen läheisyyden tarve kaikissa merkityksissään... (lue: ikävä Prinsessaa)
- kielenopiskelun aiheuttama aivojen ylistimulaatio
Asialle pitää tehdä jotain, mutta mitä?! Yritän levätä nyt viikonloppuna, mutta a) kohtaa en pääse lievittämään käymällä Suomessa ennenkuin viisumi on kunnossa.
Ai niin, meillä ei ole edelleenkään kuumaa vettä! Perskutarallaa!!
Suomalais-unkarilaista yhteyttä
Olen kuullut aikaisemminkin sanottavan, että suomen ja unkarin kielet ovat sukulaisia keskenään. En kuitenkaan ole löytänyt mitään käytännön todistetta tästä. Tänään sellainen tuli. Selkeästi kielten sanoissa ja merkityksissä on yhteneväisyyksiä.
Laitoksemme vessoissa on suomalaiset pisuaarit. Niiden hanoissa on kaksi asentoa ja asennoissa suomenkieliset tarratekstit: auki ja kiinni. Unkariksi "kiinni" tarkoittaa kuulema "juoda kaikki". Hyvä unkari ja Unkari!
Metsolat
Asuntolassa asuva suomalainen herra V oli ystävällinen ja lainasi minulle "Metsolat"- DVD-levyään. Olen viettänyt perjantai-illan herkässä mielentilassa sarjan jaksoja tietokoneelta katsellen.
Sarja on loistava! Se kuvaa ja dokumentoi dramatisoiden elämäämme 80- luvulla. Tapahtumissa on niin paljon omaankin elämääni viittaavia tapahtumia ja ajatuskulkuja, että selkäpiitä karmii. Onneksi kukaan ei ole ollut katsomassa, kun herkistelen kyynel silmäkulmassa ja kurkkua ahdistaen.
Projektia
Pidimme tänään tietojohtamisen projektin projektikokouksen. Olemme aikataulussa ja työ etenee. Saimme tällä viikolla myös tietoomme Suomessa luuraavan työn ohjaajamme. Kaiketi saamme (tai olemme saamatta) häneltä ohjausta sähköpostilla.
Kyseessä on kai jonkinsortin pyrkimys tehdä tästäkin kurssista yhteistyömuotoinen GSOM:in ja LUT:in välillä. Työ tehdään täällä, mutta ohjaus tulee Suomesta. Vähän on vasenkätinen viritys... Mutta olkoon.
Päivän lounas
Lounas oli jälkeenpäin ajateltuna kohtuullisen eksoottinen. Tarjottimelle päätyi tomaattimehulasillinen, kupillinen maissipuuroa, pitkä näkki, smetanaa, sinappia ja kaksi upporasvassa paistettua vehnäleipästä.Hinta: 90 ruplaa eli noin 2,7 euroa.
Päivän kevennys (perjantai-illan ajatusmaailmassa)
Kun nainen laittaa silikonit rintoihinsa, se on sama kuin laittaisi Ladaan jalopuuratin. Kiva hivellä, mutta kyyti ei juurikaan parane.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti